Kaikkien vihollinen - Kristityt sionistit, huomio!

Stanley Goodenough: Kaikkien vihollinen - Kristityt sionistit, huomio!

Vain harvat meistä ovat israelilaisia. Siellä täällä asuvaa muutamaa paikallista lukuun ottamatta yhdelläkään meistä ei ole äänioikeutta Israelin kansallisissa vaaleissa. Monet ovat sitä mieltä, että se mitä juutalaisvaltion poliittisen maiseman uudelleenmuotoilussa tapahtuu, ei kuulu meille – että meidän pitäisi jättää Israelin kansalaisten tehtäväksi valita itselleen haluamansa johtaja ja pysyä itse erossa siitä.

Itse ymmärrän asian toisin.

Jo yli 300 vuoden ajan Raamattuun uskovat kristityt ovat aktiivisesti osallistuneet Israelin luvattuun ja profetoituun uudelleenrakentamiseen. He ovat vastustaneet sekä vääristynyttä – valtavirran – kristillistä teologiaa että juutalaisten ymmärrettävää vastustusta pakanoiden asioihin puuttumista kohtaan.

Hartaina uskovina nämä kristityt miehet ja naiset ymmärsivät – ja tänään myös me ymmärrämme – että Jumala tekee työtään Lähi-idässä ja että Hän on sionismin asialla.

Tämä huolellinen valmistelu ennen Messiaan lähettämistä Jerusalemiin merkitsee sitä, että kaikki vihollisen voimat vastustavat raivokkaasti Hänen tarkoitusperiään Israelin kansan ja maan kohdalla, koska ne tarkoittavat näiden voimien tuhoa.

On paljon niitä, jotka eivät yhdy tähän näkökantaan. Mutta niille, joiden henki todistaa sen totuudesta, tämä on kutsu aseisiin.
Kohde

Rakkaat vartiomieskumppanit, suuret vihollisjoukot ovat aloittaneet toimintansa estääkseen Benjamin Netanjahun uudelleenvalinnan pääministeriksi 17. maaliskuuta. Heidän demoninen tavoitteensa – tehdä tyhjäksi Jumalan tarkoitukset – kohdistuu tällä hetkellä yhteen ainoaan mieheen. Hän on heidän tähtäimessään. Hän on kiihkeän henkilökohtaisen ja poliittisen hyökkäyksen kohteena, joka tuo mieleen sen armottoman hyökkäyksen, joka johti hänen ensimmäisen uudelleenvalintansa epäonnistumiseen vuonna 1999.
Vieraskynä jatkaa...
http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/671/stanley_goodenough_kaikkien_vihollinen_-_kristityt_sionistit_huomio!
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat
  • Vanha on vitsi. Nyt eletään tätä päivää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tuttukynä kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu