Eri mieltä yhdistystoiminnassa

Nappaan palan toisesta ketjusta: "Onko muita liiton linjaa kritisoivia kuin sinä? Onko isompikin oppositio?" Tämä oli vastauksena asiaan, jossa totesin olevani vähäisessä yksityiskohdassa eri mieltä kuin va-liitto.

Olen lukenut tällä palstalla ainakin "Jori ei uskalla olla eri mieltä kuin muut", "Muut eivät uskalla olla eri mieltä kuin Jori" ja kommentteja, joiden mukaan eri mieltä oleminen on riita liiton sisällä.

En ihan ymmärrä minkälaista nämä kirjoittajat kuvittelevat yhdistystoiminnan olevan. Oletteko te useinkin muissa yhdistyksissä joka ainoaa pilkunpaikkaa myöten täsmälleen samaa mieltä kuin yhdessä muotoiltu kanta?

12

73

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • En tiedä muista, mutta itse en yleensä liity yhdistyksiin, joiden tavoitteista ja pyrkimyksistä en ole samaa mieltä. Pitäisin siis melko normaalina että yhdistyksen jäsenet ovat samalla linjalla yhdistyksen toiminnasta. Toki on aina jotain pikkuasioita joissa minulla on oma mielipide, mutta ne eivät ole niin suuria erimielisyyksiä että niistä ryhtyisin riitelemään.

      • Joo, mutta jäähän tähän tietysti harmaata aluetta, jolloin on periaatteessa samaa mieltä tavoitteesta mutta melko eri mieltä yleisestä toimintalinjasta tavoitteen saavuttamiseksi.

        En tiedä pitäisikö lukemani viestit tulkita jo epätoivoksi. "Olette siis eri mieltä. Eroattehan te liitosta, jookos, ette te nyt voi jatkaa yhdessä rakkaan kirkkomme arvostelua."?

      • toisaalta
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Joo, mutta jäähän tähän tietysti harmaata aluetta, jolloin on periaatteessa samaa mieltä tavoitteesta mutta melko eri mieltä yleisestä toimintalinjasta tavoitteen saavuttamiseksi.

        En tiedä pitäisikö lukemani viestit tulkita jo epätoivoksi. "Olette siis eri mieltä. Eroattehan te liitosta, jookos, ette te nyt voi jatkaa yhdessä rakkaan kirkkomme arvostelua."?

        No jos toivomus on, että kirkon arvostelu lakkaisi, toivottavampaa varmaan olisi, että vaparit kinaisivat yhdessä yhdistyksessä keskenään.

    • jorinaa

      Mikä on perustavan laatuinen erimielisyys jumalottomuudesta vapareilla ja PAT-laisilla?
      Uskonnonpuutteensotaa käydään julkisesti mediassa hampaat irvessä.
      Kumman jumalattomuus on ainut oikea jumalattomuus ?

      • En tiedä. Silloin kun PATin puolustaja oli palstalla, yritin useaan otteeseen kysyä mitä hän pitää va-liikkeen tavoitteina. En mielestäni saanut oikein kunnollista vastausta, ainakaan sellaista joka kertoi mitä eroa tavoitteissa on.

    • Ehtisikö tätä kommentoida rahahanat.kiinni, jonka kanssa jäi jotenkin kesken juttu ketjussa, jonka keskeltä tämän nappasin?

    • Huhhahheijaaa

      Liiton säännöissä on seuraavaa:
      "b) Katsomuksellinen perusta
      Liiton katsomuksellisena perustana on tieteeseen perustuva uskonnoton todellisuuskäsitys. Yksilön ja ajatuksen vapaus, etuoikeudeton tasa-arvo, suvaitsevaisuus sekä vastuu lähimmäisestä ja ympäristöstä ovat osa tätä katsomusta.

      Uskonnoton elämänkatsomus ilmenee eri tavoin riippuen henkilöstä, sukupuolesta, etnisestä taustasta, iästä, asuinpaikasta ja koulutuksesta. Katsomuseroja voi olla myös vapaa-ajattelijoilla, ateisteilla, rationalisteilla, humanisteilla ja agnostikoilla. "

      Tuo viimeinen virke on ehkä hieman epäselvästi sanottu, mutta tarkoituksena on ilmaista, että vapaa-ajattelijoihin voivat kuulua ateistit, agnotikot, rationalistit ja humanistit sekä muuten vaan vapaa-ajattelijat. Osa vapaa-ajattelijoista (itse asiassa ateisteista, jos usko jumalaan puuttuu) identifioi itseään mieluuummin agnostikoiksi kuin ateisteiksi. Opillinen hiusten halkominen ei ole vapaa-ajattelijain käytännön toiminnassa uskonnottomien oikeuksien puolesta kovinkaan tärkeällä sijalla.

      • hymänisti-wäbäri

        Hiuksia ei halota, kunhan allekirjoittaa vankan ateismin: "Liiton katsomuksellisena perustana on tieteeseen perustuva uskonnoton todellisuuskäsitys."

        Miten taas saatoitkin yhdessä lyhyessä tekstissä paljastaa vapaa-ajattelijoiden kaksinaismoralismin: saa olla katsomuksellisesti mitä vaan kunhan on vankasti ateisti.

        Muuten: missä vaiheessa vaadit tekopenikset sääntöihin?

      • pikkuhuomatus
        hymänisti-wäbäri kirjoitti:

        Hiuksia ei halota, kunhan allekirjoittaa vankan ateismin: "Liiton katsomuksellisena perustana on tieteeseen perustuva uskonnoton todellisuuskäsitys."

        Miten taas saatoitkin yhdessä lyhyessä tekstissä paljastaa vapaa-ajattelijoiden kaksinaismoralismin: saa olla katsomuksellisesti mitä vaan kunhan on vankasti ateisti.

        Muuten: missä vaiheessa vaadit tekopenikset sääntöihin?

        Uskonnottomuus ei edellytä ateismia

      • pikkukysymys
        pikkuhuomatus kirjoitti:

        Uskonnottomuus ei edellytä ateismia

        Millainen on teistinen "uskonnoton todellisuuskäsitys"?

      • hymänisti-wäbäri kirjoitti:

        Hiuksia ei halota, kunhan allekirjoittaa vankan ateismin: "Liiton katsomuksellisena perustana on tieteeseen perustuva uskonnoton todellisuuskäsitys."

        Miten taas saatoitkin yhdessä lyhyessä tekstissä paljastaa vapaa-ajattelijoiden kaksinaismoralismin: saa olla katsomuksellisesti mitä vaan kunhan on vankasti ateisti.

        Muuten: missä vaiheessa vaadit tekopenikset sääntöihin?

        Juurikin näin. Rautalankaa:

        1) Olemmeko minä ja Humanisti-vapari kaikista va-asioista samaa mieltä? Emme.
        2) Onko jompikumpi meistä uskonnotonta todellisuuskäsitystä vastaan? Ei.

        Johtopäätös: Päälinjasta voi olla samaa mieltä, vaikka yksityiskohdissa olisikin eroa.

        Juttu lähti siitä, että muistaakseni rahahanat.kiinni kirjoitti ikäänkuin tämä olisi suurikin asia, että koko liitto nyt hajoaisi kun oltiinkin eri mieltä vähäisestä yksityiskohdasta. Ja tämähän on täysin absurdia. Jopa uskonnollisissa ryhmissä voi olla eri mielipiteitä jostain käytännön asioista.

      • Unto.utelias

        Mistä kaikesta olette eri mieltä vapariliiton asioissa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1501
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      25
      1113
    3. 82
      982
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      806
    5. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      36
      780
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      774
    7. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      90
      723
    8. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      13
      710
    10. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      695
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      685
    12. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      666
    13. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      605
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      591
    15. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      582
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      560
    17. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      41
      544
    18. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      513
    19. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      512
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      41
      508
    Aihe