Putin - alaston kuningas?

Lontoossa torstaina puhunut Mihail Hodorkovski ei säästellyt sanojaan esitellessään näkemystä kotimaansa tilasta.

Hänen mukaansa Venäjän talousahdinko vain syvenee ja johtaa lopulta kilpailevien ryhmittymien taistoon Moskovassa.

- Paidaton Putin ei ole mahtava johtaja, hän on alaston kuningas, mies tylytti presidenttiä uutistoimisto Reutersin mukaan.

Vielä vuosituhannen vaihteessa Jukos-öljy-yhtiötä johtanut Hodorkovski oli Venäjän rikkain mies. Hän sai lopulta maksaa karvaan hinnan, kun poliittiset sukset menivät Putinin hallinnon kanssa ristiin.

Mies pidätettiin vuonna 2003 veronkierrosta epäiltynä, ja myöhemmin hänet lähetettiin vankileirille. Kriitikot ovat pitäneet tuomiota poliittisena. Putin armahti Hodorkovskin viimein vuonna 2013.

Nykyisin Sveitsissä asuva entinen oligarkki on viime aikoina kunnostautunut suorapuheisena Putin-kriitikkona. Samalla linjalla Hodorkovski jatkoi myös torstaina Lontoossa kehottaessaan länttä rakentamaan suhteita Venäjän oppositioon Putinin hallinnon kaatumisen varalle.

- Kun (Putinin) hallinto kaatuu, teidän täytyy rakentaa suhteita ja teillä on hyvin vähän aikaa.

- Tiedän, mistä puhun, koska olen todistanut kahta vallankumousta Venäjällä, Hodorkovski julisti Reutersin mukaan.

KALLE JOKINEN
[email protected]
20107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Tiltujen pitää ostaa Putinille paita.

Äänestä
  • Ja tiltu itelleen hame :D

    Äänestä

  • KATO PEILIIN, NIIN NÄET TILTU-TÄTIN

    Äänestä

  • Kyllä tuntuu tiltuja korpeavan totuus. Toisaalta ei mikään estä heitä valehtelemnasta Putinin puolesta. Ei siihen hommaan muita löydykään.

    Äänestä

Mihailin olis kannatanu vähän miettiä,kelle alkaa ryppyilemään. Ihan oikein tommoselle konnalle,ett tuli turpaan.

Äänestä

Putinin etunimi on Vladimit eikä Mihail! Toki hän on konna, jolle tulee turpaan!

Äänestä
  • Lännessä ihaillaan tommosia veronkiertäjiä.Lännessä iihmisten moraali on rappeutunut. Eletään kuin pellossa. Homotkin voivat mennä naimisiin. Idässä Ihmiset on rehellisiä,ja pistävät rikolliset vankilaan.

    Äänestä

  • putinin etunimi on mihail hitler

    Äänestä

Washingtonin Tiltut visertelevät.

Äänestä
  • Kun Tarkkispoika ei osaa sanoa mitään järkevää niin hän sanoo sitten tämän!

    Äänestä

  • Venäjällä aina hallintoa vastustavat on pantu vankileireille tai maan alle.

    Äänestä

  • Ja senkö käytännön on jatkuttava maailman tappiin?

    Jeltsinin aikana maa oli monta vertaa vapaampi!? Putin on tuonut selkä järjestyksen että vanhat Neukku-elkeet!

    Äänestä

Putin varasti Hodorkovskin omaisuuden ja aiheuttaa Venäjälle suunnatonta vahinkoa.

Äänestä

Eikö olekkin ihmeellistä että oligarkki "Horo" luokiteltiin 90-luvun puolessa välissä Yhdysvalloissa 25 vaikutusvaltaisimman Venäläisen talousrikollisen joukkoon. Kun "Putte" pisti ukon lusimaan niin hänestä tuli lännessä martyyri ja pyhimys.

Äänestä
  • Eli siinä mestarivaras kepitti perintöprinssin! Ei Putler ole itse mikään tyhjätasku!

    Äänestä

Tappaja-Putin antoi viestin miten lännen kanssa pelaavia oppositiojohtajia kohdellaan. Saa nähdä kenet työkseen valehteleva Putin "löytää" syylliseksi nemtsov murhaan.

Äänestä

Putin joutuu pikku hiljaa aina ahtaammalle.
Suomessakin häntä kannattavat vain tiltut.

Äänestä
  • Onhan Suomessa tiltujen lisäksi Putinin takana muutkin Suomea ja länsimaita vihaavat kuten dosentti Bäckman.

    Äänestä

Mitä? joko se obama kävi pöllimässä paidankin vladimirilta?.On tämä suurvalta politiikka mennyt ihan överiksi.

Äänestä
  • Kyllä Putin on komeillut ilman paitaa ihan omin avuin.

    Nyt vain voi ilmetä, ettei se kansansuosiokaan niin suuri ole.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


NotPutin kirjoitti:

Lontoossa torstaina puhunut Mihail Hodorkovski ei säästellyt sanojaan esitellessään näkemystä kotimaansa tilasta.

Hänen mukaansa Venäjän talousahdinko vain syvenee ja johtaa lopulta kilpailevien ryhmittymien taistoon Moskovassa.

- Paidaton Putin ei ole mahtava johtaja, hän on alaston kuningas, mies tylytti presidenttiä uutistoimisto Reutersin mukaan.

Vielä vuosituhannen vaihteessa Jukos-öljy-yhtiötä johtanut Hodorkovski oli Venäjän rikkain mies. Hän sai lopulta maksaa karvaan hinnan, kun poliittiset sukset menivät Putinin hallinnon kanssa ristiin.

Mies pidätettiin vuonna 2003 veronkierrosta epäiltynä, ja myöhemmin hänet lähetettiin vankileirille. Kriitikot ovat pitäneet tuomiota poliittisena. Putin armahti Hodorkovskin viimein vuonna 2013.

Nykyisin Sveitsissä asuva entinen oligarkki on viime aikoina kunnostautunut suorapuheisena Putin-kriitikkona. Samalla linjalla Hodorkovski jatkoi myös torstaina Lontoossa kehottaessaan länttä rakentamaan suhteita Venäjän oppositioon Putinin hallinnon kaatumisen varalle.

- Kun (Putinin) hallinto kaatuu, teidän täytyy rakentaa suhteita ja teillä on hyvin vähän aikaa.

- Tiedän, mistä puhun, koska olen todistanut kahta vallankumousta Venäjällä, Hodorkovski julisti Reutersin mukaan.

KALLE JOKINEN
[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu