Piruuttani...

Itsellä leikattu lonkka 7kk sitten. Penkkiä 130×8×2, maastaveto 120×8,170kg×1, jalkaprässi 200÷10*3,kulmasoutu 120×8×2. Lisää tulee kunhan kerkee treenaaman kunnolla.

Tuo sykejuttu oli mielenkiintoinen, minullakin nimittäin on mittari kiinni aina salilla. Mutta olen asettanut rajan toisin eli odotan sykkeen laskua alle 90. Sillä tempolla minulta menee tuohon 7 liikkeen sarjaan aikaa päivästä riippuen 30-35 min.

Ei ole mitään tieteellistä perustetta esittää minulla käyttämäni sykerajan syyksi, olen vain ajatellut niin, että jokainen sarja on sitä tehokkaampi, mitä "vahvempana" sen tekee; silloin pysyy parhaiten suoritusrytmi ja mm. "paluuliikkeen" teko kyllin hitaasti.

old-man-river kirjoitti:

Tuo sykejuttu oli mielenkiintoinen, minullakin nimittäin on mittari kiinni aina salilla. Mutta olen asettanut rajan toisin eli odotan sykkeen laskua alle 90. Sillä tempolla minulta menee tuohon 7 liikkeen sarjaan aikaa päivästä riippuen 30-35 min.

Ei ole mitään tieteellistä perustetta esittää minulla käyttämäni sykerajan syyksi, olen vain ajatellut niin, että jokainen sarja on sitä tehokkaampi, mitä "vahvempana" sen tekee; silloin pysyy parhaiten suoritusrytmi ja mm. "paluuliikkeen" teko kyllin hitaasti.

Lue lisää

Henkilökohtaiset tavoitteet muuttuvat ikääntymisen myötä.
Aloittaessani 6-kymppisenä olivat verenpaineeni ja kolestrolini lääkityksistä huolimatta yläkantissaan. Koska en viitsi lenkkeillä enkä tuhista muutenkaan, niin pyrin yhdistämään aerobisen treenin lihaskunnon kohentamiseen.
Minulla ei ole sykemittaria mutta seuraan palautumista aika ajoin kellosta. 11 vuoden aikana on tullut hyvä tuntuma seuraamattakin.

Tuo lonkkajuttu on hankala. Itselläni pääpaino on "vanhanaikaisissa" herkoissa. Maastaveto, etu- ja takakyykyt, hack tangolla, rinnalleveto, pystynostot, punnerrus, vauhtipunnerrus ja raaka työntö.
Koska käyn 6:na päivänä niin välipäiviin sopii noita nuorison harrastamia treenejäkin.

Nyt koipeni on kipsissä 5:tä viikkoa, painoni on pudonnut pari kiloa ja olen joutunut aloittamaan verenpainelääkityksen. Pystyn vain noihin "nuorisoharjoitteisiin" joita teen 3 kertaa viikossa. Jaloille enkä selälle pysty tekemään mitään. Edes selkänojallista fillaria tai potkukonetta en pysty käyttämään.
On selvää, ettei tämän kuurin jälkeen enää 71v ukon maksimitulokset ainakaan nouse. Tuskin pääsen entiselleenkään.
4v takaiset syöpäleikkaukset vaativat parin vuoden "entisöintijakson". Viime lokakuun kolmannesta vatsan repimisestä palauduin melkein ennalleen 4:ssä kuukaudessa mutta silloin kyse oli ainoastaan vatsasta. Jalattoman touhut ovat hyvin rajallisia kuten ko. aluetta varovana tiedät.

Aika lailla rasitteita on sinunkin treenaamiseesi jo kertynyt, mutta eipä moni 70v ylittänyt yllä tuommoisiin harjoitusmääriin silti. Eikä kai niin tarvitsekaan :)

Jätin tuossa alussa sanomatta, että kai minulla lähtötaso silti oli vähän erilainen kuin keskimääräisellä ikäiselläni. Pohjaa on sen verran, että 18-40 ikävuoden välille mahtui kolmekin 1-2 vuoden jaksoa, jolloin tuli käytyä salilla melko aktiivisesti, 3-4 krt viikossa. Silloin painotkin oli toista lajia kuin nyt vaikkei mitään aktiviurheilijan luokkaa. Ainoa suoralta kädeltä mieleenjäänyt on, että penkkimaksimi oli 120 kg. Tänään epäilen, nousisiko edes 60 kg; en ole viitsinyt kokeillakaan. Verenpaineet on lääkkeiden avulla jokseenkin ihannearvoissa.

