Kuoleman jälkeen ei ole mitään.
Ihminen on niin monimutkainen organismi, että hän kuvittelee itsellään olevan jonkun "sielun", johon hänen tunteensa ja tekemisensä perustuvat. Kaikki tunteet ym. ovat vain kuitenkin sähköisiä signaaleja eri aivojen osissa.
Missä vaiheessa evoluutiota ihmiselle olisi kehittynyt sielu? Sillä ei ole mitään perustaa eikä käyttötarkoitusta. Me olemme vaan niin isoegoisia, että tahdomme nostaa itsemme muun maailman yläpuolelle "henkisillä" voimavaroilla, joita emme oikeasti omaa. Kun virta loppuu niin se loppuu - silloin ei ihminen enää toimi ja kaikki aivotoiminta pysähtyy. Se on siinä.
Karultahan se tuntuu ajatella, että kaikki tämä ihanuus loppuu kokonaan joskus, mutta sille ei vaan mahda mitään. Eläkää elämänne nyt hyvät ihmiset - älkää odotelko mitään "jälkielämisiä".
Ihminen on niin monimutkainen organismi, että hän kuvittelee itsellään olevan jonkun "sielun", johon hänen tunteensa ja tekemisensä perustuvat. Kaikki tunteet ym. ovat vain kuitenkin sähköisiä signaaleja eri aivojen osissa.
Missä vaiheessa evoluutiota ihmiselle olisi kehittynyt sielu? Sillä ei ole mitään perustaa eikä käyttötarkoitusta. Me olemme vaan niin isoegoisia, että tahdomme nostaa itsemme muun maailman yläpuolelle "henkisillä" voimavaroilla, joita emme oikeasti omaa. Kun virta loppuu niin se loppuu - silloin ei ihminen enää toimi ja kaikki aivotoiminta pysähtyy. Se on siinä.
Karultahan se tuntuu ajatella, että kaikki tämä ihanuus loppuu kokonaan joskus, mutta sille ei vaan mahda mitään. Eläkää elämänne nyt hyvät ihmiset - älkää odotelko mitään "jälkielämisiä".
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sielu on täysin raamatullinen käsite ja kaikki käsitteet ovat sopimuksenvaraisia. Sinä siis nyt vaadit siirtämään sielun merkityssisällön evoluutioteorian kontekstiin. En usko, että sielu siitä miksikään muuttuu. Ihminen joko uskoo Raamatun sanan tai ei usko. Raamattu on kokonaisuus, jota ei voi pilkkoa osiin ja uskoa yhtä ja jättää uskomatta toista. Sielu on iankaikkinen ja Jumalasta. Sielua ei ole luotu niin kuin ihmisen maallinen ja katoava organismi. Ja koska sinä et voi esittää mitään päteviä todisteita siitä, että kuoleman jälkeen ei olisi mitään, minä en usko sinun valheitasi. Sinä teet evoluutioteoriasta uskonnon, jota ei tarvitse selittää, pitäisi vaan sokeasti uskoa sinun väitteesi todeksi.
yeah hihhulit, hoitakaa mullekin sielu. kuulostaa siistiltä.
kun aivot vaurioituvat, niin sielun tilan kohtalossa on kohtuullisen ennustettavia seuraamuksia. persoonasta voi hävitä juttuja. mut sama meininki varmaan oli vastasyntynyt , puolivälissä , dementoitunut, sit kun sielu lähtee matkaan. vai onko pilvenhattaralla välimuisti ja joku hillitön yhteenliittämis-systeemi??
mä en osaa käsittää mitään kuolematonta sielua, muuten kuin fantasiana, teknologisena ylläpitönä.
Maailmansielu eli atman =tajunta tai tila.Tajunnantila,jokainen voi tehdä oman version tajunnantilasta eli aivoissa mielikuvituksesta.Mikä on potilaan tajunnan tila?
