ääriajankohtaistuva Hesekielin kirja kuvilta 38-39

http://www.tv7.fi/vod/player/?program=36363


Kyllä ystävät, Venäjä eli Goog osoittaa petomaisuuttaan ja aggressiivisuuttaan ja aikanaan liittoutuu muslimien kanssa kätdäkseen sotaan Israelia vastaan ryöstääkseen maan rikkaudet.

Maailman valtioista suurin osa on poistunut Israelin rinnalta ja osoittavat Israelia kohtaan valheellista ja muslomeja tukevaa puolueellisuutta. USA on alkanut osoittamaan Obaman johdolla myyöskin yhä selvempää töykeyttä Israelia kohtaan. Ilmeisesti omakso tuhokseen ajatellen: Jos Iran tuhoaa tdinpommilla Israelin niin me selviämme täällä USASSA. Israelia ei tuhota ihmisen toimesta. Aikanaan kun entinen maailma kääritään kokoon ja Usä Jumala luo toisen maan ja taivaat niin siinä yhteydessä Isä Jumala " tuhoaa " kaikki.

Jumalan kansa kaikissa maailman maissa ovat ainoa Israelin tuki.

Huomaa kuinka maailman maiden rakkaus kylmenee Israelia kohtaan ja kuinka maailma pitää totuutta vääryyden vallassa monissa kannanotoissaan ja päätöksissään. Sauli Niinistö hyväjsyi homostelusyntiliiton eteenpäin menon Suomessa.

Pian on Jeesuksen paluun aika. Otse ostan Israelilaisia tuotteita ja esim. appelsiineja paljon kerralla ja vältän ostamasta muslimimaan hedelmiä.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

" Jumalan kansa kaikissa maailman maissa ovat ainoa Israelin tuki."

Niin, maan asukkaista. Jumalahan on se ylitsepääsemätön tuki Israelille. Siinä uskossa voi olla Israel rohkeana ja niin myls jokainen, joka Israelia ja Jumalaa rakastaa. Pahoittelen näppisosumattomuuttani. Asento huono, näkyvyys näppikseen rajallinen.

Äänestä

Tässä kohtaa Goog tuhotaan kokonaan. Hes.39:11. Sinne haudataan Goog ja koko hänen meluisa joukkonsa, ja sille pannaan nimeksi Googin meluisan joukon laakso. Tässä Goog nousee, haudasta ylös. Ilm.20:8. Ja hän lähtee villitsemään maan neljältä kulmalta olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Homostelevuus kirjoitti:

http://www.tv7.fi/vod/player/?program=36363


Kyllä ystävät, Venäjä eli Goog osoittaa petomaisuuttaan ja aggressiivisuuttaan ja aikanaan liittoutuu muslimien kanssa kätdäkseen sotaan Israelia vastaan ryöstääkseen maan rikkaudet.

Maailman valtioista suurin osa on poistunut Israelin rinnalta ja osoittavat Israelia kohtaan valheellista ja muslomeja tukevaa puolueellisuutta. USA on alkanut osoittamaan Obaman johdolla myyöskin yhä selvempää töykeyttä Israelia kohtaan. Ilmeisesti omakso tuhokseen ajatellen: Jos Iran tuhoaa tdinpommilla Israelin niin me selviämme täällä USASSA. Israelia ei tuhota ihmisen toimesta. Aikanaan kun entinen maailma kääritään kokoon ja Usä Jumala luo toisen maan ja taivaat niin siinä yhteydessä Isä Jumala " tuhoaa " kaikki.

Jumalan kansa kaikissa maailman maissa ovat ainoa Israelin tuki.

Huomaa kuinka maailman maiden rakkaus kylmenee Israelia kohtaan ja kuinka maailma pitää totuutta vääryyden vallassa monissa kannanotoissaan ja päätöksissään. Sauli Niinistö hyväjsyi homostelusyntiliiton eteenpäin menon Suomessa.

Pian on Jeesuksen paluun aika. Otse ostan Israelilaisia tuotteita ja esim. appelsiineja paljon kerralla ja vältän ostamasta muslimimaan hedelmiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu