tappaa Puolan älymystön ja upseerit. Huhti-toukokuun aikana NKVD murhasi noin 22 000 puolalaista.
NKVD:n edustajat tappoivat uhrit niskalaukauksilla selleissä ja heidät kuljetettiin joukkohautoihin Katyniin.
Vasta 1990 Gorba myönsi, että teon teki venäläiset aikaisemmat johtajat olivat kiistäneet teon todisteista huolimatta. Bolsut aloittivat venäjällä selvissä asioissa törkeän valehtelun kauden ja nykyjohto jatkaa sitä. Välissä oli vain Gorban ja Jeltsinin kaudet jolloin rikokset myönnettiin.
Stalin olisi kuulunut tekojensa vuoksi Nurbergiin tuomiolle.
NKVD:n edustajat tappoivat uhrit niskalaukauksilla selleissä ja heidät kuljetettiin joukkohautoihin Katyniin.
Vasta 1990 Gorba myönsi, että teon teki venäläiset aikaisemmat johtajat olivat kiistäneet teon todisteista huolimatta. Bolsut aloittivat venäjällä selvissä asioissa törkeän valehtelun kauden ja nykyjohto jatkaa sitä. Välissä oli vain Gorban ja Jeltsinin kaudet jolloin rikokset myönnettiin.
Stalin olisi kuulunut tekojensa vuoksi Nurbergiin tuomiolle.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Pääosa uhreista ammuttiin Katynin alueella, selleissä oli vain ne joita oli kuulusteltu.
Kuulusteluille ei ollut sinänsä tarvetta, kun oli päätetty ampua kaikki.
Teloitukset hoiti Stalinin pääpyöveli V.M. Blohin. Blohin yleni aina kenraalimajuriksi saakka. Niin paljon Stalin arvosti hänen työtään.
"Blokhin's most infamous act was the April 1940 execution by shooting of more than 7,000 Polish prisoners interned in the Ostashkov prisoner of war camp in the Katyn forest. The majority were military and police officers who had been captured following the Soviet invasion of Poland in 1939.[10] (The event's infamy also stems from the Stalin regime's orchestration of the murders and subsequent propaganda campaign in order to blame Nazi Germany for the massacres.)
In 1990, as part of Glasnost, Gorbachev gave the Polish government the files on the massacres at Katyn, Starobelsk and Kalinin (now Tver), revealing Stalin's involvement.[11] Based on the 4 April secret order from Stalin to NKVD Chief Lavrenty Beria (as well as NKVD Order № 00485, which still applied), the executions were carried out over 28 consecutive nights at the specially constructed basement execution chamber at the NKVD headquarters in Kalinin, and were assigned, by name, directly to Blokhin, making him the official executioner of the NKVD.[12]
Blokhin initially decided on an ambitious quota of 300 executions per night; and engineered an efficient system in which the prisoners were individually led to a small antechamber—which had been painted red and was known as the "Leninist room"—for a brief and cursory positive identification, before being handcuffed and led into the execution room next door. The room was specially designed with padded walls for soundproofing, a sloping concrete floor with a drain and hose, and a log wall for the prisoners to stand against. Blokhin would stand waiting behind the door in his executioner garb: a leather butcher's apron, leather hat, and shoulder-length leather gloves. Then, without a hearing, the reading of a sentence or any other formalities, each prisoner was brought in and restrained by guards while Blokhin shot him once in the base of the skull with a German Walther Model 2 .25 ACP pistol.[13][14][15] He had brought a briefcase full of his own Walther pistols, since he did not trust the reliability of the standard-issue Soviet TT-30 for the frequent, heavy use he intended. The use of a German pocket pistol, which was commonly carried by German police and intelligence agents, also provided plausible deniability of the executions if the bodies were discovered later.[16]
An estimated 30 local NKVD agents, guards and drivers were pressed into service to escort prisoners to the basement, confirm identification, then remove the bodies and hose down the blood after each execution. Although some of the executions were carried out by Senior Lieutenant of State Security Andrei Rubanov, Blokhin was the primary executioner and, true to his reputation, liked to work continuously and rapidly without interruption.[14] In keeping with NKVD policy and the overall "black" nature of the operation, the executions were conducted at night, starting at dark and continuing until just prior to dawn. The bodies were continuously loaded onto covered flat-bed trucks through a back door in the execution chamber and trucked, twice a night, to Mednoye, where Blokhin had arranged for a bulldozer and two NKVD drivers to dispose of bodies at an unfenced site. Each night, 24–25 trenches, measuring eight to 10 meters (24.3 to 32.8 feet) total, were dug to hold that night's corpses, and each trench was covered up before dawn.[17]
Blokhin and his team worked without pause for 10 hours each night, with Blokhin executing an average of one prisoner every three minutes.[3] At the end of the night, Blokhin provided vodka to all his men.[18] On 27 April 1940, Blokhin secretly received the Order of the Red Banner and a modest monthly pay premium as a reward from Joseph Stalin for his "skill and organization in the effective carrying out of special tasks".[19][20] His count of 7,000 shot in 28 days remains the most organized and protracted mass murder by a single individual on record;[3] and saw him being named the Guinness World Record holder for 'Most Prolific Executioner' in 2010.[4]"
http://en.wikipedia.org/wiki/Vasily_Blokhin
Näin homma hoidettiin. Vodka-annokset olivat varmasti tarpeen vaikka kuinka erikoismiehiä olivat. Harvasta tuollaisiin hommiin on ja hyvä niin.
https://www.youtube.com/watch?v=eefn1FyXC9w
Suomalaisille upseereille oli varattu siellä montut valmiiksi.
Kyrpä yritti hillitä puolalaisia liennytyksellä, epäonnistui surkeasti.
Täytyy muistaa että ennen sotaa Puola oli äärioikeistolainen, fasistinen maa. Neuvostoliiton ylin johto tiesi vallan hyvin että yhteenotto Hitlerin kanssa oli väistämätön ja siitä tulisi armoton taistelu elämästä ja kuolemasta. Silloin vaaditaan kovia päätöksiä jotka nykyään on helppo tuomita mutta ajat olivat poikkeukselliset ja silloin tehdään poikkeuksellisia päätöksiä.
Neuvostoliitto katsoi että oman maan sekä Puolan tulevaisuuden takia oli neutralisoitava äärioikeistolaiset ainekset. Päätös oli kova mutta ajat olivat kovia. Neuvostoliiton turvallisuuskoneisto joutui toimeenpanemaan päätöksen ja se oli varmasti raskas toteuttaa. Heillä oli ammattimiehet tuollaisia tehtäviä varten ja se hoidettiin mahdollisimman inhimillisesti. Jälkikäteen on helppo spekuloida oliko se ylilyönti ja olisiko voinut toimia toisin, se on jälkiviisautta.
Tapauksen peittely johti lopulta Puolan vapauteen.
Outoa havaita, että punaiselle äärifasismille löytyy yhä ymmärtäjiä SDuomesta! Nimimerkki "Kovat_ajat" sietäisi hävetä juttujaan ja olla huolissaan pääkopastaan, jossa tuollaista skeidaa syntyy!
On se hyvä että Saksasta löytyi ymmärtäjiä NL:n tarpeelle neutralisoida Puolan äärioikeistolainen aines! Puolahan se just oli kaiken pahan alku ja juuri ja se piti kahden maailmanpelastajavaltion toimesta nitistää!
Ja Walesalla naulata viimeiset naulat Lennart Meren kanssa ryssä tunkion arkkuun.
Puola ei ollut kyllä äärioikeistolainen, mutta puolalaiset oli isänmaallisia, josta maksoivat kalliin hinnan.
Puolalaiset oli sodassa äärioikeistolaista Saksaa vastaan saman aikaisesti, eikä tunteneet mitään sympatioita sitä kohtaan, eikä aatteellista veljeyttä.
Puolalaiset hymyssä suin katsoivat kun juutalaiset vietiin ensin gettoihin ja sitten kuolemanleireille. Euroopassa tuskin löytyy yhtä juutalaisvastaista maata kuin Puola tuohon aikaan. Eipä nuo typerykset tajunneet että saksalaiset eivät pitäneet puolalaisia paljoa juutalaisia parempina. Molemmat ali-ihmisiä herrakansan mielestä ja kyllä puolalaiset sen tulivat huomaamaan.
Niille samoille leireille niitä vei venäläisetkin, etkä sinä niitäkään syytä äärioikeistolaisuudesta.
Se mitä tapahtui 1941-45, ei oikeuta siihen mitä tehtiin 1940.
Niin ketkähän sinne hyökkäsivät ja toivat nämä lierijärjestelmät maahan, se oli Saksa ja N-liitto.
Puolassa ei ollut yhtään leiriä ennen näiden maiden tekemää Puolan valtausta.
Oli se kauhea tappaus mutta sota-aika on semmosta ja siinä on omat lakinsa.Me katsomme
näitä selkkauksia omankokoisten ruutujemme läpi,mutta suurvaltojen kuten Saksan ja Neu-
vostoliiton katsannoissa tällaiset katsottiin sotilasdoktriiniin kuuluviksi toimiksi.
Puolalaiset kyllä ammuttiin huhtikuussa 1940 jolloin NL ei sodassa ketään vastaan, talvisotakin oli loppunut. Kaipa tuo neukkulassa oli business as usual...
Perimmäinen syy oli se, että nuo puolalaiset ammattisotilaat olivat tulossa avuksi Suomen Talvisotaan Balttian maiden kautta. Neuvostoliitto sai tietää asiasta ja vei Katyniin.
Bupille ovat kaikki neukkujen sikailut ja törkeydet ok ja aivan ymmärrettäviä! Ei tuollaiset temput ole edes maailmanmitassa mitään yleisiä! Eiks je?
Vangittuna et edes sinä sekopää pääsisi vapaaksi. Puolan armeijan viimeiset natsien ja bolsujen täihtäimessä olleet rippeet vangittiin marraskuussa 1939. Länsiliittoutuneilla oli jotain höpö suunnitelmia käyttää Liettuaan ja Latviaan paenneita puolalaisia talviodassa. Puolalaiset taistelivat seuraavan kerran Narvikissa saadan sielläkin pahasti turpaansa saksalaisilta.
Puolalaiset upseerit kyllä vangittiin heidän taistellessaan neuvostoliittoa vastaan. Neuvostoliiton hyökättyä Puolaan idästä kaksi viikkoa sen jälkeen, kun Saksa oli sinne hyökännyt lännestä.Olivat jo neuvostoliiton sotavankeja siinä vaiheessa kun talvisota syttyi.
Kesällä-syksyllä 1941 Suomen johto päätti tappaa Itä-Karjalan ns. epäkansallisen väestön sukupuuttoon ja ehtikin tappaa n. 4500 henkeä ennenkuin Saksan sotakone alkoi yskimään ja Suomen johto tajusi hillitä tappamiskiihkoana päättäen jäädä odotteleen sodan lopputulosta. Ihan vain varmuuden vuoksi.
Ehkä sitten linkittäisit sen päätöksen, missä se on tehty ja ketkä oli päättäjiä, ketään ei ole kuitenkaan tälläisestä syytetty tai tuomittu.
Mitä kötiset, ei 20 000 siviiiiä viedä piikkilangan taa ilman, että joku päättää. Ihan on ykshailee kuka päättää mutta ilmeisesti oli päätetty aika korkealla. Eikä näitä kyseisiä 20 000 siviiliä syytetty mistään rikoksista, vangitseminen kohdistui siis umpimähkään ns. epäkansallisiin.
Halatako niitä olisi pitänyt, slaavilaiseen tapaanhan siinä tulee puukkoa selkään.
Eräät maat tappoivat palo- ja atomipommituksin Saksassa ja Japanissa n. 1 miljoona siviiliä vastoin kaikkia sodan lakeja ja kansainvälisiä sopimuksia. Eräs toinen maa tappoi n. 6 milj. siviiliä kaasuttamalla eli näissä ruljansseissa 22 000 ammattisotilasta on kuin pieru Saharassa.
"Outoa havaita, että punaiselle äärifasismille löytyy yhä ymmärtäjiä SDuomesta! Nimimerkki "Kovat_ajat" sietäisi hävetä juttujaan ja olla huolissaan pääkopastaan, jossa tuollaista skeidaa syntyy!"
Nimimerkki "Kovat_ajat" on ikävä kyllä täysin oikeassa tuon ajan tilanteesta Euroopassa. Kyseessä on siis faktojen ja niiden seurausten ymmärtäminen, ei sen kummempi juttu. Suomen tilanne oli hyvin lähellä ajautua samaan pisteeseen kuin Puolassa, mutta erona on se, ettei Saksa ollut suora länsinaapurimme. Silti jouduimme tämän aivan selkeän vastakkainasettelun pelinappulaksi.
Kaikki tiesivät, että Puola on maa jossa tullaan ratkaisemaan paljon tulevassa konfliktissa. Siksi oli erittäin tärkeää kummallekin osapuolelle saavuttaa mahdollisimman hyvät asetelmat Puolan alueella. Mikäli NL olisi valloittanut Suomen Talvisodassa, olisi nuo puhdistustoimet alkaneet myös täällä. Ja vielä myöhemmin ne olisivat alkaneet Saksan toimesta mikäli Barbarossa olisi onnistunut.
Stalin oli vielä Hitleriäkin pahempi terroristi. Kumma juttu, että vielä -80 luvulla oli ihmisiä jotka mainostivat ylpeästi olevansa stallareita??? Mikä teki hirviöstalinista salonkikelpoisen ja jopa muodikkaan??
Mainilan laukaukset oli stalinin bluffi kuten myös Katynin joukkosurma ja monetmonet muut. Itäisen euroopan miehitys paljastaa stalinin pyrkimykset. Tarkoitus oli koko telluksen valloittaminen sosialismille. Muistakaamme, että stalin ja hitler olivat tehneet omia salaisia sopimuksia ja etupiirijakoja, eli stalin vehkeili liittoutuneiden selän takana varsin mallikkaasti :D
Hirviöstalin on olemassa vain omassa mielikuvituksessasi.
Oikeasti Stalin oli juopon suutarin ja pyykkärin poika 1800-luvun Georgiassa.
Lahjakkuutensa ansiosta hän kykeni nousemaan poliittisen järjestelmän huipulle,jonne mennessään hän teollisti Venäjän.
Sen vuoksi häntä arvostetaan vielä nykyäänkin.
Kumma juttu, että vielä tänä päivänäkin oni ihmisiä jotka mainostavat ylpeästi olevansa natseja. Mikä tekee hirviöhitleristä salonkikelpoisen ja jopa muodikkaan??
Juurpa näin.On olemassa kaljuja nuoria joilla ei ole aivoa josta tukka kasvaa, mesoamassa tukattommuuttaan vastaan piruparat ;)
Tässäpä muodostuikin mielenkiintoinen keskustelu siitä että kuinka samanlaisia nämä kaksi diktaattoria olivat. Onhan sanottu että oli maailmanhistorian onni, että näillä kahdella voimalla oli myös vastavoima. Kumpikin olisi yksin vallassa ollessaan saattanut aiheuttaa vielä isompia ongelmia. Toisaalta voi olla, ettei toista maailmansotaa olisi edes tullut, mikäli jompikumpi hulluista olisi puuttunut. Mutta me emme voi tietää sitä, vain spekuloida.
Kyseessä oli kaksi sellaista tyyppiä joiden asema omassa maassa sai sellaiset mittasuhteet jota on aivan helvetin vaikea käsittää. Sama on tapahtumassa nyt Putinille. Mutta häneltä puuttuu voimakas vastustaja lännestä, ehkä onneksi.
Itse en voi ymmärtää kummankaan tyypin palvontaa millään muotoa. Sellainen kertoo vain ja ainaostaan siitä kuinka tyhmä ja tietämätön ihminen voi olla.
-----tse en voi ymmärtää kummankaan tyypin palvontaa millään muotoa.-----
Samastahan tässä on kyse kuin mikä on Suomesssa verisen Mannerheimin palvonta. Tapatti ensin sisällissodan jälkiselvittelyissä n. 27 000 ja oli kova nimi Jatkosodan aikaansaamisessa, n. 65 000 kuollutta.
Tai se kun palvotaan entisiä Ruotsin kuninkaita, joilla oli kunnia muutamaan kertaan lähes tapattaa koko Suomen kansa mielettömän sotahulluutensa alttarilla.
Tuosta välistä unohtui Talvisodan kaatuneet eli 25.000? Etkö millään saanut niitä mahtumaan Mannerheimin syntikuormaan? Jos et niin kenes piikkiin ne laitat?
Etkö voisi hyväksyä niitä Stalinin piikkiin? Miksi et?
