KYLMÄNEN RANTSILASSA MYY PILAANTUNUTTA LIHAA

Kannattaa varoa kokemusta on.Lukee pienellä valmistusmaa puola.
4910995
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Hahhahahaa

Äänestä
  • Kyllähän se naurattaa jos maha on sekaisin.

    Äänestä

ei siis lue pienellä, että pilaantunutta?

Äänestä

Entisenä Kylmäsen asiakkaana olen todennut sen tuotteet (rössyä lukuunottamatta?) sellaisiksi, mitä en enää osta. Pilaantunutta en ole saanut, mutta muuten epäkelpoa ja ylihintaista. Elintarvikealalla leipätyönsä tehnyt tuttavani pääsi joskus käymään tuotantotiloissa ja sanoi, ettei koskaan enää osta sen tuotteita. Kukin tehköön silti miten parhaaksi tykkää.
Yleensäkin kaikki suomalaiset tavalliselle kuluttajalle tehtävät tuotteet ovat pelkkää laadutonta roskaa (paitsi useat maitotaloustuotteet). Samaa roskaa saa esimerkiksi Kiinasta mutta samalla rahalla paljon suuremman kuorman. Valmista kaatopaikkakamaa.
Mikä ihme siinä on, ettei mitään voi tehdä kunnollista? Kun ei se tulisi aina edes kalliimmaksi? Ja meitä laatutuotteiden ostajiakin olis, mutta ne laatutuotteet loistavat poissaolollaan!

1Äänestä
  • No mistäpä sitä laatua olis, kun sitä ei kannata tehdä, kun kerran schaibakin menee kaupaksi. Suomalaisillehan on syötetty jo 30 vuotta natriumglutamaatilla kyllästettyä moskaa, kaiken pitää vaan maistua liukuhihnalta ja ai että se on sillon hyvää.. jos eio tuota vaaadittua E621:n makua, niin ei kelpaa suomalaiselle ei.. ONNEKSI on Lidl, josta saa sentään satunnaisesti laadukkaita keski-eurooppalaisia tuotteita, lisäksi tietysti satunnaisesti bongaa myös muista marketeista keskieurooppalaisia laadukkaita tuotteita.. vertasin taannoin Lidlin Dulano Lauantaimakkaran lihaprosenttia Poutun Lauantaihin, Dulanossa noin 80% ja Poutussa noin 20%, arvatkaas kumman kilohinta oli kalliimpi... Voipulan aikaan marketeissa näkyi tanskalaista ja virolaista voita, rasvaprosentti 82% ja suomalaisessa voissa se on 80%. Suomalainen voi kiehuu ja kuohuu pannulla, tanskalainen ja virolainen voi ei... miksi siis suomalaiseen voihin pumpattaan vettä?! Virolainen ja tanskalainen voi oli kuitenkin selkeästi suomalaista halvempaa!

    Äänestä

Pääsääntöisesti kaikki Kylmäsen tuotteet ovat uskomattoman mautonta moskaa, en ole ostanut enää moneen vuoteen. Ainoat hyvät ovat naudan pyöröpaisti (joka on aivan tolkuttoman kallista, abt 30 eur/kilo) ja savunauta, joka tosin ikivanhan pakkaustavan takia alkaa haisemaan jo parin-kolmen päivän päästä siitä kun pakkauksen avaa.

1Äänestä
  • Parempi olla ostamatta kyseisen virman märäntyneitä tuotteita.

    Äänestä

  • joo, yleensä leikkoliha ei kestäkään avattuna montaa päivää, paitsi ne misssä on hirveä määrä säilöntäainemöskää.

    Äänestä

Viimeksi oli Kyröläisessä hevosta vain hiki. Siksi se kerta jäikin viimeiseksi.

Äänestä

mikä olisi parempaa?
Suomalainen....

Äänestä
  • Kannattaa käydä tutustumassa kylmäsen tiloihin niin ymmärrät miks niitä ei voi syödä.

    Äänestä

Muuan kylmäsellä töissä ollut mies kertoi, ettei laadulla ole mitään tekemistä tuotteiden kanssa.

Kertoi myös, että jos asiakas vie omia hirvenlihojaan purkitettavaksi, niin ottavat lihat muuhun käyttöön ja laittavat huonompaa tilalle.

Onko sitten pois potkitun katkeraa puhetta, vai totta, niin sitä en tiedä.

Itse en ole Kylmäsen tuotteista koskaan pitänyt.

Äänestä

Pääsiäisenä käytiin olipa alkeellinen ja epäsiisti myymälä.

Äänestä
  • Siksihän se sattuikin palamaan?

    Äänestä

  • Taannoin sahatkin alkoivat palamaan, kun tuotteet eivät menneet kaupaksi.

    Äänestä

Mitä ne itkee ajat on kovat rehellisellä pelillä ei pärjää. Selvää pläkki.

Äänestä
  • Opettele kirjoittamaan! Eihän tuosta saa selvää. Ääliö!

    Äänestä

  • Rehelliset maa perii.
    Eivätkä oppineet ojaa kaiva.