Tuli tuossa aamulla salilla käydessä tämän keskustelun innoittamana kellotettua niitä palautusjaksoja. Tietysti ne pitenee loppua kohden, syke ei enää laske ihan niin nopeasti, mutta näytti kuitenkin siltä, että jos 110 kohdalla aloittaisi uuden sarjan, jäisi palautuminen 15-20 sekuntiin. En minä ihan niin tiiviisti viitsi :)

old-man-river kirjoitti:

Aika lailla rasitteita on sinunkin treenaamiseesi jo kertynyt, mutta eipä moni 70v ylittänyt yllä tuommoisiin harjoitusmääriin silti. Eikä kai niin tarvitsekaan :)

Jätin tuossa alussa sanomatta, että kai minulla lähtötaso silti oli vähän erilainen kuin keskimääräisellä ikäiselläni. Pohjaa on sen verran, että 18-40 ikävuoden välille mahtui kolmekin 1-2 vuoden jaksoa, jolloin tuli käytyä salilla melko aktiivisesti, 3-4 krt viikossa. Silloin painotkin oli toista lajia kuin nyt vaikkei mitään aktiviurheilijan luokkaa. Ainoa suoralta kädeltä mieleenjäänyt on, että penkkimaksimi oli 120 kg. Tänään epäilen, nousisiko edes 60 kg; en ole viitsinyt kokeillakaan. Verenpaineet on lääkkeiden avulla jokseenkin ihannearvoissa.

Tuli tuossa aamulla salilla käydessä tämän keskustelun innoittamana kellotettua niitä palautusjaksoja. Tietysti ne pitenee loppua kohden, syke ei enää laske ihan niin nopeasti, mutta näytti kuitenkin siltä, että jos 110 kohdalla aloittaisi uuden sarjan, jäisi palautuminen 15-20 sekuntiin. En minä ihan niin tiiviisti viitsi :)

Lue lisää

Ennen ja nyt? Lihasmuisti on pitkäjännitteinen. Liikkuvuus, nopeus, räjähtävyys ei sitä ole.
38:n rappiovuoden jälkeen parhaiten palautui maastaveto joka ei vaadi mitään edellä mainituista. En ole koskaan penkannut mutta kuvittelisin penkin myös kuuluvan kohtaisen hyvin palautuvien joukkoon.
Mave elpyi noin 75%:n tasoon verrattuna 23v vaiheeseen. Innostuin ja asetin tavoitteeksi 65:na tasalukemat. Olkaleikkaus ja anuksen laskimot aiheuttivat aikataulumuutoksen.
Olkaleikkaukseen loppui myös temaustreenini.

Seuraava etappi oli 7-kymppisenä samat raudat mavessa. Nyt tuo perkeleen peräsuolisyövän viimeinen leikkaus viime vuoden lokakuussa aiheutti uuden startin.
Nyt on uskottava, etten enää koskaan tule vetämään tuota uusheräämiseni tavoiterautaa.

Mutta tänään kokeilin ensimmäisen kerran painon varaamista romukoivelle. Murtumakohta kipeytyy kuormitettaessa mutta muu nilkka ja jalkaterä on romuna ja varsinkin akillesjänne kipeytyy pahasti.
Kokeilen huomenna potkukonetta.

Sykkeestä. Pulssini nousee vapaan tangon sarjoissa 150 - 180:een ja välillä sitä on mahdoton laskea kellosta seuraten.
Aerobisissa jumputuksissa, viikoittain 3 - 5 x 30 - 45min pidän pulssin tasossa 115 - 130 = vanhuksen rauhallista tahkoamista.

Eukon hermojahan minun kolinani koettelee. Ja sapuskan kantaminen.

Täytyy myöntää, että aika rajuilla sykkeillä teet. Jos minulla nousee syke 150 asti, niin silloin sarja on ollut aivan suorituskyvyn rajoilla tai jäänyt peräti kesken. Mutta kukin tavallaan.

old-man-river kirjoitti:

Täytyy myöntää, että aika rajuilla sykkeillä teet. Jos minulla nousee syke 150 asti, niin silloin sarja on ollut aivan suorituskyvyn rajoilla tai jäänyt peräti kesken. Mutta kukin tavallaan.

Lue lisää

Sykkeet eivät verrannollisia keskenään ???????????

sykkeitä kirjoitti:

Sykkeet eivät verrannollisia keskenään ???????????

Mainitsin sykealueen sen vuoksi, että mielikuvittelen sen vaikuttavan aerobiseen kuntoon myös ilman jumputuksia. Ainakin leposykkeen laskeminen kielisi siitä.

Tavallisesti olen tehnyt jumputukset, crossarin, steputtelumaton ja fillarin punttitreenien jälkeen jolloin sykkeen pitäminen aerobisella alueella on ollut helppoa. Tänään, ensimmäisen kerran 6:een viikkoon sätkytin alkuun fillaria. Kipsattu koipi oli ollut levossa nuo viikot joten surituskyky oli rajallinen enkä tahtonut saada sykettä päälle 100:n. Vasta 30min rupeaman lopulla se onnistui. Kokeilin suuremmalla vastuksella mutta koipi olisi mennyt tukkoon melko nopeasti.

Pulssin taso on yksilöllinen juttu. Takavuosina lenkkeillessäni työkaverit kysivät joskus paljonko juoksin. Vastasin, että maratoonin verran. Kun eivät uskoneet niinsanoin hölkänneeni reilun 2-tuntia ja eikös se suunnilleen vastaa huippujen aikaa maratoonilla.
Sanoman sisältö. Kuormitus on yksilöllistä. Juostessa matka ei ratkaise vaan syketaso ja sen kestoaika. Parempikuntoinen juoksee pitemmän matkan samalla kuormituksella mutta sehän ei lämmitä toisia.

sykkeitä kirjoitti:

Sykkeet eivät verrannollisia keskenään ???????????

Minun käsittääkseni ovat siinä mielessä, että maksimisyke ja eri syketasojen kuormittavuus elimistölle ovat jokseenkin samat kaikilla ihmisillä. Toisin sanoen, kenen tahansa kohdalla ollaan tosi rajuissa lukemissa ja elimistö on kovilla, jopa riskirajoilla, jos syke laulaa jossain 180 seutuvilla. Juuri siinähän on sykemittauksen idea harjoittelussa: pidetään syke sellaisella tasolla, jossa elimistö tekee optimaalisesti töitä suhteessa tavoitteeseen.

Klassinen tapa laskea maksimisyke on 220 miinus oma ikä. Mutta siinä on jonkin verran vaihtelua.

Sellainen treeni, jossa syke ylittää 80-85% maksimisykkeestä, sopii yleisesti ottaen vain ääritosissaan kilpailuja varten treenaaville aktiiviurheilijoille. Normaali-ihminen riskeeraan siinä vain suotta henkensä ja terveytensä.

Sykemittarin käyttö on mielekästä jos ihminen tuntee omat sykerajansa, milloin mennään peruskestävyysalueella, milloin vauhtikestävyysalueella ja milloin haetaan maksimivauhtia.
Siis ne aerobiset ja anaerobiset kynnykset ovat tärkeitä. Tuo on ikään perustuva laskelma, 220 miinus ikä, on hehtaariarvio, joka jollain ohuella keskimäärisyydellä voi osua jonnekin sinnepäin, mutta mitä nopeammin tuollaisista arvioista luopuu omassa harjoittelussaan, sen parempi.
Jos on terve, iästä huolimatta, voi aivan hyvin hakea tuollaisia 80-85% sykkeitä, ei mitään ongelmaa. Sitä kutsutaan intervalliharjoitteluksi, ja se on tullut yhä suositummaksi myös tavallisten kuntoilijoiden keskuudessa.
Jos on sydänvaivaa tai suvussa paljon sydänkuolleisuutta, kannattaa ehkä olla varovainen näissä maksimirykäyksissä. Mutta maksimaalisen hapenottokyvyn kehittäminen voi aivan hyvin olla harjoittelijan tavoitteena, vaikka olisi tavallinen kuntoilija. Eri asia on sitten, onko kuntosali sille harjoitukselle mielekäs paikka.