Tuossapa tuore uutinen Ylen sivuille, jossa valotetaan hieman sitä, että mistäpä se kumpuaa nykypäivänä ihmisten usko mielikuvituskavereihin:
http://yle.fi/uutiset/miksi_ihminen_uskoo_jumalaan_tieteen_kootut_selitykset/7839544
>>> Psykologi: Ajattelun vinouma
Lindemanin mukaan ajatus enkeleistä tai kuolemanjälkeisestä elämästä ilmentää perustavanlaatuista väärinkäsitystä elottomasta ja elollisesta. Siten ydintiedon sekaannus näkyy taikauskoisen koehenkilön aivosähkökäyrässä. ... Pienet lapset oppivat ydintiedon kulttuurista riippumatta lähes itsestään. Viisivuotias ymmärtää jo, että toive koirasta on eri asia kuin oikea koira. >>>
Ajatelkaas että jopa pieni lapsi ymmärtää että toive koirasta on eri asia kuin oikea koira. Milloinhan kuolevaa pelkäävä ihminen kykenee tunnustamaan, että toive kuoleman jälkeisestä elämästä on aivan eri asia kuin se, mitä silloin todella tapahtuu, eli mätänet ja madot syövät sinut ja siihen loppui loru.
Sieltä vain lukemaan koko juttu ja lopuksi analysoi itseäsi, että mikä saa sinut uskomaan mielikuvituskavereihin.
Mutta tottahan se on, että osin uskonto on auttanut evoluutiota, sillä sama usko on antanut omalle ryhmälle syyn tiivistyä, sekä se on antanut hyvän syyn päästä väärällä tavalla uskovista eroon. Ja se usko, kumman kannattajilla on ollut isommat kepit ja terävämmät keihäät, ovat vieneet jumalansa sanaa vahvemmin eteenpäin.
Miksi jumaliin uskotaan? Tieteen selityksiä.
6
97
Vastaukset
- pling
Et ole kovinkaan viisas kun et huomannut että samasta asiasta on jo tehty aloitus.
- jyri
Mutta entä jos joku osaa kertoa että mitä tapahtuu tulevaisuudessa ja se varmsti toteutuu, niin eikö voida puhua yliluonnollisesta ennustamisesta, varsinkin jos ennustus toteutuu kymmeniä kertoja peräkkäin ja aina vailla mitään erehtymisen mahdollisuutta.
Esimerkki: Jesajan kirjan luiku 53 kertoo ennalta Jeesuksen elämän päätapahtumat sekä kuolintavan ja Danielin kirja kertoo Jeesuksen kastepäivän ja kuolinpivän tarkasti etukäteen ja kas kummaa, molemmat kirjat kuuluivat kuolleen meren kirjakääröihin jotka tiedetään kirjoitetun jo sata v. ennen Jeesuksen syntymää.
Ja entäpä jos 500 ihmistä näkee omin silmin Jeesuksen heränneen koulleista ja he olivat siitä niin varmoja että olivat valmiita kuolemaan ennenkuin peruivat puheensa, ja monet kuolivatkin. Ja näistä kertoo tietenkin maallinen historia jopa enemmän kuin itse Raamattu.
Siis selvä osoitus siitä että vain mutu-höpisijät voivat yrittää esittää että kaikki oli huijausta ja vain siihen vedoten etteivät he itse nähneet tapahtumaa koska muuta heillä ei ole.
Ja kas kummaa, Raamattumme ennustaa että lopun aikana ennen maailmanloppua pahuus tiivistyy tiiivistymistään niin ettei kenellekään jää enää epäselväksi että maailma on täynnä pahuutta.
Nyt minulla on kädessäni tuore TV7 lehti ja sivulla 13 kerrotaan nykyajan orjuudesta lääkäri Riina Komosen kokemusten valossa. Hän toteaa perehtyneensä asiaan ja toteaa järkyttyneenä että: "Miten näin suuri ihmisiä riistävä rikollisuuden muoto on mahdollista maailmassa." Ihmiskaupan uhreina on arviolta 27 miljoonaa ihmistä ja uhrien keski-ikä on 12 v. ja kaksi kolmasosaa heistä on naisia tai tyttöjä. Eniten ihmisiä myydään seksityöhön mutta monia myös pakkotyössä. Virallisesti orjuus on kielletty kaikissa maissa mutta tämä evokkijohtoinen maailma katsoo hyötyvänsä tilanteesta niin että kukaan ei todellakaan missään maassa juurikaan puutu koko asiaan. Tämä viileän välinpitämätön evolutionistinen asenne järkyttää tutkijaa ja hän on syvästimurheissaan tilanteesta ja toivoo Jumalan puuttuvan asiaan.
