Korivaarailua

Kaleva

Korivaara-solmuja yritettiin aukoa jälleen

Korivaaran koulukiistasta keskusteltiin keskiviikkona sitkeästi myöhään yöhön. Kiistan osapuolet - lääninhallitukselle kantelun tehneet vanhemmat ja rehtori Ilkka Pöyry - istuivat Muhoksen kunnantalolla melkein kello 23 asti.
Tilaisuuden oli kutsunut koolle sivistyslautakunnan puheenjohtaja Harri Häkkinen (kesk.).

Alkuun sivistyslautakunnan järjestämä tilaisuus oli vähällä jäädä torsoksi.

Kantelun tehneiden lasten vanhemmat eivät osallistuneet keskusteluun, johon oli vastoin heidän tahtoaan kutsuttu myös muut Korivaaran koulun oppilaiden vanhemmat. Tämän tilaisuuden henki oli voimakkaasti Pöyryä ja Korivaaran koulua puolustava.

Kantelun tehneet vanhemmat olivat kuitenkin valmiit keskustelemaan Korivaaran koulun rehtorin Ilkka Pöyryn ja muun opettajakunnan kanssa keskenään.

Varsinaista neuvottelua ei järjestetty, mutta vanhemmilla oli tilaisuus osallistua yleisen keskustelutilaisuuden jälkeen pidettyyn rehtori Ilkka Pöyryn suulliseen kuulemiseen, jossa sivistyslautakunnan jäsenet saattoivat vanhempien ohella kysellä tapahtumista.

Vanhemmat eivät kuitenkaan voineet jälkeen päin millään tavoin kommentoida tilaisuuden henkeä tai lopputulosta.

Kuuleminen kesti lähes kolme tuntia.

Pöyryltä vastine raporttiin

Ennen keskustelutilaisuutta pidetyssä sivistyslautakunnan kokouksessa käsiteltiin rehtori Ilkka Pöyryn vastinetta psykologi Soili Poijulan johdolla tehtyyn asiantuntijaraporttiin, jossa vanhempien kantelua pidettiin aiheellisena.

Pöyryn vastineessa vedotaan emeritusprofessori Erkki Väisäsen ja hoitotieteen määräaikaisen professorin Merja Nikkosen lausuntoon, jonka mukaan Korivaaran koulun tapahtumista ei voi raportin perusteella vetää luotettavia johtopäätöksiä.

Poijula on Suomen tunnetuimpia trauma-asiantuntijoita ja erikoistunut lapsipsykologiaan.

Rehtori Pöyryn vastine on mennyt myös Oulun lääninhallitukseen, joka antaa oman ratkaisunsa todennäköisesti ensi viikolla.
0117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

unto kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu