Rahastojen Tuotto-osuudet vs kasvuosuudet

KäteistäKulutukseen

Ehdottomasti kannattaa ottaa tuotto-osuuksia ja mielellään rahastosta joka omistaa osinkoa maksavia osakkeita jotta rahasto voi tuotto-osuuksia käteisenä maksaa asiakkaan pankkitilille kerran vuodessa, 6kk välein tai kuukausittain käteistä (ETF-rahastot).

Kaikki pankkien asiantuntijat suosittelevat rahastoista kasvuosuuksia koska silloin osingot sijoitetaan rahastoon ja nämä pankin asiantuntijat pääsevät ryystämään niistä hallinnointi ja säilytyspalkkioita uudestaan ja uudestaan vuoden välein maailman tappiin.

Rahaston tuotto-osuuksia hankkimalla osingot maksetaan sinun pankkitilille siis jos rahasto on sellainen että se omistaa osinkoa maksavia osakkeita. Tässä kohtaa onkin suuri kansallinen tappio koska suurin osa rahoista on osinkoa maksamattomissa osakkeissa toivotaan ainoastaan hinnan nousua. Mutta osinko-osakkeet maksavat osinkoa hintojen laskiessakin. Lisäksi kun suurimman osan kansasta rahat on kasvu-osuuksissa ei tuotto-osuuksissa jää valtava lisätulo osingoista ja sitä kautta rahastojen tuotto-osuuksista saamatta ihmisten kulutukseen. Rahat seisoo vain 0 osinko kasvuosuuksissa. Kun arvo laskee tulevaisuudessa nämä ulos ottamatta otetut kasvuosuudet vain pienenevät palkkioiden lisäksi. Eli paras on ottaa rahastosta tuotto-osuuksia ja käyttää maksetut käteiset kulutukseen, siihen ei ole koskaa liikaa ylimääräistä rahaa mutta tuotto-osuuksista tulee nimenomaan sitä ylimääräistä rahaa osingoista jos rahastossa on osinkoa maksavia osakkeita ja olet ottanut rahastosta tuotto-osuuksia eikä kasvuosuuksia. tuotto-osuudet kasvaa siinä missä kasvuosuudetkin plus saat ylimääräistä käteistä kulutukseen jota ei tässä maassa ole liikaa.

Kauhea määrä rahaa on osinkoa maksamattomia osakkeita sisältävissä rahastoissa joten osingot ja tuotto jää saamatta. Pelkkää arvon nousu toivomista vaikka osinkoa maksetaan vaikka markkinat olisi paikallaan 10 vuotta.

11

489

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KäteistäKulutukseen

      Esimerkkinä voin käyttää kaveriani joka on säilönyt 80 000 euroa 22 vuoden ajan rahastoissa joissa on osakkeita jotka EIVÄT maksa osinkoa ja lisäksi ottanut näistä rahastoista kasvu-osuuksia. Jos kevyt coca cola tyyppinen osingonmaksu on 3.50 prosenttia vuodessa ja 22 vuotta eli 77 prosenttia 80 000 eurosta on 61 600 eli häneltä on jäänyt saamatta 61 600 euroa miinus verot osinkotuloa jota osinko-osakkeet maksavat ja jos rahastosta on tuotto-osuuksia. Suurin osa rahastoista ei omista osinkoa maksavia osakkeita joten näissä pelkkään hinnan nousuun sijoittuvissa toivotalkoissa jää kansalta aika karmea määrä euroja keräämättä osinko-osakkeista ja niiden rahastoista.

      Mikä on vielä mielenkiintoisempaa on että tuotto-osuuksien maksamien tuottojen (käteisen) prosenttimäärää rahaston hinnasta (esim. 4 prosenttia vudoessa) ei rahaston vertailulistoissa näytetä joten tätä ylimääräistä osinkotuloa ei kukaan osaa edes valita. Jenkeissä kyseinen info on joka rahaston vertailupalvelussa nimellä Yield. esim morningstar.com vs morningstar.fi jossa ei kerrota Ylen teksti-tvssäkään ei kerrota mistään ei näe vuosi yield prosentteja on vain 12kk tuotto mutta se tuotto on hinnan arvonmuutos ei osinkoosakkeiden maksama osinkotuotto.

      Tästä asiasta puhuu on avainkuin olisi mustassa aukossa josta kukaan ei tiedä mitään eikä kukaan välitä pääasia että on jotain rahastoa jota suositeltiin. Vaikka näillä osingoilla saa tajuttoman määrän ylimääräistä käteistä kulutukseen eikä tartte olla niin että sijoitetut rahat ei tuota mitään ennenkuin myy. Pistä rahat töihin ja nauti niiden maksamistä ylimääräisistä käteisistä eli tuotto-osuuksien tuotto-osuuksien maksusta pankkitilille.

      esim.

