Ulkoministeri John Kerry pitää Venäjän propagandaa poikkeuksellisen voimakkaana.
Yhdysvaltojen ulkoministeri syyttää Venäjän johtajia valehtelusta päin hänen naamaansa. John Kerryn mukaan Venäjä valehtelee kiistäessään venäläisen kaluston ja sotilasjoukkojen läsnäolon Itä-Ukrainassa.
Kerry sanoo, että Venäjän propaganda on ollut viimeksi yhtä voimakasta kylmän sodan aikana.
Ulkoministeri ei kuitenkaan ottanut kantaa siihen, tulisiko Yhdysvaltojen hänen mielestään aseistaa Ukrainan hallinnon joukkoja.
STT
Venäjä valehtelee Ukrainasta
23
56
Vastaukset
- notyours
Monet tekevät sellaista. Jos ei teoin niin sanoin. Valehtelevat ja esittävät maastaankin.
- Malliatiltuilta
Kremlin tiltut ovat malliesimerkki oman pesän likaamisesta. Ja täysin aiheetta.
- okol
Voisi se ny vähän uskottavamminkin valehdella.
Kerry tunnustettiin USA:n huonoimmaksi ulkoministeriksi puolen vuosisadan aikana
"USA:n ulkoministeri John Kerry, on tunnustettu huonomaksi, maan tämän viran haltijaksi viimeisten 50 aikana. Tästä kertoo mielipidetutkimus, johon osallistui 1615 yhdysvaltalaista, kansainvälisten suhteiden alueen tutkijaa. Kyselyn teki yhdysvaltalainen Foreign Policy -lehti.
Kyselyyn osallistuneiden mukaan, kaikkein tehokainta ulkopolitiikkaa harjoitti Henry Kissinger, joka toimi ulkoministerinä vuosina 1973 – 1977. Häntä äänesti 33 prosenttia kyselyyn osallistuneista, kun Kerryä äänesti 0.3 prosenttia.
Toisena oli James Baker ja hänen jälkeensä Madeleine Albright ja Hillary Clinton.
Tutkijat pitivät USA:n tärkeimpinä ulkopolitiikan ongelmina ilmaston muutosta, aseellisia konflikteja Lähi-idässä ja vararikossa olevia valtioita".
Lue lisää: http://finnish.ruvr.ru/news/2015_02_06/Kerry-tunnustettiin-USA-n-huonoimmaksi-ulkoministeriksi-puolen-vuosisadan-aikana-8304/
http://www.freakingnews.com/pictures/106500/John-Kerry-Caricature--106933.jpg- pellehermannit
Pellehän se Kerry on!Hokee samoja fraaseja näyttämättä koskaan faktatietoja.Tyypillinen jenkki-pelle!
- VeljeksetKuin
Pellehän se Lavrov on! Hokee samoja fraaseja näyttämättä koskaan faktatietoja.Tyypillinen ruski-pelle!
- EtteiTotuusUnohdu
"Kerry tunnustettiin USA:n huonoimmaksi ulkoministeriksi puolen vuosisadan aikana"
Ei Kerryä ole 'tunnustettu' yhtään miksikään! Mielipidekysely ei ole toteamus vaan pelkkä kysely! - Putinisti
Ei ole kukaan kyennyt kumoamaan Kerryn näkemystä Venäjän valehtelusta.
Tiltu vain kääntävät keskustelun Kerryn solvaamiseksi.- perryr
Eikä kukaan ole kyennyt kumoamaan kerryn huonoutta. Kuka tommosen kerryn puheita uskoo?. Läpipas,ka, patologinen valehtelija.
- PöljäOlet
HEHE! Jas sinäkö uskot, että tommosen 'perryr'nimimerkin puheita sitten joku uskoo? Läpipas,ka, patologinen valehtelija.
- PöljäOlet
PöljäOlet kirjoitti:
HEHE! Jas sinäkö uskot, että tommosen 'perryr'nimimerkin puheita sitten joku uskoo? Läpipas,ka, patologinen valehtelija.
PöljäOlet
- ERommel
Kerryn puhe on sama kuin lätinä vessanpöntössä.
Lavrov on niin rehellinen, että sellaisen on vaikeaa edes keskustella Kerryn tapaisen patologisen valehtelijan kanssa.
Sanottakoon nyt oikeutta myöten, että Kerryn on puhuttava siten kuin hallinnon linja määrittelee....että pian olet entinen ulkoministeri ellet tanssi annettujen ohjeitten mukaan.- ErwinRommel
Lavrov on kiero kuin korkkiruuvi ja perivenäläiseen tapaan hän valehtelee myös silloin kun voisi puhua tottakin!
