Lama on aina loppunut sotaan. Käykö niin nytkin?
"Historia toistaa itseään, ensimmäinen ja toinen maailmansota olivat seurausta pitkään jatkuneesta talouden alamäestä. Kolmas, toivottavasti perinteisellä asearsenaalilla käytävä suursota alkaa pian. Ihmisen aivotoiminnassa on sellainen ongelma että merkkejä ei monesti haluta tunnustaa, aivan kuin toisen maailmansodan alkumetreillä jolloin kukaan ei uskonut että Hitler aikoo sotaa. Häntä pidettiin terävänä ja taitavana poliitikkona ja sitten ei enää ehdittykkään tehdä mitään kun tilanne eskaloitui.
Sama tapahtuu nyt euroopassa, ja samaan aikaan lähi-idässä sekä rähinä on myös alkamassa intiassa ja aasiassa.
Täytyy myös muistaa että sodalla on kannatusta päättäjien parissa. Euroopassa esimerkiksi on vaikutusvaltaisia tahoja, joille perinteinen infraa tuhoava sota sopii paremmin kuin hyvin, aseteollisuus,pankit ja rahoituslaitokset, perusmetallien tuotanto, rakennusteollisuus...
Suomi, piskuisena piipittäjänä isojen poikien leikissä on nyt mukana pelissä jonka hintaa maksetaan vielä kalliisti."

Vastaukset 3
Vanhimmat
"Vaikutusvaltaisen pankkiiridynastian päämies, lordi Rothchild on antanut varoituksen, jonka mukaan maailma on kohdannut tänään suurimmat geopoliittiset riskit sitten toisen maailmansodan. Hänen mukaansa työttömyys uhkaa Euroopan hyvinvointia ja kaaos on kehittynyt Lähi-idässä.
Rothchildin mukaan osakemarkkinat ovat hyöytyneet rahan pumppaamisesta markkinoille. Paperirahan arvot ovat laskeneet maiden yrittäessä kilpailla ja luoda kasvua laskemalla valuuttojensa arvoa. Hänen mukaansa suoritettujen rahajärjestelmien kokeilujen, jotka ovat nykyisessä mittakaavassa, seurauksia on mahdoton ennustaa.
"Lisäksi tämän vaikean taloudellisen taustalla, me olemme kohdanneet geopoliittisen tilanteen, joka on ehkä vaarallisinta kuin mikään, toisen maailmansodan jälkeen. Kaaos ja äärimielisyys Lähi-idässä, Venäjän aggressio ja laajentuminen sekä heikentynyt Eurooppa, jota uhkaa valtava työttömyys, ei ole pieni tekijä, jonka aiheuttaa epäonnistumiset toteuttaa rakenteellisia uudistuksia monissa maissa, jotka muodostavat osan Euroopan unionissa", sanoi 78-vuotias pankiirisuvun päämies.
Rothchildit ja muutamat muut suuret globaalisti operoivat pankkiirisuvut eivät näy Forbesin miljardöörien listoilla, koska he hallitsevat näiden listojen koostumuksia. Heidän intressinsä muodostavatkin usein maailman nykyisen geopolitiikan vaikuttimet, politiikan kaikkien sotien taustalla."
Lord Rothschild: 'Investors face a geopolitical situation as dangerous as any since WW2'
Chairman of the popular RIT Capital Partners investment trust warns savers of 'chaos, extremism and aggression' around the world, with 'horrendous' problems in Europe
04 Mar 2015
Lähde: The Telegraph
Oletko vähän pöljä? Vilkaisepas pörssikursseja. Kohta menee kovaa.
90 luvun lama suomessa ei loppunut sotaan.