Kalevala ei olekaan suomalainen?
Jo 1800-luvun puolimaissa toimittaja Aug. Sohlman latasi perusteesit. "Mikään Euroopan kansaperheen jäsenistä ole näytellyt mitättömämpää osaa kuin suomalainen", joka on "hidas ja alistuva". Suomalaiset kuuluvat "tsuudilaisen kansanheimoon, jolta puuttuu sivistykseen tarvittava lahjakkuus". Suomi on "ruotsalaisen kulttuurin luomus". Edes Kalevala ei ole suomalaista kansallisomaisuutta. Se on kerätty "Suomen ulkopuolelta, eikä korjattunakaan yllä skandinaavisten jumalaistarustojen ylevyyteen". Näitä ajatuksia levittivät edelleen mm professori Munch ja Carl Säve. Suomessa niiden esitaistelijaksi tuli Freudenthal.
Yleisessä rotuteoreettisessa ajattelussaan Gobineau sijoitti suomalaiset keltaiseen rotuun, johon kuuluivat myös tataarit ja mongolit.
Keltaisessa rodussa yhdistyivät Gobineaun mukaan puhdas käytännöllinen hyötyajattelu ja taipumus keskinkertaisuuteen. Keltaisen rodun edustajat muodostivat hänen mukaansa kansanjoukon ja pikkuporvarisäädyn, jonka jokainen hallitsija haluaisi yhteiskuntansa perustaksi. Mutta hänen mukaansa keltaisen rodun edustajat eivät ole kykeneviä luomaan sivistystä ja kulttuuria. Suomalaisten luokittelu keltaiseen rotuun perustui göttingeniläisen lääketieteen professorin Johann Friedrich Blumenbachin rotuluokitteluun vuodelta 1776.
Miksi juuri Ruotsissa?
Tietenkin. Missä muualla? Herrakansa ei ole mikään saksalainen idea. Pohjolassa on aina elänyt herrakansa ylitse muiden. Ruotsalaisessa nationalismissa on aina ollut viesti: Me olemme geneettisistä syistä parempia kuin muut. Ruotsalaiset olivat mielestään natsien
"Pohjoisen Ajatuksen" vaalea, hevosnaamainen sankarikansa. Se orjarodun rooli, minkä saksalaiset varasivat juutalaisille ja slaaveille tarjottiin täällä pohjoisemmassa mm. suomalaisille.
http://www.anarkismi.net/kapis/38suomalaiset.htm
http://www.anarkismi.net/kapis/10rasismi.htm
Kalevala ei olekaan suomalainen!
9
58
Vastaukset
- Kalevalanpäivänä
Näin Kalevalan päivänä oikein hyvä avaus.
Kaikkien pitää muistaa, että tämä Axel Olof Freudenthal perusti Suomen ruotsalaisen kansan puolueen eli RKP:n ja on kyseisen puolueen henkinen isä. Tämä puolue jatkaa rasistista linjaansa suomenkielisiä suomalaisia kohtaan.
Muutama vuosi sitten, eli viime eduskuntavaalien alla, RKP poisti nettisivuiltaan maininnan tästä roturasistisen perustajansa henkisestä isyydestä. Tämäkin vain asiasta nousseen kohun takia. Kuitenkin RKP jakaa roturasistinsa nimeä kantavaa mitalia pronssisena, hopeisena ja kultaisena. Tämän rotumitalin saajia on mm. Paavi Lipponen, Johannes Virolainen ja ainoan kultaisen on saanut Elisabet Rehn.
Poistaminen ei auta asiaa, sillä sitoumusmaininta löytyy netin arkistopalvelimilta. - Freudenthal
SFP Freudenthal ja KAIKKI on TALLESSA! Ei auta WEB -sivustojen poistokaan, sillä Web.archive.org talletti aikoinaan tuon "sitoumuksen" ikiajoiksi arkistojen syövereihin!
SFP Freudenthal, olkaapas hyvä:
"Järjestön vaikutin oli Axel Olof Freudenthal, jonka myös voi nähdä Ruotsalaisen kansanpuolueen henkisenä isänä."
SFP Historia web.archive.org
Paina "IMPATIENT" jos linkki ei aukea heti.
http://web.archive.org/web/20050214075338/www.sfp.fi/fi/page.php?pageid=44
Historia
Tällä sivulla esittelemme Ruotsalaisen kansanpuolueen historiaa ja puolueohjelmia kautta aikojen.
Rkp:stä on myös kirjoitettu historiikki. Rkp:n historiikistä on ilmestynyt jo viisi osaa. Valitettavasti historiikkejä ei suuren menekin vuoksi ole tällä hetkellä saatavana.
Ruotsalainen puolue (n. 1870-1906)
Ruotsalainen puolue perustettiin n. 1870. Puolue perustettiin, koska haluttiin koota kaikki suomenruotsalaiset yhteen poliittiisen liikkeeseen. Tämän järjestön tarkoituksena oli tukea ruotsinkielistä kulttuuria ja ruotsin kieltä. Järjestön vaikutin oli Axel Olof Freudenthal, jonka myös voi nähdä Ruotsalaisen kansanpuolueen henkisenä isänä. Ruotsalainen puolue sai tukea liberaalisilta voimilta ja sillä oli suuri vaikutusvalta säätyvaltiopäivillä. Kun Ruotsalainen kansanpuolue perustettiin 1906 liberaaleilla voimilla oli edelleen huomattava vaikutusvalta aatteeseen.
Ruotsalainen kansanpuolue (1906- )
Uuden vankan tuen omaavan ruotsinkielisen puolueen perustaminen osoittautui välttämättömyydeksi vuoden 1907 valtiopäivien uudistuksen jälkeen. Uudistukset koskivat yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta, ja puoluejohtaja Axel Lille totesi että jos puolue haluaisi vaikutusvaltaa siitä pitäisi tehdä todellinen kansanpuolue, jolla olisi tukea kaikissa piireissä. Jo vuonna 1896 järjestettiin Helsingissä kokous jossa valmisteltiin uuden puolueen perustamista. Axel Lille laati uuden puolueen puolueohjelman ehdotuksen 1905. Kieli oli vieläkin keskeinen teema, mutta puolueelle suunniteltiin myös pitkälle menevää demokraattista uudistusohjelmaa. Laadittiin myös konservatiivisempi ohjelmaehdotus.
Ruotsinkielisen väestön edustajia kokoontui 20.-21. toukokuuta 1906 Nylands nationin osakuntaan Helsingissä. Päätettiin perustaa puolue koska ehdotusta kultuuriyhdistyksestä ei kannatettu. Nimi Ruotsalainen kansanpuolue sai suurimman tuen. Puolueohjelma, joka keskustelun jälkeen hyväksyttiin oli kompromissi.
Mitä olemme
http://web.archive.org/web/20050211172407/www.sfp.fi/fi/page.php?pageid=42
Ruotsalainen kansanpuolue, Rkp, on vapaamielinen kansanliike niille jotka haluavat työskennellä toimivan kaksikielisyyden, suvaitsevaisuuden ja pohjoismaisen hyvinvoinnin puolesta.
Ruotsalainen kansanpuolue Suomessa r.p. perustettiin vuonna 1906. Rkp on siten Suomen vanhimpia puolueita. Puolueella on noin 32 000 jäsentä lähes 160:ssä paikallisosastossa. - ota.lääkkeesi
Miten tuo sekopäinen horinasi liittyy mitenkään Kalevalaan.
- RKPasialla
Kalevala onkin ryssien satuja?
- yritäedes
Venäläisillä ei ole asian kanssa mitään tekemistä.
- jghjghjhgj
Ruotsi ja Norja kuitenkin kuuluivat aikoinaan Suomeen - tai siihen suureen alueeseen, jota asuttivat "finnish tribes" (suomen heimot), eli Kvenlantiin. Eteläisintä Ruotsin nykyistä aluetta asuttivat saksalaiset heimot (ainakin 600 AD ja 1100 BC. Valtioiden rajat piirretiin sitten vasta myöhemmin.
- Bror-Erik
Suomi on venäläinen.
- gjhghjghjghj
Huomattava osa nykyistä Venäjän aluetta (ehkä jopa lähes kolmasosa) kuului aikoinaan Kvenlandiaan, joten suomen sukuisia Venäjällä on runsaasti....kuten Ruotsissakin.
- gdfgfdgdgd
Jotain outoa siihen kyllä liittyy kun suomalaisten muinaishistoria on päätetty salata suurelta yleisöltä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti25216645Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235361- 1152544
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152002Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361741Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111972- 59936
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28842Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?40840