Tuolla toisessa ketjussa ("Pikkuoravat") ainakin väitettiin niin.
Ja seuraava kysymys:
Miksi hän vääntäisi rautakangen solmuun?
Ja seuraava kysymys:
Miksi hän vääntäisi rautakangen solmuun?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Joka kerta kun ihminen tekee syntiä häneen tulee sisään demoni. Demoni syö ihmisen sisältä osittain elävältä ja aiheuttaa sairauksia.
Tuota mieltäkö on jehovasetä.
uskovassa voi olla demoneita, miksi nainen joka selvästi aiemmin uskoi, hän oli selvästi oli uskovainen, koska oli sapattina kirkossa ja noudatti juutalaisten tapoja. Hänessä oli silti demoni.
Ja hän oli opettamassa eräässä synagoogassa SAPATTINA. Ja katso, siellä oli nainen, jossa oli ollut HEIKKOUDEN HENKI kahdeksantoista vuotta, ja hän oli koukistunut ja täydelleen kykenemätön oikaisemaan itseänsä.
Hänet nähdessään Jeesus kutsui hänet luoksensa ja sanoi hänelle: "Nainen, SINÄ OLET PÄÄSSYT HEIKKOUDESTASI", ja pani kätensä hänen päälleen. Ja heti hän oikaisi itsensä suoraksi ja ylisti Jumalaa. Luuk. 13:10-13 miten demoni lähti VASTA kun Kristus karkoitti sen vaikka jo aikaisemmin uskoi? Ja lisäksi Kristus sanoi että demonit
Hän sanoi heille: "Tätä lajia ei saa lähtemään ulos muulla kuin rukouksella ja paastolla". Mark. 9:29 täten vaikka uskoo demonit pysyisivät sisällä.
Turpa kiinni. Ei kiinnosta tuollaisen huoraidiootin runkkuraamatullinen copypastesonta.
Markus 5:9 '' Ja Jeesus kysyi siltä: "Mikä on nimesi?" Niin se sanoi hänelle: "Legio on minun nimeni, sillä meitä on monta". '' Legioona on 6000 eli tässä ihmisessä oli sisällä 6000 demonia. Totisesti, totisesti, joka kerta, kun ihminen tekee syntiä, häneen tulee sisään demoni.
Elä tyhmiä kysele.
Jumala on tiettävästi tehnyt ihmeellisempiäkin temppuja kuin vääntänyt rautakangen solmuun.
Jos Jumala haluaa vääntää rautakangen solmuun, hän tekee sen, ja siihen on meidän köyhien kangenomistajien tyydyttävä.
Voihan sitä solmuun väännettyä kankea ainakin esitellä naapureille ja väittää, että voimani tunnossa minä itse sen tein.
Tämä on niin vaikea ropleema, että sen ratkaisemiseen tarvittaisiin Kalevi Laaksosen (melperi) ja Jussi Pellikan (Kesitas) apua.
Tästä johtui mieleeni kerran kuulemani tarina, olisiko ollut Itä-Suomesta, joss talvisin on käytössä monia välimatkaa lyhentäviä jääteitä.
Porukka oli autolla matkalla jäätietä, kun auto yhtäkkiä teki tenän. Siinä sattui mukana olemaan autonkorjaajakin, jonka toki olisi pitänyt tietää, mikä autoon tuli viaksi. Mutta kun ei sitä vikaa kaikesta ihmettelystä (ja kiroilusta) huolimatta löytynyt, ei auttanut muu kuin työntää auto tulosuuntaan. Kas, sehän käynnistyi taas! Ajettiin vähän matkaa takaisinpäin, mutta kun autossa ei tuntunut olevan enää mitään vikaa, käännyttiin taas alkuperäiseen suuntaan. Taas sama juttu! Auto kerta kaikkiaan teki tenän.
Tämä kääntymistemppu piti toistaa useampia kertoja ennen kuin matkalaisten seurue uskoi, ettei matka jäätiellä ota lainkaan onnistuakseen, mutta toiseen suuntaan kyllä voi huristella mielin määrin.
Seuraavana päivänä selvisi, että jäätielle oli avautunut railo. Jos matkalaiset autoineen olisivat ajaneet railoon talvipakkasella, tuskin kukaan olisi selviytynyt hengissä.
Jumala siis voi toimia tekniikanvastaisestikin.
Luultavasti rautakangen solmuun vääntäminen ei olisi JUmalalle temppu eikä mikään.
Mutta miksi siis? Miksi hän loi maan ja esimerkiksi ihmisen?
Jumala voi vääntää rautakangen solmuun, ja avata sen myös, mutta se tapahtuu niin nopeasti, ettei ihmissilmä ehdi sitä tajuamaan!
Tai sitten!
Elämme elämämme niin nopeasti, ettemme ehdi edes näkemään alkua siitä Jumalan suorittamasta voimannäytöstä!
Minkä kokoinen se rautakanki voisi olla?
Voisimmeko olla vain atomin kokoisia sen rautakangen rinnalla?
Emme tajuaisi!
Että tossahan Jumala on juuri vääntämässä meitä solmuun!
Jumala loi auringon!
Valon vai ajan?
Ajan vai valon?
Valon vai ajan, juuri tälle planeetalle, käsittääksemme, että aurinko kiertää maata, pysähtyäkseen sinne vuorokaudeksi, todisteeksi meille, ettei maa suinkaan kierrä aurinkoa, mitatakseen jumalien aikaa auringossa!
Epäevolutionistit jarruttivat ihmisten tietämystä!
Viisauden puun hedelmiä älkää syökö!
Kosto tulee!
Keneltä?
Ei Jumalalta, vaan ihmiseltä itseltään!
Apuva!
Maistoimme tiedon puun hedelmiä!
Käärme oli Jumalan Paratiisiin Itsensä päästämä!
Ei mitään tapahdu ilman Jumalan Tahtoa!
Eikä tietämystä!
Käärme oli Jumalan luoma!
Ihminen oli Jumalan luoma!
Jumala on luonut kaiken!
Jumala loi ihmisen kuvaksensa!
Sekä pahassa, että hyvässä!
Vaan tiedon puusta älkää maistako, en enään ikinä yritä teitä hukuttaa, sateenkaari siitä merkiksi teille!
Jumala seuloo pahuuttaan pois meissä ihmisissä!
Kaikki tulee Jumalasta!
Pahuuskin!
Jumalan Pojat ja Jobikin!
Jumala kiusaa meitä!
Jumalaa ei kiusaa kukaan!
Jaakobbi tuli Jumalan höynäämäksi!
Jaakobbi ei ymmärtänyt totuutta!
Ei myöskään Saulus,
ei edes Paavalina,
ei Jobin kirjaa ymmärtänyt!
Koetteleminen,
synonyymina kiusaaminen!
En hukuta!
Hukutatte itse itsenne!
"Mistä sinä tulet?"
"Maata kiertämästä ja siellä kuljeksimasta".
Niin Herra sanoi saatanalle: "Katso, kaikki, mitä hänellä on, olkoon sinun käsissäsi; älä vain koske kädelläsi häneen itseensä". Ja saatana meni pois Herran edestä.
Moskovaan!
Siellä meni sisään pahaan ihmiseen,
sanoen,
nimeni on Vladimir,
Vladirim Putin,
ihmisten hukuttaja,
tuhoan ihmiset,
tuhoan ihmiskunnan!
Vain Nooa jäi taas jälleen kerran,
dna-pankkineen!
"Nooan DNA-Arkki":
http://scilife.se/app/uploads/2015/02/shutterstock_42179533.jpg
Hävittäkää Saatana maan päältä,
kun vielä aikaa vähän on!
Pahempaa .......
parempaa .......
tiedon hedelmät .......
Ihminen ehti jo maistaa!
Mutta.
Ihminen ei ole yksin,
tässä maailmankaikkeudessa!
Apuva! Aapuuva! Aa..apuva please!
jokin kukin siellä jossain,
HELP!
PLEASE!
Oli vaan hetken hutasu, profetia niille, sitä tarvetteville!
Meikälle ja muille ja .......
Löytyykö ees yhtä tosiuskista, johon sopis tosiuskiksen merkit, voisi heittää Linnanmäen mereen, jotta voisimma hinnailla sitä pitkin rannikkoo, huvittamassa rannikkokaupunki immeisii, Hesasta Kemmiin asti, ja Raumassa ja Hangossa ja Joensuussa (jos H.... niin suo hal....vaahtia....kipikipi........) ja Turkussa parkkeerasimme Prinsessa Armadan kainaloo...eh....eh....rekalaa voisimma kuljettaa isompaakin paattia Saimaalta Turkuun tai näin seurakuntien kesken rukkoilla se baatti sähköpostina tai sms-postina parissa päivässä sinne Turkuu! Rukkuloimme sen baatin heti sinne Turkuu
Meitä Mikkseli uskiksia seura se kun me voida käsitellä myrkkykäärme, tyhjennetti just yks iso lasaretti, tehti ne kaaikki terveiksi ja ajettiin suoraan sanottuna ne pihalle!
Kyllä herra huolen omistaan pitää ja eihän siellä oe kuin vain muutama pakkasaste ja vaan puolisen metriä lunta ja tottahan toki ny joku pitää omistaan huolta ja taivaan linnutkaan ei murehi huomisesta ja terveiksi tehään ihmisiä ja ostettiin kaikki käärmeet eläinliikkeistä ja ne oli tosimyrkyllisiä ja hyvin pyyhkii ja kohta ei yhtään sairasta enää elossa pihalla! Ja totistaa halutaan me kaikki, että ett.......mikä epidemia se nyt tänne on iskeny ku ootta ny nii hiljasii nii etttä mä vaa sitä että mä olen tään lasaretin yks niistä Pyhistä jotka ei maista kuolemaa vaikka jotain kuolettavaa nauttisikin ja kuulkaa nyt te kaikki että JEESUS TERVEISIÄ JEESUS TERVEISIÄ JEESUS TERVEISIÄ KAIKILLE ja miks te kaikki oota ny nii hiljaa jaökötätte siinä paikallanne? No joo demonstreetarataan kaikille hetken päätsä kaikile epäuskoisile etä myöt tehään sitä mitä halutaan eikä vaadita!
Veljet ja sisaret!
Te nuokkuvat usonveljeni ja sisareni, jossa joukossa ei ole käsi tai silmä puolia!Rakkaat ystävät, viimeisenä seurakunnassammekohoitan maljan meille!
Rikkihappoahan se vain on, ei mitään sen vahvempaa, ei edes kahvia!
Meitä tosiuskovaisia ei edes myrkkyskålit horjaut!
Kippis ystävät!
Rikkkihappoahan tämä vain on!
Huomenna joukolla uusia jäseniä seurakuntaamme etsimään!
KIPPIS!
Taina päättyi onnellisesti!
Uskikset lensi joukolla Taivaaseen!
Ja joukolla todistettiin, kuinka joukolla päästiin Taivaaseen!
Asbestipukulla ei tehty yhtikäas mittää! Ihan oli vaan semmonen heräteostos! Ja Ville Varaskin tuli poimimaan meiltä korumme! Mies Murhamies tuli kanssa! Molemmat miljonäärejä, rikastuttuaan kolehdeimmalla paasattuaan kokouksissamme, ensin mentyään halle kovvaa uskoomme!
Juu mikä todistetuksi tuli niin mister toimii mister toimii haluja haluja mister toimii tunnusta että mister on monsieur mister on monsieur ...............mister on monsieur TUNNUSTA SE .
...Kilikalle...joku kohta ja jae...
nostavat käsin kastematoja, ja jos he juovat jotakin maitotuotetta, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä terveiden päälle, ja ne pysyvät terveiinä."
Määkin vedin litran piimää naamaani ja pysyin terveenä IHAHHAA MISTER ON MONSIEUR IHAHAHAA IHAHAHAA MISTER ON MONSIEUR USKOTKO SITÄ SINÄ VAIVAINEN SUUTARIN TYTTÄREN PIHALLA KASVAA VAIVAINEN SINÄ SYNTIPUKKI?????????!!!!!!!!!!!!!!
no usonhan mie!
pistä sanat suuhun jalähetään uimaan, eikun katseelle pulpahtammaa synnintuntoon.......eikun ------- nyt mää....eikun! herra
se oli alikessukin! Kun se eka aamuna rääkäisi ylösnousemuksen meille monneille nin sillon tajusin heti eron herran ja misterin välillä. herra se oli alikessullakin! Sen eukko!
hih! eikun mister on monsuun ja................................uijui.........eh
tyttären pihlajapuun alla suutari laulaa.....eikun......juu.....eikun ei.....(pari sivistyssanaa tekis nyt tälle möhläykselleni terää...preventiivinen lehtolatukka ei oo lintu eikä kala! pyyhekumia pyyhekumia pyyhekumi väärin perustein asetetulle empiiriselle huutomerkilleni!
https://www.youtube.com/watch?v=8iWMjMw61aE
Mitä olet ottanut tällä kertaa?
Kun joskus näkisikin. Sehän olisi selvä todistus jUmalan olemassaolosta ja voimasta.