trauma vanhempien seksin harrastamisesta

oikku625271

Sain tietää seksistä jo 5 vuotiaana. Nukuin 8-vuotiaaksi asti samassa huoneessa vanhempieni kanssa. Varmaan juurikin viiden vuoden ikäisenä aloin heräillä öisin vanhempieni seksin harrastamiseen. Asia alkoi ahdistaa kovasti, teeskentelin tietenkin nukkuvaa. Aloin saada uniongelmia ja pelätä nukkumaan menemistä aivan kamalasti. Tästä alkoivat myös psyykkiset ongelmani.

Vanhempani eivät tietenkään tahallaan harrastaneet seksiä edessäni vaan luulivat minun aina (yhtä kertaa lukuunottamatta jolloin huomasivat että olen hereillä ja lopettivat) nukkuvan.

Vanhemmillani oli myös eräs fetissi josta puhuminen ei todellakaan olisi sopinut lapsen korville. En koskaan todistanut itse tekoa mutta jo ne likaiset puheet asiasta olo kamalia. Pahinta on se että tämä seksuaalinen mieltymys siirtyi minulle, ja vaikka se on periaatteitteni vastaista ja erittäin häpeällistä niin en mahda sille mitään (tässä ei sitten ole kyse kenenkään satuttamisesta tai todellakaan mistään pedofiliasta..) ja tunnen aivan kamalasti syyllisyyttä niistä seksuaalisista ajatuksista. En ikinä uskaltaisi kertoa tästä kenellekkään mutta asia on alkanut häiritä minua todella paljon näin aikuisiällä, ja varsinkin jotkin teot joita tein pienenä lapsena. Tunnen nykyään syyllisyyttä asiasta lähes päivittäin.

Onko mahdollista oppia pois joistain fetisseistä? Miten pystyisin antamaan itselleni anteeksi?

3

663

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pimms

      Kerrotko, mistä fetissistä on kyse? Kerrotko myös, mitkä oli niitä tekoja, joita teit lapsena ja jotka vielä vaivaavat.

    • toikku72746

      Miksi haluat tietää? En mielelläni kirjoita asiasta koska ikinä ei tiedä millainen ihminen ruudun takana on ja saako se vaan kiksejä toisen ahdistuksesta.

    • mietnpähännäin2015

      Suosittelen lämpimästi että yrität päästä terapeutin juttusille, niin saisit asian selvitettyä ja pois häiritsemästä elämääsi enempää. Sinussa ei ole mitään syyllistä, mistä pitäisi pyytää anteeksi, olet vaan joutunut ikävään tilanteeseen kenenkään tahtomatta. Näin meille käy joskus elämässä. Tilanne on saattanut saada tuon fetissin aikaiseksi, siitä voisi jutella vaikka seksuaaliterapeutin kanssa. Ovatko fetissit pahasta? Kuka määrittelee mikä on mikä ei. Mutta olet joutunut tilanteeseen joka ahdistaa, hyvä että olet ymmärtänyt, että saat sen oikeisiin mittasuhteisiin vain puhumalla asiasta. Tämä ei kuitenkaan ole oikea foorumi, ehkä Suomen Mielenterveysseuran sivuilta tai tukinet sivuilta löytyy ohjeistusta asiallisemmin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      823
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      736
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe