Suomalainen kirjailija-ohjaaja Juha Hurme vertasi Ylelle alkuviikosta antamassaan haastattelussa holokaustin kyseenalaistamista lapsipornoon. Haastattelussa hän ilmaisee hyvinkin selvästi halunsa kaventaa sananvapautta. ”Ratkaiseva vastaus ei ole: sana vapaaksi. Ei se niin voi koskaan olla. Olkoon nyt kyse vaikka lapsipornosta tai valheellisesta holokaustin kieltämisestä. Meidän pitää miettiä, mitä sananvapaus on. Se ei ole automaatio”, Hurme sanoo.
Hurme siis vertaa holokaustin kyseenalaistamista mahdollisimman inhottavaan ja ihmisissä vastenmielisiä ajatuksia herättävään asiaan. Hän ei kuitenkaan perustele lähemmin, miksi holokaustin kyseenalaistamisen pitäisi olla laitonta. Hän ei myöskään ilmeisesti itse huomaa mitään ristiriitaa todetessaan, että ”on olemassa myös aivan vääränlaisia rajauksia ja pinttymiä, jolloin uskomuksista tehdään absoluuttisia totuuksia”.
”Holokausti” on ollut toisesta maailmansodasta lähtien asia, josta on tehty absoluuttinen totuus. Sitä suojellaan monissa maissa lakipykälillä, joita rikkomalla voi päätyä vuosikymmeniksi vankilaan.
Lähde: Yle
http://www.patriootti.com/suomalaisohjaaja-vertaa-holokaustin-kyseenalaistamista-lapsipornoon/

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.