Ne, jotka ovat seuranneet anttipr:n kirjoituksia, niin heille vielä lopuksi, että en jää tänne kirjoittelemaan, vaikka siltä näyttää. Tämä on profetia-foorumi ja aineet tietenkin liittyvät näihin asioihin ja jatkukoon profetioiden analysointi tällä palstalla. En myöskään tule julkisuuteen enkä ole mukana millään keskustelupalstalla kuten blogeissa, twitterissä tai facebookissa. Itse asiassa olen ollut vuodesta 1981 lähtien kokonaan erämaassa. Erämaa-käsite tarkoittaa raamatussa sitä, että ihminen elää ulkoisesti tavallista arkielämää eikä hänestä näy ulospäin minkäänlaista ilmentymää näistä asioista. Ainoa kanava, jolla nämä asiat tulevat esiin on se, että istun tietokoneen ääreen ja kirjoitan sen, minkä olen saanut kirjoitettavaksi. Luultavasti prosessit jatkuvat suljetussa muodossa edelleen eli kirjoitan sähköpostilla evoluution lakien mukaan kehittyviä ja tarkentuvia asioita aina sinne minne sisäinen todistus käskee kirjoittamaan.
Lopuksi vielä tuosta ihmisen lankeemuksesta ja sen seurauksista. Lankeemusta itsessään en tiedä, mutta ihmisen muuttuminen eläin-ihmiseksi näkyy kaikkialla. Yksi tällainen ilmentymä on teurasuhrikäytäntö, missä eläin kuolee symbolisoiden lankeemuksen jälkeen tapahtuvaa tapaa päästä alkuperäiseen tilaan. Tämän globaalin sanan mukainen ilmentymä on se, että ihmisessä oleva eläin pitää kuolettaa, jotta aito ihminen tulee esiin. Raamatussa tätä kuvaa: ” Minun täytyy vähetä ja Kristuksen kasvaa”. Tämä henkinen ja hengellinen kasvu on ollut voimassa ihmiskunnan alusta saakka. Tämän rituaalinen symboli on se että eläin kuolee sijaisena. Se symbolisoi ihmisessä olevan eläimen kuolemista. Lunastuksen kannalta Jeesuksen täytyi kuolettaa globaalissa ihmisessä oleva eläin (liha , oma ego, väkivalta ym.) sielussaan. Yksittäisen ihmisen kohdalla tapahtuu sama prosessi. Tätä voi juhlistaa tappamalla viattoman lampaan.
Ihmiskunnan tajunnassa ja sen muistissa on merkkejä näistä muinaisista tapahtumista. Yksi on eläimeen sekaantumisen kauhistuttavuus varsinkin raamatun vallitsemassa kulttuurissa. Eläimeen sekaantuminen mielletään aivan kauhistuttavaksi asiaksi ja tuota tajunnan muistikuvaa katsellessa huomaa, että siinä on sama kauhistuttavuus kuin mitä tunnetaan yleisesti käärme-eläintä kohtaan. Eli kyse on selittämättömästä mysteeristä, mikä on merkki siitä, että ominaisuus sisältää olennaista tietoa muinaisuudesta.
Palaamisiin vuonna 2032.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Haista piiitkäääää pas........