nostin akvaarion lämpötilan 27 asteeseen ja papukaijapariskuntani alkoivat heti kutupuuhiin ensitöikseen valloittamalla kolmanneksen akvaariosta,repimällä kasvit irti,kierittämällä suullaan kukkaruukun "haluamalleen paikalle" ja pinoamalla sorat akvaarion reunoille...No, eihän siinä mitään ajattelin,mutta auta armias kun laitoin käteni veteen nostaakseni sieltä lusikkaviritelmäni(kurkulle)Isompi(en tiedä kumpaa sukupuolta edustaa..)HYÖKKÄSI käteeni sellaisella vauhdilla että rystyset alkoivat vuotaa verta!!Säikähdin itse tietenkin älyttömästi enkä ole sen jälkeen uskaltanut kättäni veteen laittaa..Ensin ajattelin että se oli vahinko ja kalalla nälkä,mutta joka kerta kun yritän laittaa käden veteen tämä hyökkää salamana..Tänään istutin kasveja joita olivat repineet toiselle puolelle akvaariota metallitangon avulla ja hetken aristelun jälkeen piti käydä sitäkin tuuppimassa ja näykkimässä.Ei tarvitse kuin koskettaa lasia ulkopuolelta toiselta puolen akvaa(500l) niin jo tämä huomaa ja tulee lasin läpi näykkimään. Onko tämä ohimenevää?Muut kalat saa kyytiä satunnaisesti,arimmat ovat jo oppineet jäämään "omalle puolelleen", toiset eivät ole huomaavinaankaan näykkimistä ja esim isopurjepleconi tuntuu "tahallaan" menevän papujen "alueelle" ja jää sinne ja on kuin ei huomaisikaan niitä..Tämä alkaa vain olla hieman hankalaa..Suodattimen putsaus isosta roskista, kuolleiden kasvien keruu jne... En kyllä uskonut koskaan "pelkääväni" kalaa.....
apuva..agressiivinen papaukaija!:(
...
121676
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
meillä myös hyökkäillään käteen... eikä se ole ohimenevää. olen todennut että kun vetää mustan muovipussin käteen niin eivät tule näykkimään(pelkäävät kai mustaa väriä),mutta melkoisen hankala on saada mitään tehtyä muovipussi kädessä...
kalojaan tälläinen papukaija? En ole kuullu kuin niistä höyhenpukuisista! ;D
Oikeesti, mielenkiintoista! Antaisitko nimen millä etsiä tietoa moisesta "pureskelijasta", ja jos vaikka kuvaa?
Ihan uteliaisuus tässä vaan heräsi!
Jos kyseessä on ns. Blood parrot- papukaijakirjoahven, niin en todellakaan suosittele... Surullista että tuollaisia kaloja tehdään. Luit oikein, nimenomaan "tehdään". Lue vaikka tuo:
http://www.aqua-web.org/forum/viewtopic.php?t=4368&highlight=papukaija*
jälkeläisiä eivätkö ole mitään värjättyjä kaloja siis.ei todellakaan ole mikään ensimmäinen risteytys kalalajista! ja jos lisääntyy akvaariossa niin tuskin ihan epäonnistunut versio...
en hankkimistarkotuksessa kysynytkään. Kuulosti vaan niin uskomattomille fisuille. Luettuani noita linkkejä tuli tippa silmään...yleensäkin kalojen puolesta. Vähän sama kun koiria (ESIM) jalostetaan liikaa ja joistakin roduista on sitten "onnistuttu" saamaan omituisen näköisiä, toisista äkäisiä ja äkkipikaisia ja toisista liki valmiiksi sairaita. En omista koiraa, mutta eläinystävänä tuli mieleen mitä ihminen saa "viisastuessaan" aikaan, jopa kaloille!!!! Oi voi! =/
Mutta nyt kun olen seurannut niitä tuossa altaassa niin en kyllä huomaa käytöksessä mitään poikkeavaa muihin kirjoahveniin, eikä sillä ole mitään fysiologisia esteitä normaaliin elämiseen. Rakenteeltaan vaikuttaa hyvin paljon ihan alkuperäisiä kirjoahvenia, omani eivät ole siis värjättyjä(sitä en itsekään hyväksy) Mutta eiköhän asia ole niin että jos otus ei ole elinkelpoinen niin se EI lisäänny itsestään!Tämä vain on luonnonlaki. Ja nyt joku sanoo ettei se pärjää luonnossa jne..Mikä lemmikki pärjää luonnossa??Tunnetteko itsenne paremmaksi kun vangitsette purkkiin luonnosta pyydystetyn kalan voimatta tarjota sille koskaan sitä mitä se luonnossa saisi? onko tämä siis moraalisesti parempi vaihtoehto? Painotan vielä etten hyväksy värjättyjä muotoja kaloista, en aluksi hyväksynyt mitään muotoa luettuani enenmmän otuksesta,mutta nyt seurattuani sitä joudun myöntämään että se on kala siinä missä muutkin!Ei sen ihmeellisempi kuin seropi koira..
Ei niissä mitään vikaa ole. Loistavia heppuja, täysin terveitä, hyväkuntoisia, iloisia ja onnellisia. Joku nyt taas vaan jälleen kerran haluaa haastaa
riitaahttp://www.parrotcichlid.com/gallery/alf
Täsmälleen samaa mieltä... Omani ainakin ovat varsin hyvässä fyysisessä kunnossa, itse asiassa niin hyvässä, ettei samaan akvaan tarvi muiden yrittää tulla... Kosiskelevat kovasti, eivät ole epämuodostuneita, syövät normaalisti (tai paremmin) eivätkä muutenkaan voi huonosti. Syövät kädestä, ovat uteliaampia kuin mikään aiemmin "tapaamani" kala, ja lisäksi erikoistakin ja tosi mielenkiintoista parvikäyttäytymistä. Oletko huomannut? Meillä ainakin esim. pienin kääntää vatsansa, jos iso pomo tulee lähelle. Sitten taas ui reippaasti kun pomo häipyy. Tunnistavat selkeästi tietyt ihmiset, ruokkija on suosittu heppu :-) Mulla kaikki samaa näköä, kuin tuossa linkissä eka keltainen. Vähän ehkä mustaa joillakin siellä täällä. Enpä tiedä kauniimpaa kalaa, joka olisi myös yhtä helppohoitoinen. Jos sinulla on lajiin liittyviä mielenkiintoisia linkkejä, olisi kiva nähdä!!!
http://www.parrotcichlid.com/gallery/alf
Ei tässä varmaan mistään riidan haastamisesta ole kysymys... Tosiasia nyt vaan on, että kyseinen kala on eettisesti hieman epäilyttävä. Niitä todellakin värjätään keinotekoisesti ruiskeilla (ei kaikkia yksilöitä tietenkään), ja myös sellaisia muotoja tästä kalasta on jalostettu joilla on vääntynyt selkäranka eikä pyrstöä ollenkaan!
Vaikka "normaalit" papukaijat ovatkin ihan mukavia otuksia, niin täytyy muistaa, että tällaisten kalojen kysyntä innostaa kasvattajia jalostamaan yhä järjettömämpiä muunnoksia. Joidenkin lajien kohdalla on jo menty liiallisuuksiin, kuten esim. pyrstöttömät ja mulkosilmäiset kalat.
En todellakaan tuomitse ketään joka on näitä kaloja hankkinut ja on hyvä, että kalanne viihtyvät mutta silti toivoisin että tällaisia eläimiä ei enää tuotettaisi. Joku raja pitäisi vetää siihen mihin asti eläimiä saa jalostaa...
Itse tuomitsen kalojen värjäyksen mutten risteyttämistä! Omat paput voivat hyvin.Kuin mikä tahansa kala..Olisi ihan kiva että ihmiset jotka ovat kalaa vastaan tutustuisivat ITSE kalaan eikä siitä kirjoitettaviin teksteihin..Tottakai pyrstötön kala on monsteri.Se ei ole "kala"..Mutta niinpä koirien häntiäkin typistettiin vuosisatoja ennenkuin siihen puututtiin..Typistetään vieläkin. Mulkosilmäisistä kaloista tuli mieleen mm kultakalat joita varmasti myyvät MYÖS ne akvaariokaupat JOTKA tuomitsevat papukaijat!!Näin niitä juuri nimeltämainitsemattomassa Helsinkiläisessä kaupassa jonka tiedän vastustavan papukaijoja..En ymmärrä eroa värjäämättömällä (pyrstöllisellä) papukaijalla ja mulkosilmäisellä pallomaisella kultakalalla...Kultakalasta on miljoona muunnosta olemassa..Kumma kun kukaan ei ole niitä ajanut boikottiin..En todellakaan haasta riitaa, yritän ymmärtää näkemystänne, mutta vielä en ole törmännyt yhteenkään TODELLA johonkin perustuvaan ajatukseen..Älkää sekoittako värjäämättömiin papukaijoihin pyrtöttömiä karamellinvärisiä muunnoksia..se on yhtä eri asia kuin tavallinen kultakala ja sen kymmenet muunnokset!
Kultakalasta on myös jalostettu muunnos. Ja miljoonakalasta miljoona. Ja monista muista joista kukaan ei puhu mitään.
papukaijat hylkäsivät viime yönä kudun ja pusukala kävi siivoamassa satsin..sen jälkeen on ollut rauha maassa eikä kumpikaan ole vaikuttanut enää agressiiviselta..Vielä eilen toinen hyökkäili todella agressiivisesti lapon kimppuun ja suodattimen jota putsasin..Vielä en ole uskaltanut käsiäni veteen laittaa mutta ainakaan tavaroiden kimoppuun ei enää käydä eikä hyökkäile lasiin sitä koskettaessa..Kuinkakohan usein nämä kalat kutevat?jos kovin usein niin taitaa olla pakko harkita niiden sijoittamista toiseen altaaseen koska muut kalat eivät voi elää 250l eli toisella puolen allasta kudun aikaa..Nämä ovat ajaneet kudun aikana jo kaksi kalaa "laidan yli"..vaikkä päälilasi estäisikin kalan luiskahtamisen ulos niin se ei poista ongelmaa..lasit on kyllä jo työn alla..