      Säästöpankki Kotimaan –sijoitusrahaston A-osuuksien omistajille jaetaan 5,10 € / osuus

      Säästöpankki sijoitusrahastolle Trendi ei jaeta mitään

      Suurin osa porukasta on tuon jälkimmäisen tyyppisessa rahastossa jos jollain on tuota ylempää rahasto jossa on osinkoa maksavia osakkeita siitä on sitten hankittu B-osuudet että tuottoa ei tilille makseta. Tämä on kyllä taitavasti suomessa jotenkin juuri päinvastoin miten esim. jenkeissä yield vuosiprosentti on tärkeä lisätulo. Ei ihme että on niin köyhää. Suomalaiset jättää joka vuosi uudelleen miljardeja keräämättä osingoista. Kyllä se näkyy enemmän kulutuksessa kuin se että hallitus tappelee 4 miljoonan säästöstä telkkarissa. Koulussa ei kerrota mikä on osinko, rahastoyhtiössä ei kerrota mikä on osinkoa maksavia osakkeita sisältävä rahasto ja jos sellaista joku kuitenkin hankkii niin kasvu-osuuksia eli juuri sitä väärää joka EI maksa tuotto-osuuksia käteisenä pankkitilille. Miljardeja joka vuosi jää saamatta, hienoa. Lisäksi pankeissa suositellaan kasvuosuuksia jotta he saa hallinnointi ja säilytyspalkkiot eikä vaan jotain makseta asiakkaalle huh.

    • Twainffs

      Tilastojen mukaan arvo-osakkeet vastaan kasvuosakkeet eivät oikeastaan kumpikaan nouse voittajaksi. Rahasto-osuuksissa löytyy kumpaakin. Kasvuosuudet uudelleen sijoittavat osingot joka tarkoittaa että verotuksellisesti per vuosi säästetään osinkoverotuksen verran ja saadaan siitä se tuotto.

    • joppejooo

      Eipähän aloittajana rahastojen tuntemus ole oikein ajantasainen, näin kauniisti ilmaistuna.

      Voiskohan vaikka kasvuosuuksia myydä halutessaan kotiuttaa rahaa?

      Eikä kaikki tarvitse sitä tuotto-osuuksien maksamaa rahaa, minäkin ostan kokoajan lisää sijoitusinstrumenttejä. Joten on parempi että tuotto tarttuu pääomaan.

      • Vakuusvaje

        Ainakin sellaisen rahastosijoittajan, joka kasvattaa omistuksiaan palkkatuloista, kannattaa hankkia vain kasvuosuuksia. Eihän ole mielekästä ottaa rahastosta ulos tuottoa ja maksaa siitä veroa, kun samaan aikaan toisesta taskusta sinne laitetaan lisää rahaa. Rahasto saa osingot verottomasti ja voi sijoittaa ne saman tien vähentymättöminä uudelleen. Vuosikymmenien kuluessa tämä kertautuu huomattavana etuna.

        Siinä vaiheessa, kun aletaan purkaa säästöjä esimerkiksi eläkettä täydentämään, asia voi olla toisin. Tosin hankintameno-olettamalla laskien osuuksien myyminen saattaa silloinkin olla edullisemmin verotettua kuin suoraan maksettu tuotto. Tämä on tilanne nykyisillä verosäännöillä, mutta nehän voivat muuttua millaisiksi tahansa. Tutkikaapa vaikka pääomaverotuksen historiaa 1980-luvulta alkaen.

        On sitten aivan eri juttu, pitääkö _rahaston_ omistaa osinko- vai kasvuosakkeita.


    • TrolliMaxximus

      Lisää näin tasokkaita avauksia @suomi24.

    • vai_sellaisia_meinaat

      Tiedätkö, miten osakkeen pörssikurssi käyttäytyy, kun yhtiö maksaa osinkoa?

      Aivan oikein, kurssi laskee tasan sen osingon verran.

      Mitähän mahtaa käydä rahasto-osuuden arvolle, kun rahasto maksaa tuotot ulos? Voisiko sille käydä samalla tavalla kuin sen osakkeenkin kurssille?

      Miten joku voi olla noin pihalla?

    • Anonyymi

      mitä väliä maksetaanko ulos osingot vai sijoitetaanko? enempi on pottia kun ei makseta mutta osinkohan on sama prossa oli summa mikä tahtoo eli otetaanko het ulos vai myöhemmi

      • Anonyymi

        Verotus aiheuttaa eroja vaihtoehtojen välille.
        Optimitilanteessa rahasto ei maksa veroja vaan pystyy sijoittamaan kaikki osinkorahat uudelleen. Tämä tosin vaihtelee riippuen rahaston kotipaikasta ja osinkoa maksavan yrityksen kotipaikasta, verosopimuksista ja niiden noudattamisesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Verotus aiheuttaa eroja vaihtoehtojen välille.
        Optimitilanteessa rahasto ei maksa veroja vaan pystyy sijoittamaan kaikki osinkorahat uudelleen. Tämä tosin vaihtelee riippuen rahaston kotipaikasta ja osinkoa maksavan yrityksen kotipaikasta, verosopimuksista ja niiden noudattamisesta.

        ... ja rahaston tuotto-osuushan ei ole osinkoa vaan normaalisti verotettavaa pääomatuloa, joten sen verotus on ankarampaa kuin pörssiosingoilla.


    • Anonyymi

      sähköfutuurit nousussa edeltää rankkaa sähkön hinnan nousua, pienten ja keskisuurt6en yritysten konkurssit kasvussa....

      Kvanttitietokoneita tekevien firmojen kuten joku Intel, IBM, AMD nousussa...

    • Anonyymi

      Kaavuosuuksiin ehdottomasti vähintään 95% tapauksista. Ainoastaan jos on yrittäjä, tiedän tapauksia että tuotto-osuuksien rahoilla on järkevää tarvetta kun on ollut isot sijoitukset.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3840
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      78
      2027
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      546
      1626
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      85
      1298
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1097
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1018
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      873
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      808
    Aihe