Tuo tapaus Mannerheim on tosiaan hiukan ehkä samoilla linjoilla, mutta eihän hän ollut valtion päämies ja diktaattori. Mannerheim oli oman aikansa suuri suomalainen, mutta juuri menneisyytensä vuoksi ei voi mielestäni olla suurin kaikista. Ja jos tällä linjalla jatketaan niin eikös Kekkostakin ole lahtariksi väitetty?
Miten hitossa voit olla noin tyhmä.
Kyllä ne kaikki meni Stalinin piikkiin. Hän määräsi sodat ja teloitukset. Menihän suomalaisia kommareita 30-luvulla joku 30 000 leirille tai joukkohautaan. Tosin siitä voi kiittää Stalinia, mutta minkähän uhan nuo neukkulalle muodosti
Ja miten helvetissä sinä NOIN viisas?
Stalin oli historian julmimpia johtajia.Rinta rinnan Hitlerin kanssa.Ihan turha sitä on tiltun yrittää muuksi muuttaa.Ammutti niskalaukauksilla 22000 Puolalaista upseeria mm keväällä 1940.Tätä yritettiin saada natsien teoksi vuosikylleniä,tottakai,kuinkas muuten.
Gorba ja Jeltsin ainoat neukkulan johtajat jotka sen ovat myöntäneet.
Tämä nyky johto siellä on taas sitä kieroa porukkaa jotka ei selvääkään asiaa myönnä.
Ei Neukkujen temput Puolassa pelkkään Katyniin jääneet!
Antony Beevor: Toinen Maailmansota
Siinä missä ryöstely, tappaminen ja olojen kaoottisuus tekivät elämästä natsien miehittämillä alueilla hirvittävää, ei elämä sujunut paljoa paremmin puolalaisilla, jotka olivat Neuvostoliiton puolella uutta sisäistä rajaa.
Stalinin viha Puolaa kohtaan oli peräisin Neuvostoliiton ja Puolan sodasta ja puna-armeijan häviöstä vuonna 1920 Varsovan taistelussa, jota puolalaiset sanoivat ”Veikselin ihmeeksi”. Stalinia oli arvosteltu voimakkaasti hänen osuudestaan siihen, että ensimmäinen ratsuväkiarmeija ei ollut tukenut marsalkka Mihail Tuhatsevskin joukkoja. Hän oli puna-armeijan puhdistusten alkajaiseksi teloituttanut Tuhatsevskin tekaistujen syytteiden perusteella 1937. NKVD oli 1930-luvulla vainonnut vakoilusta syytettyinä Neuvostoliitossa asuvia puolalaisia, enimmäkseen kommunisteja.
NKVD:tä johti Stalinin vainojen aikaan Nikolai Jezov, jolle kehkeytyi pakkomielle puolalaisten kuvitelluista vehkeilyistä. Puolalaiset puhdistettiin NKVD:stä, ja 11. elokuuta 1937 annetulla käskyllä 00485 puolalaiset määriteltiin luonnostaan valtion vihollisiksi. Kun Jezov raportoi pidätyksien, kidutusten ja teloitusten kahdestakymmenestä ensimmäisestä päivästä, Stalin ylisti toimintaa: ”Oikein hyvä! Kaivakaa edelleen esiin ja puhdistakaa puolalaista saastaa. Poistakaa se Neuvostoliiton edun vuoksi.” Terrorin puolalaisvainojen aikana pidätettiin vakoilusta syytettyinä 143.810 ihmistä, joista 111.091 teloitettiin. Puolalaisilla oli tuhon aikaan neljäkymmentä kertaa suurempi mahdollisuus joutua teloitetuksi kuin Neuvostoliiton muilla kansalaisilla.
