kalajuttu !

Olin perheeni kanssa mökillä, ja lähdin poikani 5 vuotta kanssa kalalle toiveissa saada hieman paistinkalaa illaksi, syönti oli huonoa ja kalaa ei tullut. Ajattelin että mennään hakemaan lohta muutaman kilometrin päästä, siellä on istutettuja lohia ja kalaa tulee varmasti. Eipä tarvinnut pitkään odottaa kun pojan virveliin tarttui 2 kg lohi, poika huusi että se on hai auta isä, kun saimme kalan ylös ja veimme sen punnitavaksi maksaakseni kalan, myyjä sanoi että sillä on valmiiksi savustettuja, että vaihdetaan no sehän käy sanoin, ja toikaisin pojalle että saatiin valmiiksi savustettu lohi. Aika kului ja juttelin ystäväni kanssa, joka oli ollut tenolla kalassa, ja kertoi millaisia saaliita sieltä tuli, poikani oli vieressä kuuntelemassa ja tokaisi lopuksi että mikä ihme tuo on, oonhan mäkin saanut savustetun lohen. Veti muuten kaverit hiljaiseksi, että semmonen juttu.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kalajuttuja kirjoitti:

Olin perheeni kanssa mökillä, ja lähdin poikani 5 vuotta kanssa kalalle toiveissa saada hieman paistinkalaa illaksi, syönti oli huonoa ja kalaa ei tullut. Ajattelin että mennään hakemaan lohta muutaman kilometrin päästä, siellä on istutettuja lohia ja kalaa tulee varmasti. Eipä tarvinnut pitkään odottaa kun pojan virveliin tarttui 2 kg lohi, poika huusi että se on hai auta isä, kun saimme kalan ylös ja veimme sen punnitavaksi maksaakseni kalan, myyjä sanoi että sillä on valmiiksi savustettuja, että vaihdetaan no sehän käy sanoin, ja toikaisin pojalle että saatiin valmiiksi savustettu lohi. Aika kului ja juttelin ystäväni kanssa, joka oli ollut tenolla kalassa, ja kertoi millaisia saaliita sieltä tuli, poikani oli vieressä kuuntelemassa ja tokaisi lopuksi että mikä ihme tuo on, oonhan mäkin saanut savustetun lohen. Veti muuten kaverit hiljaiseksi, että semmonen juttu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu