Näin naapurissa - oppositiojohtajan lyhyt elämä

Venäläinen oppositiojohtaja Boris Nemtsov murhattu

Venäläinen oppositiojohtaja Boris Nemtsov, 55, ammuttiin kuoliaaksi perjantai-iltana Moskovassa. Asiasta kertoi ensimmäisenä televisiokanava Ren-Tv.
Venäläisten tiedotusvälineiden mukaan Nemtsov ammuttiin ohiajaneesta valkoisesta henkilöautosta Moskovajoen sillalla aivan Kremlin tuntumassa Moskovan keskustassa kello 23.40 paikallista aikaa. Nemtsov oli silminnäkijöiden mukaan kävelemässä seuralaisten kanssa, kun hänet murhattiin neljällä pistoolin laukauksella.
Oppositiopuolue Parnasin johtaja ja Nemtsovin puoluekumppani Ilja Jašin vahvisti tiedon hieman ennen puoltayötä Moskovan aikaa puhelimitse valtiolliselle uutistoimisto Ria Novostille.
”Olen tällä hetkellä hänen edessään ja valitettavasti näen Borisin ruumiin Bolšoi Zamoskvoretskin sillalla”, Jašin kertoi. ”Näen ruumiin ja sen ympärillä hyvin paljon poliiseja.”
Paikalla oli heti puolenyön jälkeen poliisin tutkintaryhmä ja poliisi kertoi aloittaneensa ampujien takaa-ajon.
Nemtsov toimi Venäjän hallituksen ensimmäisenä varapääministerinä 1997-1998. Hänet tunnettiin presidentti Vladimir Putinin jyrkkäsanaisena arvostelijana ja oppositiopuolueiden keulahahmona.
Nemtsov on muun muassa kirjoittanut vuonna 2009 julkaistun kirjan Putinismi ja Venäjän rappio.
Viimeksi Sotšissa syntynyt Nemtsov oli otsikoissa tehtyään laajoja paljastuksia Sotšin olympialaisten korruptiosta.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tämä kannattaa myös Moskovan Tiltun muistaa! Hän haluaa uskoa, että Suomessa jahdattaisiin ihmisiä ja jopa tapettaisiin väärän mielipiteen takia! Näin ei todellakaan tapahdu!

Sen sijaan jos Tiktu asuisi Moskovassa ja pitäisi nykyisen kalataista mussutusta istuvaa presidenttiä vastaan niin joko häkki heilahtaisi tai hänet ammuttaisiin kadulle!

Siinä pähkinänkuoressa lännen ja idän ero!

Äänestä

Noinhan se menee. Henki pois oppositiojohtajilta. Kyllä ne hiljenee muutkin.
Stalinin pomminvarma menetelmä.

Äänestä

on ilmeinen, kun rupeaa Putinia vastustamaan.
Kyllä tästä otetaan opiksi, eikä suotta paukuteta päätä.

Äänestä
  • Kyllä niitä ääneen puhuvia toisinajattelijoita on silti! Rohkeata väkeä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


PutinJärjestää kirjoitti:

Venäläinen oppositiojohtaja Boris Nemtsov murhattu

Venäläinen oppositiojohtaja Boris Nemtsov, 55, ammuttiin kuoliaaksi perjantai-iltana Moskovassa. Asiasta kertoi ensimmäisenä televisiokanava Ren-Tv.
Venäläisten tiedotusvälineiden mukaan Nemtsov ammuttiin ohiajaneesta valkoisesta henkilöautosta Moskovajoen sillalla aivan Kremlin tuntumassa Moskovan keskustassa kello 23.40 paikallista aikaa. Nemtsov oli silminnäkijöiden mukaan kävelemässä seuralaisten kanssa, kun hänet murhattiin neljällä pistoolin laukauksella.
Oppositiopuolue Parnasin johtaja ja Nemtsovin puoluekumppani Ilja Jašin vahvisti tiedon hieman ennen puoltayötä Moskovan aikaa puhelimitse valtiolliselle uutistoimisto Ria Novostille.
”Olen tällä hetkellä hänen edessään ja valitettavasti näen Borisin ruumiin Bolšoi Zamoskvoretskin sillalla”, Jašin kertoi. ”Näen ruumiin ja sen ympärillä hyvin paljon poliiseja.”
Paikalla oli heti puolenyön jälkeen poliisin tutkintaryhmä ja poliisi kertoi aloittaneensa ampujien takaa-ajon.
Nemtsov toimi Venäjän hallituksen ensimmäisenä varapääministerinä 1997-1998. Hänet tunnettiin presidentti Vladimir Putinin jyrkkäsanaisena arvostelijana ja oppositiopuolueiden keulahahmona.
Nemtsov on muun muassa kirjoittanut vuonna 2009 julkaistun kirjan Putinismi ja Venäjän rappio.
Viimeksi Sotšissa syntynyt Nemtsov oli otsikoissa tehtyään laajoja paljastuksia Sotšin olympialaisten korruptiosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu