Eu ja eurokriitikkona esiintyvä Paavo Väyrynenkin oli mukana ministerinä hallituksessa hyväksymässä ensimmäistä tukipakettia joka oli miljardi. Kuuden puolueen sateenkaarihallitus jatkoi tukipakettien jakoa ja Suomdn vastuut Kreikka paketeista ovat nyt 7 miljardia euroa. Sosialistit pettivät äänestäjänsä ja käänsivät siis takin. "Pääasiassa muiden euromaiden viiden viime vuoden kuluessa toteuttamat "pelastustoimet" ovat painaneet Kreikkaa yhä raskaampiin velkoihin mutta ne ovat pelastaneet ulkomaisia suurpankkeja maasta turvaan. Suurin osa tukiluotoista on kulunut Kreikan valtion vanhojen velkojen maksamiseen. Sipilä johtoinen keskusta kuin muutkin ek puolueet paitsi Perussuomalaiset ovat valmiit jakamaan Kreikkaan iankaikkisesti rahaa. Ainoastaan Perussuomalaiset eivät ole hyväksyneet tukipaketteja eivätkä hyväksy. Ainoastaan Perussuomalaiset pitivät vaalilupauksensa 2011. Nyt piikki kiinni kun meillä on " vain" 7 miljardia velkaa eli vastuuta tähän asti Kreikkaan syydetyistä lainoista. Suomi kuntoon nyt. Ei kepulointia eikä sosialisointia omiin taskuihin enää.
Kepu aloitti Kreikan pönkkäyksen
maammeparhaaksi
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Eri puolueita edustavien asiantuntijoiden. kansainvälistenkin, mielestä Kreikka ei kodkaan pysty maksamaan velkojaan.
Totta !
Suomen itsenäisenä säilymisen kannalta on tärkeää äänestää nyt ainoaa eurokriittistä eduskuntapuoluetta eli Perussuomalaisia ! Ei yhtään tukipakettia enää Kreikkaan !! Suomea nyt autettava