Kaikki "tieteellinen" ajattelu näyttää viittaavan siihen että kaikki loppuu kuolemaan. Sen jälkeen on vain tyhjyys, unta näkemättömän ikuinen olemattomuus. Sieltäkö me tulimme ja sinne palaamme?
Jos niin on niin itse elämä on täysin merkityksetöntä ja julmaa pilaa. Ei ole väliä sillä, onko joku yksilö ollut koskaan olemassa vai ei. Edes tulevilla sukupolvilla ei ole merkitystä niitä edeltäville. Näkyvä maailmankaikkeus on silloin tavallaan harhaa vailla mieltä.
Henki on ikuinen, sielu on kuolevainen eli se lakkaa olemasta kun ruumiin elintoiminnot päättyvät, kaipa jo aivokuolemassa. Tiede ei osaa selittää tietoisuutta. Siksi ei tieteen nimissä voida sanoa mitään varmaa ihmisen sielusta, erityisesti tietoisuudesta. Vaikka löydettäisiin fysikaalinen selitys tietoisuudelle, niin siitä huolimatta se olisi arvoitus. Tuskin voimme koskaan ymmärtää, miten aine järjestyy tietoisuudeksi. Ainetta sekin on, mutta sellaista, jota emme ymmärrä, vaikka koko ajan elämme siinä.
Kun síelu kuolee, henki menee henkimaailmaan odottamaan ruumiin ylösnousemusta. Silloin siitä tulee kuolematon sielu.
Kuoleman jälkeen ei ole mitään?
No mihin se maailma muka katoaisi? Et sinä ole koko maailma ... :)
Kuoleman jälkeen kaikki on ennallaan. Kaikki pysyy, kaikki on. Se mikä havaitsee sinua itseäsi on taas vapaa havaitsemaan jotain muuta.
"Kuolema on täydellisen vapauden muistamista ja siksi se on kuolemaa."
vaikka kuolisit tänään, tuo kirjoituksesi jää nettiin ja ehkä sen sisältämä ajatuskin tai oikeammin sen myös kirvoittamat ajatukset elävät, ainakin jonkin aikaa pidempään kuin sinä..
a ne tavallaan sulautuvat kulttuuriin niin, että kaikkea voi voi enää myöhemmin erottaa, mutta jotenkin ne siellä ovat, suoraan tai välillisesti.. perhosen siivet ja ihmisen ajatuksen siivet..
"Karultahan se tuntuu ajatella, että kaikki tämä ihanuus loppuu kokonaan joskus, mutta sille ei vaan mahda mitään."
Vapaalle miehelle kuolema on pelottava asia, sillä se merkitsee nautintojen loppumista. Orjalle kuolema tulee lohduttavana ystävänä, sillä se merkitsee kärsimyksen loppumista.
ok jiihoo. sä siis tuut tyhjyydestä, joten sun mielipiteet, joita sä saarnaat täällä ovat tyhjyydestä kotoisin. sä oot hetken olemassaoleva pientä sähköiskua korvienvälissä omaava luonnonkappale ja se mitä ne sun sähköiset signaalit kertoo sulle elämästä ja maailmankaikkeudesta, ovat sattumanvaraisia osittain kollektiivisia, osittain yxilöllisiä sähkösignaalimielipiteitä joita sä koet tarpeellisexi daunloudata muihintyhjyydestä ilmaantuneisiin yxilöihin, jotta eivät uskoisi muuhun kuin herra darviniin.
Hei jiihoo. kun sun mielestä kaikki on tyhjästä
pamahtanu, ni kerro kaikille miten tyhmää harhaa on tuntea rakkautta, myötätuntoa, oikeudenmukaisuutta, tai mitää muutakaa harhaa mikä ei sovi aineen sisällä tapahtuviin sähköimpulssisingnaalimielipiteisiin, mitkä ovat vain evoluution hetkellisiä ilmentymiä, jotka ovat niin tyhmiä että luulevat olevansa yxilöitä joilla on tunteita tai jotain suurempaa merkitystä kuin uskoa suhun.