Voitokas Puola oli Neuvostoliiton ja Puolan sodan lopettaneessa Riian rauhansopimuksessa ottanut läntiset osat Valko-Venäjästä ja Ukrainasta. Sen jälkeen niihin oli siirretty paljon marsalkka Josef Pilsudkin legioonalaisia. Puna-armeijan hyökättyä Puolaan syksyllä 1939 yli viisi miljoonaa puolalaista totesi joutuneensa neuvostokomentoon, joka piti puolalaista isänmaallisuutta jo itsessään vastavallankumouksellisena. NKVD pidätti 109.400 ihmistä, joista suurin osa lähetettiin vankileireille ja 8.513 teloitettiin. Neuvostoviranomaisten tähtäimessä oli kaikki, joilla saattaisi olla osuutta puolalaisen kansallismielisyyden elättelemiseen, kuten maanomistajat, lakimiehet, opettajat, papit, lehtimiehet ja upseerit. Kyse oli tietoisesta luokkataistelun ja kansallisen tuhoamisen politiikasta. Puna-armeijan miehittämä Itä-Puola aiottiin jakaa ja liittää Neuvostoliittoon niin, että pohjoinen alue yhdistetään Valko-Venäjään, eteläinen Ukrainaan.
Joukkokarkoitukset Siperiaan ja Keski-Aasiaan alkoivat 10. helmikuuta 1940. NKVD:n kiväärirykmentit kokosivat 139.794 puolalaista siviiliä yli 30 asteen pakkasessa. Ensimmäiset valitut perheet herätettiin huutamalla ja hakkaamalla kiväärinperillä ovea. Puna-armeijan ja NKVD:n virkailijan johtamat ukrainalaiset miliisit ryntäsivät sisään, osoittelivat aseilla ja ärjyivät uhkauksia. Sängyt kaadettiin kumoon ja kaapit pengottiin muka etsittäessä kätkettyjä aseita. ”Te olette puolalaista eliittiä”, NKVD:n mies sanoi Adamczykin perheelle. ”Te olette puolalaisia herroja ja isäntiä. Olette kansan vihollisia.” Vielä tavanomaisempi NKVD:n muotoilu kuului: ”Kerran puolalainen, aina kulakki.” Kulakki oli Neuvostoliitossa varakkaasta ja taantumuksellisesta talonpojasta käytetty haukkumasana.
Perheille ei annettu paljoa aikaa valmistautua hirvittävän matkan varallw ja jättämään ikiajoiksi kotinsa ja maatilansa. Useimmat lamaantuivat ajatuksesta. Isät ja pojat pakotettiin polvilleen kasvot seinää vasten ja naisten annettiin kerätä tavaroita, kuten ompelukone rahan ansaitsemiseksi tuntemattomassa määränpäässä, keittiövälineitä, vuodevaatteita, perhevalokuvia, lapsen räsynukke ja koulukirjoja. Joitakuita neuvostosotilaita tehtävä selvästi hävetti, ja he pyytelivät vaimeasti anteeksi. Muutama perhe sai luvan lypsää lehmänsä ennen lähtöä tai tappaa pari kanaa tai porsasta kolmiviikkoiselle matkalle karjavaunussa. Kaikki muu oli jätettävä. Puolalainen diaspora oli alkanut.
NL:n johtajat tiesivät Stalinin syyllistyneen rikokseen, sillä vasta Gorba myönsi teon. Aikaisemmat syyttivät saksalaisia omasta teostaan. Kommareiden tapaista kiistää aina rikoksensa
Ois saatana tappanut Lennart Meren ja Walesan Katynissa.
Talin olis jo tämän puolalaisia kohtaan teettämänsä kansanmurhan takia kuulunut Nurbergin tuomioistuimeen.Mutta Stalin kuului voittajiin jotka ei koskaan tee hirmutekoja.Hävinnyt niitä vain tekee.
Jotenki Gorba ja Jeltsin kuitenki on olleet inhimillisimpiä johtajia neuvostoliitossa,he ei kuitenkaan tunnu niin julmilta,mitä neukkujohtajat yleensä.
Mikään kansanmurha ollut. Puolalaiset orjat palasi isäntiensä luokse. Venäläiseen aatelistoon oli vuodesta 1795 sekoittunut puolalaista paskaa, tätä virhettä ei saatu toistaa. Nero eli Iosif muisti kaiken lisäksi tsekkoslovakialaisten sotavanki velliperseiden kapinan.
Hitler internoi upseeristoa internointileireihin jossa olot oli hyvät. Vuonna 1944 tuli kirjeitä sieltä." Auta jos voit meidät viedään kohta tuhoamisleirille."
Hitler viimetoiminaan sodan kääntyessä tappioksi hyväksyi Puolan upseeriston tappamisen keskitysleireillä. Dachhau oli se leiri jossa upseereita tapettiin.