Tottakai Kerryn rehellisenä ihmisenä on vaikeata keskustella sellaisen luihun lusmun kanssa kuin Lavrov on!
Sanottakoon nyt oikeutta myöten, että Lavrovinn on puhuttava siten kuin hallinnon linja määrittelee....että pian olet entinen ulkoministeri ellet tanssi annettujen ohjeitten mukaan. Ja Lavrov tanssii... - Mies_ja_kaksi_ketkua
Niin, lavrov ja putin ovat osoittautuneet valehtelijoiksi. Länsimaissa valehtelijaa ei ole koskaan pidetty missään arvossa, vaan pelkkänä halveksittavina ketkuna. Oikean miehen sanaan on voitu luottaa eikä mies ole sanaansa syönyt.
Naurettavaa on sitten nähdä putinin lapsellista machoilua ja lavrovin pöyhkeää patsastelua.
Ulkoministeri Kerrylle on myönnetty ansioistaan sodassa kaksi urhoollisuusmitalia ja peräti kolme purple heartia. Hän on osoittanut olevansa mies, venäläisiin dollariketkuihin häntä ei voi mitenkään verrata. - pörry
"Länsimaissa valehtelijaa ei ole koskaan pidetty missään arvossa, vaan pelkkänä halveksittavina ketkuna." Siinä yksi syy miksi kerryä pidetään huonoimpana ministerinä.
- totuuttakehiin
On melko ihmeellistä, että nämä trollit täällä väittävät Kerryn valehtelevan. Olemmehan me suomalaiset todenneet jo monta monituista kertaa, kuinka Putin ja Lavrov ovat valehdellet koko tämän kriisin ajan tapahtumista.
Johan sekin osoittaa, kuinka vähän tuon Lavrovin puheita arvostetaan, kun koko kokoussali nauroi Lavroville päin naamaa, kun hän yritti todistella kokousväelle puheitaan. Itsekin oli kuulemma nauranut. Ei varmaan ole helppo olla noin kieron miehen käskyläisenä kuin tuo Putin.
Olen sanonut monta kertaa, että meille suomalaisille järki-ihmisille teidän on turha täällä todistella
venäläisten hyvyyttä ja oikeudenmukaisuutta. Putinilla on vain vallanhimo, ei välitä juuri kansansa hyvinvoinnista yhtään mitään. Ihmettelen, ettei kansa nouse jo parrikaadeille. - Bror-Erik
Venäjä on ainoa maa mailmassa jossa epärehellisyys ja valehtelu on hyve ja arvostettava asia. Muualla maailmassa valehtelusta ei arvosteta. Luotan ennemmän mustalaisen kuin Venäläisen sanaan.
- sotaguru
Kiduttaja-USA om kaikkein rehellisin.Eivät pysty muuhun kuin uhkailuihin toiselta rannalta.Onneksi Merkell ja Hollande eivät perusta maidensa elämää sotimiselle kuten amerikka.Sehän USAA vituttaakin kun venäjää ei saa sotaan millään.Itse he ei uskalla hyökätä sinne koska ainakin kymmenes peräkkäinen tappiosota olisi itsetunnolle liikaa.Venäjän kyseessä ollessa se voisi olla viimeinen......?
- Kärryilyä
Kerry on harvinaisen oikeassa. Sen todistaa jo tiltujen hermostuminen ja solvaukset.
- ERommel
Kuulepas kaveri, Kerry puhuu justiinsa niin kun hänen pitää puhua, ei niin kun hän ehkä haluaisi puhua.
Näin se menee kun mielipiteitä muokataan. - ErwinZukov
Kuulepas toveri, Kerry puhuu vapaasti niin kuin suurvallan ulkoministeri!
Ei hänellä ole tarpeen perustaa kaikkia sanomisiaan valeisiin kuten kolleegalla Venäjällä!
- jöycblg
Yleisesti on jo tullut sananparsi jokapaikalla jos huomaa jonkun puhuvan potaskaa- valehtelee kuin venäläinen.
- Lavrovkin
päästelee pötyä syyttäessään Ukrainan kriisistä muita. Venäjähän kaiken takana on.
- ERommel
Selitäppä tarkemmin ja yritä perustella asiallisesti?
Lähdetään ihan Maidanilta asti ja edetään siitä ja puhutaan muutoinkin taustoista enemmän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974339Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293243No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351368
- 10979
- 152976
- 6904
- 20864
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12852- 26805