Ja kas kumaa Niinhän Jumala on luvannutkin tekevänsä sillä kaikki evokkimainen pahuus toisten alistamisineen toki tullaan poistamaan maan päältä, tietenkin.>Virallisesti orjuus on kielletty kaikissa maissa mutta tämä evokkijohtoinen maailma katsoo hyötyvänsä tilanteesta niin että kukaan ei todellakaan missään maassa juurikaan puutu koko asiaan.
Orjuutta on yksittäistapauksia lukuun ottamatta lähinnä vain maissa joissa "evokkius" on jumalanpilkkarikos ja kreationismin versio kansan- sekä valtionuskontona.
>Tämä viileän välinpitämätön evolutionistinen asenne järkyttää tutkijaa ja hän on syvästimurheissaan tilanteesta ja toivoo Jumalan puuttuvan asiaan.
Eipä tule nytkään puuttumaan, mikä tuskin Komosen uskoa horjuttaa. Ihmisten on asia hoidettava, jos se aiotaan hoitaa. Tieteeseen perustuva kattava koulujärjestelmä ja etenkin tyttöjen tiedelähtöinen kouluttaminen auttaisivat jo paljon, mutta eiväthän kristitytkään kiihkouskovaiset yleensä noita kovin innokkaasti aja (uskovaisissakin on toki loistavia poikkeuksia kuten ne ammutut naiset), kun taivastelu ja sataprosenttisen turha Jeesuksen apuun huhuilu käyvät jotenkin kätsymmin.
Näytäpä muuten suora lainaus, jossa Komonen puhuu evolutionistisesta asenteesta. Et kai vain vähän taas lisäillyt omiasi taiteilijan vapaudella?;)>Ja kas kummaa, Raamattumme ennustaa että lopun aikana ennen maailmanloppua pahuus tiivistyy tiiivistymistään niin ettei kenellekään jää enää epäselväksi että maailma on täynnä pahuutta.
Sittenhän meillä ei ole mitään hätää. Sekä lasten että aikuisten henget ja yleinen turvallisuus ovat tilastojen ja tutkimusten valossa nykyään paremmassa turvassa kuin koskaan. Sitäkin se kulttuurievoluutio teettää.
Pahoittelen, että abortit, homous ja äpäryys pahuuden mielestäsi suurimpina ilmentyminä eivät nyt vain enää kiinnosta juuri ketään, kun isot asiat ovat menneet maailmanlaajuisestikin parempaan päin niin että todella tuntuu.
- Mokutus_kuriin
Orjuuden vastustaminen on nykypäivän suvakkien poliittista korrektiutta. Mooses sallii orjuuden. Jeesus ei kieltänyt orjuutta. Itse asiassa Raamatusta (absoluuttisen moraalin lähde) ei löydy mitään suoraa orjuuden kieltoa, vaan pelkästään ohjeita orjien hyvälle kohtelulle.
Hyvälle? Kyllä siellä kehotetaan myös pistämään niskuroiva orja kahleisiiin ja kepillä tätä kurittamaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti611447Rakkauden riemuvoitto
Valta voidaan voittaa tiedolla. Mutta tieto on huonompi kuin kauneus, hellyys ja rakkaus. Siksi kauneus on vallan ja tie3491141- 37832
SINÄ nainen hyvin läheltä
Pidän sinusta. Mutta mene ensin juttelemaan lääkärin luokse, ja hoida itsesi kuntoon. Sit kun sä olet kunnossa, niin mä70816Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa157775- 42762
Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen48732Martina kauniina lehtihaastattelussa
Martina antoi hyväntuulisen haastattelun lehteen. Tyylikkäitä kuvia ja kivoja vaatteita kauniilla Martinalla.182695Minä en luota sinuun yhtään nainen
ja aistin että yrität taas satuttaa henkisesti koska tiedät että olet heikkouteni joten siksi tein mitä tein mutta en ki44689- 49642