    Äänestä

Hei kaikille lihansyöjille!itse olen ohi kulkiessa käynyt kylmäsen myymälässä.en usein mutta pari kertaa yleensä vuodessa.useamman vuoden aikana.niinkuin myös jotkut ystäväni.minulla ja ystävillä ei ole ollut mitään valittamisen aihetta tuotteista.ovat olleet maukkaita.toki osalla tuotteista on aika kova hinta.mutta vastaava tuote on samoissa hinnoissa valmistajasta tai myymälästä riippumatta.käyn edelleenkin ohi kulkiessa kylmäsellä ostoksilla ja voin suositella paikkaa myös toisille.

Äänestä

Lestafirma?

Äänestä

Sipilän firma?

Äänestä

Haiseehan se siitä päästä vaan haistappa toisestapäästä

Äänestä

Makkara haisee aina.

Äänestä

Jos kylmänen keskittyisi herkkusienituotantoon.

Äänestä

onko valmistusmaa puola tae pilaantuneesta

Äänestä

Kylmäsen kylmäsavuporo on kyllä hyvä tuote. Onko tämän palstan kirjoittelijat vain pahantahtoisia ihmisiä? Taidampa käydä tarkistamassa, onko jutuissanne mitään perää!

Äänestä
  • Ei ole kokemusta kylmäsavuporosta. Aivan liian kallista ruuaksi niin kauan kuin jotakin muuta saa reilusti halvemmalla. Vaan eliitillehän ei mikään ole liian kallista, kun toisten rahoilla ostaa.

    Äänestä

Aloitus on 2 vuotta vanha. Tilannehan voi olla tänä päivänä toinen.

Äänestä

onko linkkiä?

Äänestä

Kylymäsavuporo on kyllä tänä pänä ihan hyvä tuote.

Äänestä

No nyt se palaa koko firma

Äänestä
  • Katsoppas taloustiedot? Miinusta tullut miljoonia ja omavaraisuus miinuksella. Tuli vaan mieleen, jos ymmärrät mitä tarkoitan:)

    Äänestä

  • Silälaillla kirjoitti:

    Katsoppas taloustiedot? Miinusta tullut miljoonia ja omavaraisuus miinuksella. Tuli vaan mieleen, jos ymmärrät mitä tarkoitan:)

    On se Antti aika tietäjä, kertoi heti palon jälkeen että sähkökaapista se lähti, ja tarkensi vielä että sen sisältä. Ei siinä ennä tutkijoita tarvita, Fennian mies vain lähettää sekin , sen pituinen se.

    Äänestä

  • Näin se Suomen talouselämä pyörii. Rappariveljet siinä hyörii.

    Äänestä

Huonot tuotteet, mutta nythän ne paloivat.

Äänestä

Työntekiät pistetää ilman irtisanomispalkkaa pihalle!!

Äänestä

Napsi hedelmiä ja vihanneksia, niin pysyt terveenä. Älä napsi eläintä. Tottumiskysymys.

Äänestä
  • Eläin ei tykkää siitä jos nappaa sen kyljestä nyrkin kokoisen palan ja syö sen. Yleensä se kuolee siihen.

    Jos syö viljelytuotteita kuten kaurahoiutaleita ja kasviksia ja hedelmiä, ei tarvitse aiheuttaa lehmille ja sioille paniikkia, kauhua, kipua, kuolemaa.

    Lehmäkin tunnistaa omistajansa. Oravallakin on reviiri, jota se puolustaa.

    Äänestä

Rantsilan Sosialistit, tai otetaan tuo iso ässä pois. Kylmänen työllisti tuota roskasakkia vuosikymmeniä. Hatun nosto heille,erityisesti Matille!

Äänestä
  • Ne on kyllä sitä. Ahrensit pahinta roskasakkia ( varkaita, selkäänpuukottajia ).

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Ne on kyllä sitä. Ahrensit pahinta roskasakkia ( varkaita, selkäänpuukottajia ).

    Ranttisten onneksi pedofiili Tony Ahrens muutti pois paikkakunnalta kauan sitten. Liekö ainoa Ahrensien suvussa.

    Äänestä

vanhain kodin tanko tanssija Helmi loukasmäki keskitys leirin lapsien säärillä esittelee löysää alapäätään joka kuhseee vanhojen pappojen smegmaa ja satiaisia nuoleppas siitä hy helevetti.. pyörii vanhin kodissa kuin vähä-älyinen sähkö iskun saanut apina Danny nurkassa pieree kuin höyryveturi ja syö omaa jätöstään kuin orava oksalla ja vikisee putin puti putin.

Äänestä

Eihän kyseistä tehdasta ole ollut enää vuosiin.miksi vinkua siitä nyt.

Äänestä

Kylmäsen tehtaanmyymälä - kalliit hinnat, ei tarjouksia. Ajakaa reilusti ohi.

Äänestä

Niin sinähän ostatkin salesta tarjous lauantai makkaraa.

Äänestä

Konkurssi

Äänestä
  • Oliskiko kannattanut tukea paikallista yritystä, eikä vain levitellä juoruja? Nyt voi hakea paikallisesta Salesta tai K-Marketista Jalostajan Sian- ja Naudanlihan- valmistetta tai muuten punalaputettuja tuotteita...

    Äänestä

Hyviä tuotteita olivat.

Äänestä

... Hajaajahajaaja havumetsän taikaa, ei puolalainen cowboynainen kakkua saa:)))

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Puolalalaistarantsilasta kirjoitti:

Kannattaa varoa kokemusta on.Lukee pienellä valmistusmaa puola.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu