Totuus kamuttajasta

kamuttajannaapuri

Kamuttajan jutut alkaa mennä överiksi laitaansa. Nyt on aika jonkun kertoa hänestä totuus. Se on aivan tavallinen lieksalainen joka vain kyselee muilta ja hankkii tietonsa netistä tai joltain joka tuntee asioita. huomionhakuinen joten älkää kukaan vastatko hänelle niin kamuttaja sammuu siihen kun narsisti ei saa huomiota. Hän ei ole käynyt Joensuuta kauempana ja armeijaa ei käynyt kun oli sen verran vintillä vikaa. Hän ei ole tähän mennessä tiennyt mitään mitä ei saa netistä.
Minä en voi sietää sitä että kaikki vastailee hänen aloituksiinsa, mutta minun jäävät torsoksi ja kuitenkin minä tiedän asioita paljon enemmän kuin kukaan muu täällä ja kirjoitan hyvin ja sujuvasti. Kamuttajan kirjoitukset ovat surkeinta Suomen kieltä mitä ikin olen lukenut. Luulen noista tiedoista että hän on vahvasti hoidon tarpeessa. Töiddä hän oli aivan varmasti kaupungilla sekamiehenä ennekuin jäi eläkkeelle päänsä takia.

13

202

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kieltenope

      Kamuttajannaapurin kannattaa mennä kouluun opiskelemaan äidinkieltä, ennenkuin tulee palstalle munaamaan itsensä. Ehkä kansalaisopistossa voisi aloittaa suomen kielen opinnot maahanmuuttajien kanssa.

    • Ekyptinkorpi

      Tämä aloitus on yksi turhimmista pitkään aikaan. Antaa Kamuttajan kirjoitella, hyviä ja mielenkiintoisia juttuja .

    • ambulanssikusknai

      kamuttajaa ei tule näkymään vähään aikaan täällä, hänet vietiin tänään paiholaan itselleen ja ympäristölleen vaarallisena

      • rotestimökinpoika

        Elä höpötä, Kamuttajalla taitaa olla terveemmän paperit kuin muilla.


      • ambulanssikuskiko

        Siellä se paareilla kiinni sidottuna hoilasi jotain lieksan ballaadia joka päättyi kertosäkeeseen somaaalliiiaaan


      • Hotapulverit
        ambulanssikuskiko kirjoitti:

        Siellä se paareilla kiinni sidottuna hoilasi jotain lieksan ballaadia joka päättyi kertosäkeeseen somaaalliiiaaan

        Otas nyt vaikka vanhoista varastoistasi pari Hota-pulveria ja painu pehkuihin sinä itse hoilaamaan. Kymmenestä sinunlaisestasi ei löydy yhtä paljon järkeä kuin yhdestä kamuttajasta.


    • Minä olen vähän sellainen "överi ukkeli".
      Älä ota minusta "ressiä" vaan syö mururessiä, se on hyvää.

    • tomuttaja

      Kamuttajannaapuria pitää auttaa. Hän on ilmeisesti yksi teräväpäisimmistä lieksalaisista. Varmaankin on kertonut Kamuttajalle nämä jutut, jotka Kamuttaja sitten kertoo meille. Kamuttajannaapurin pitää rohkaista mielensä ja tulla esille reippaasti kuten entinen karaåkelaulajamme.

      • einaapuri

        Juu tuo naapuri on varmaan oikea tietopankki, ilmankos kirpasee kun kamuttaja julkaisee hänen salaisia tietojaan ominaan. Kyllä käy naapuriressukkaa sääliksi.


      • Kamuttajannaapuri
        einaapuri kirjoitti:

        Juu tuo naapuri on varmaan oikea tietopankki, ilmankos kirpasee kun kamuttaja julkaisee hänen salaisia tietojaan ominaan. Kyllä käy naapuriressukkaa sääliksi.

        Mitä te revitte turpaanne. Kyllä minä sen Höljäkän ukon tunnen eikä se itse tiedä mitään. vuosien aikana olen kertoillut hälle kaikenlaista, kai se taas jotain hulluutta keksii.


      • Entinenhoitsu
        Kamuttajannaapuri kirjoitti:

        Mitä te revitte turpaanne. Kyllä minä sen Höljäkän ukon tunnen eikä se itse tiedä mitään. vuosien aikana olen kertoillut hälle kaikenlaista, kai se taas jotain hulluutta keksii.

        Onko Paiholassa terapiana tänne kirjoittelu vain miksi ne päästivät sinut koneelle.


    • rotestimökinpoika

      Saa nähdä kuka tuossa kentän korjaa, älkää antako periksi tuumaakaan

      • Koirien.maa

        Hurtat valtaavat tämän maapallon.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      61
      1650
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      29
      1265
    3. 85
      1108
    4. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      925
    5. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      878
    6. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      67
      855
    7. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      15
      799
    8. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      755
    9. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      735
    10. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      711
    11. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      151
      669
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      632
    13. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      77
      627
    14. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      625
    15. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      611
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      590
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      576
    18. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      25
      561
    19. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      558
    20. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      32
      540
    Aihe