Kokoomuksen/Sanoman NATO-kampanja täysin pieleen

EnempääPieleenEiVoiMennä

Kokoomusjohdolla ja Sanoma Oy:llä oli valmis sapluuna NATO-propagandaksi:

A) Stubb kutsuu Suomeen kansan karsastaman NATO:n ja sen pääsihteerin samaan aikaan kun Suomen kansan arvostama Ruotsin kuningas on valtiovierailulla Suomessa
B) HS julkistaa NATO-gallupin
C) NATO:n pääsihteerivierailun ja galluptulosten avulla NATO:a kampanjoidaan, mainostetaan, ylistetään, juhlitaan Suomen kansalle.

NATO-kampanja kuivui kuitenkin kokoon kun 'kansa petti'. HS:n gallupissa NATO:n kannatus ei ollut kasvanut lainkaan ja se jäi kovin marginaaliseksi. Se oli kova isku ja yllätys Sanomallekin, sillä HS:n ja IS:n vastulla on ollut kääntää kansalaisten mielipide NATO-myönteiseksi.

HS ei voinut salata eikä manipuloidakaan kyselyä, sillä EVA julkaisi samaan aikaan oman kyselynsä, missä tulokset olivat aivan samansuuntaiset.

Stubbille, kokoomukselle, Sanomalle kävi sitten ikävät. Suuri show oli noteerattu mediassa ympäri maailmaa mm. USA:ssa, Venäjällä, Isossa Britanniassa, Ruotsissa jne., mutta maailmalle levisi tieto, että Suomen kansa ei kannata maan NATO-jäsenyyttä ja NATO:n kannatusprosentti on hyvin alhainen, vaikka maan pääministeri ajaa Suomea NATOon.

13

73

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TyhjänPuhuja

      Stubb on pelle jo Suomessa mutta alkaa olla sitä jo kansainvälisestikin.

    • Stubb-kuplaTiedetään

      Kyllä kv-foorumeilla jo tiedetään, että Stubb ottaa selfieitä, smailaa, puhuu, mutta ei sano mitään eikä osaa tehdä töitä, keskustella, vaihtaa mielipiteitä, ehdotuksia, sopimuksia, päätöksiä.

      • EipäTiedetä

        TODELLISUUDESSA kv-foorumeilla ei enimmäkseen edes tiedetä, missä Suomi sijaitsee! Henkilöitä ei tiedä kukaan! Suuruudenhulluja ajatuksia!


    • KukaVastuussa

      Kuka oli suunnitellut NATO-kampanjan?

      • TurhaLuulo

        HEHE! Ongelmasi on se, ettei OLE mitään Nato-kampanjaa!


    • kaavike

      Onko suomi puolueeton, kun niinistön isäntämaa sopimus on salassa tehty, kysymättä keltään sopimuksen oikeudellisuueesta, Suomen kansan suuri enemmistö ei hyväksy että
      nato koneet harjoittelee kuopion taivalla, ilmeisesti venäjää härnäten, Laahtari aines on elementissään, todistaen että suomi ei ole puolueeton

      • SuomiEiEnääPäätä

        Suomen puolustuspolitiikasta ei päätä enää Suomi. Presidentti Niinistö on itse pelkuri vastuunpakoilija joten jo siitäkin syystä hän työntää puolustusasiamme Usalle ja Natolle.


      • TiltuValehtelee

        USA:lla ja Natolla ei ole sanansijaa Suomen Puolustusasioihin!

        Ja mitä Isäntämaa-sopimukseen tulee:

        Suomi liittyi Naton rauhankumppaniksi 1994. Tällöin alkoivat myös erilaiset PfP sopimuksen sallimat kriisinhallintaharjoitukset, jotka määritettiin lainsäädännössä.. Niitä alkoi järjestää myös Suomi, jolloin todettiin järjestävällä maalla olevan tiettyjä velvoitteita osallistuvia joukkoja kohtaan.

        Nämä sovittiin pitkään kussakin harjoituksessa erikseen. Vuonna 2002 Nato lähetti ns. Isäntämaa-pöytäkirjan, johon oli koottu aiempi kokemus. Asiakirjaa käsiteltiin, mutta sitä ei allekirjoitettu.

        Se otettiin uudelleen esille PLM:ssa 2014 ja nyt se eteni utvan ja eduskunnan puolustusvaliokunnan kautta hyväksytyksi.

        Koska kyse on teknisestä asiakirjasta eikä poliittisesta valtiosopimuksesta , sen allekirjoittivat Naton komentaja ja Suomen pv:n komentaja. Allekirjoitus tapahtui Walesissa 28.8. 2014. Samalla kertaa allekirjoitti Ruotsi.


      • KatsokaaSopimus

        Katsokaa Naton isäntämaasopimus toisessa keskustelussa Suomi on jo NATOssa ( Ei Kiitos NATOlle).

        Everstiluutnantti valehtelee täällä työkseen Niinistön ja Lindbergin piikkiin.

        Julkaisija joutui muuten poliisin kuulusteltavaksi ja kaiketi hakattavaksikin.


      • KatsokaaItse

        EI tarvitse katsoa. Riittää kun Tiltu yrittää kumota ylläolevan! Suomi ei tietenkään ole Natossa jonkun sopimuksen takia!

        Kukaan ei piitannut julkaisijasta, koska teksti on koko ajan ollut esillä! Suomen poliisi ei harrasta hakkaamista! Tiltu kuvittelee olevansa Venäjällä?


    • Pikkupoikasedät

      Stubb oli aika säälittävä Ylen aamu-tv:ssä, mutta edelleen itsepäinen itseään täynnä perusv-mäinen, katkera, lapsellinen ja typerä.

      Stubb on sen näköinen, että puku, solmio ja kengät ovst hänelle tärkeämpää kuin politiikka ja että hän on pikkopoika joka on vetänyt puvun liian nuorena päälleen niin kuin Katainen pikkupoikasetä

      • TiltuOnPönttö

        Stubb pärjäsi tapansa mukaan haastattelussa eerinomaisesti!

        Kun Moskovan Tiltu ei muuta keksi hän haukkuu ulkomuotoja ja itse keksimiään asennevikoja! Tiltu itse ei selviäisi puolta minuuttia vastaavassa tullikokeessa!


    • Karoliina_se

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      64
      7556
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      124
      2979
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      143
      1813
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1669
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      121
      1501
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      171
      1451
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      132
      1182
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      78
      869
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      812
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      774
    Aihe