Työ (Arbeit) on ollut porvarin keppihevonen jo hamasta historian hämärästä. Tai itse asiassa keppihevonen on liian mieto ilmaus, koska kysymyksessä on juhta, aasi, jonka tekemästä työstä porvari pysyttelee hengissä. Ilman tämän aasin kannattelua porvari todennäköisesti kuolisi pystyyn sormi suussa. Kuolinsyyksi todettaisiin yksinkertaisesti nälkäkuolema.
Porvarin rooli taloudessa on lohkaista rahavaroistaan sellainen osuus erilaisten laitteiden ja vehkeiden pystyttämiseen, joilla turvataan paitsi porvarin päivittäinen toimeentulo, niin myös jo olemassa olevan rahakasan kasvattaminen. Rahakasa kasvaa siten, että työläisen palkasta pidätetään mahdollisimman suuri osuus niin sanottuna korvauksena sijoitetulle pääomalle. Kommunistit puhuvat mielellään riistosta. Paitsi työläistä, porvari riistää myös muita intressenttejä: asiakkaita ja työelämän ulkopuolista väestöä. Erityisesti juuri köyhät ja työelämästä syrjässä olevat ovat porvarin hampaissa, koska porvarillisen logiikan mukaan ilman riistoa ihminen ei ole niin sanotusti tuottava ihminen.
Eipä siis ihme, että tulevia porvarillisia hallituskaavailujakin tehdään sillä mielellä, miten köyhiltä saataisiin siirretyksi jälleen rahaa porvareille. Porvari Benin kaapista tulo asiassa on yksi kirkkaimmista ja tyypillisimmistä aikaansaannoksista porvarismin historiassa. Näin tyhmää listaa tuskin on kuitenkaan nähty viimeisten parinsadan vuoden aikana.
Siksi porvareita ei tulevissa vaaleissa pitäisi päästää valtaa lähellekään, sillä tiedossa ei ole muuta kuin yritys suureksi kaappaukseksi köyhiltä rikkaille. Porvarithan ovat jo pitkään mesonneet ylisuurista julkisten menojen leikkaustarpeesta ja samaan aikaan verotuksen keventämisestä. Tämä merkitsee, että juuri köyhiltä leikataan ja rahat siirretään verohelpotusten myötä suurituloisille. Prosenttikaavalla lasketut helpotukset siirtävät rahat juuri ja nimenomaan porvarillisiin taskuihin.
Eikä yksin Kokoomus ole tässä juonessa mukana, vaan myös EK, joka fasadi porsaanpunaisena on jälleen vetämässä omaan pussiin. Edellisen kerranhan EK sai tahtonsa läpi, kun yhteisöveroa alennettiin. Sen jälkeen pörssikurssi onkin kohonnut kuin raketti ja verorahat ovat virranneet kohisten ökyporvareiden pohjattomiin rahasäkkeihin.
Toinen hyväkäs on Etla, tuo kapitalistisen aatemaailman trollitehdas tai lietso, millä vertauskuvalla sitä nyt osuvimmin kuvaisikaan, joka on puolestaan keksimässä lisää veroja ja lisää kapitalismia tähän keskustalaiseen maailmaan, johon nämä suuren maailman kotkotustyyppiset ismit ja aatteet eivät kerta kaikkiaan sovi.
Asuntotuloveron saa Etla maksaa ihan itse omista toimitiloistaan ja virkailijoidensa asunnoista, jos heidän asuntonsa kerran tuloa tuottavat. Muussa tapauksessa olisi suotuisaa pitää möly niin sanotusti mahassa. Ja jotta Etla hyödyttäisi työvoiman liikkuvuutta, paras ratkaisu olisi lopettaa koko laitos. Liikkuvuuttahan se on lakkautetusta työpaikasta poistuminenkin.
Porvareiden suuri puhallusyritys
2
63
Vastaukset 2
Kyllähän tuota riistotonta kommunismia on kokeiltu monessa maassa ja pitkän aikaa. Muistini mukaan missään ei siihen kyllä ole siirrytty vapailla ja rehellisillä vaaleilla, vaan aina väkivaltaisesti. Eikä tuo järjestelmä ole enää missään onnistunut.
Joten johonkin sitä porvaria tarvitaan kun metsästämällä ja kalastamalla kuolisi suurin osa maailman väestä nälkään. Ei ehkä huono asia sekään, mutta sitä ennen käytäisiin kuitenkin sotia, joissa ne heikoimmat sortuisivat.
Ahneus parempaan on ollut kuitenkin merkittävä osa maailman kehitystä. Demokratian ja politiikan pitää vaan huolehtia siitä, että se pysyy kontrollissa ja kohtuulisena. Suomessa aina 90-luvun lamaan asti asia oli aika hyvin hallinnassa, laman jälkeisessä nousukaudessa johtajat ensimmäisinä unohtivat kohtuuden ja vallalle tuli silkka ahneus. Sitä ei hallituksemme ole erityisesti edes yrittäneet hillitä.90 -luvun laman jälkeen tosiaan pullon, siis kapitalismin, henki pääsi ikään kuin irti. Koko suomalaisuuden identiteetti tavallaan menetettiin ja Suomesta tuli länsimaisen kapitalismin enemmän tai vähemmän onnistunut klooni. Suomi muuttui eri suuntaan säntäileväksi, atomistiseksi yhteiskunnaksi, kuten perinteiseen kapitalismiin kuuluukin.
Tuskin kehitykseen kapitalismia tarvitaan. Järkevä toiminta riittää tähän vallan mainiosti. Sosialismin niin kutsuttu romahduskaan tuskin aiheutui sosialismista sinänsä, vaan tyhmästä ja järjenköyhästä toimintatavasta. Yhtä hyvin voi kapitalismikin romahtaa, jos asioita organisoidaan ja johdetaan huonosti.
Esimerkki Kreikasta kertoo kuinka kapitalistit onnistuivat sotkemaan asiat ja kuinka nyt sitten on pantu sosialistit korjaamaan tilanne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.961610Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu471073- 16928
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40858Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.82778kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17747- 93746
- 46738
- 16735
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27717- 63705
- 68692
- 47674
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan97661Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56605- 47594
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47586Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131575Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?
Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla150546Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31545