Yksitoista vuotta Kone Oyj:n palveluksessa: DI-työn jälkeen olin ohjelmistosuunnittelijana ensin vuoden Suomessa ja sitten parisen vuotta Englannissa. Tämän jälkeen palasin Suomeen tuotekehitystehtäviin.Vastasin erään tuotteen osakokonaisuuden suunnittelusta, toteutuksesta ja käyttöönotosta. Tuotekehitystehtävistä siirryin toiminnan kehitystehtäviin, minkä jälkeen vastasin Kone Elevatorsin Suomen tuotekehityshenkilöstön koulutuksesta puolentoista vuoden ajan. Vuonna 1999 siirryin tutkijaksi TKK:lle. Tutkijan työn lisäksi olen ollut projektipäällikkö viimeiset kolme vuotta.
Pidin koulussa matematiikasta ja pärjäsin siinä hyvin.
Nykyisessä työssäni suurin haaste on tutkimusprojektien myynti yrityksille. Lisäksi joudun tasapainottelemaan projektinhallintatehtävien ja tutkimustyön välillä.
Nuorempana en luonut tietoisesti uraa ja uskoin, ettei sukupuolella ole vaikutusta työelämässä. Nyt vanhempana näen, että lasikatto on olemassa ja naiset eivät etene urallaan samalla tavalla kuin miehet.
Pidin koulussa matematiikasta ja pärjäsin siinä hyvin.
Nykyisessä työssäni suurin haaste on tutkimusprojektien myynti yrityksille. Lisäksi joudun tasapainottelemaan projektinhallintatehtävien ja tutkimustyön välillä.
Nuorempana en luonut tietoisesti uraa ja uskoin, ettei sukupuolella ole vaikutusta työelämässä. Nyt vanhempana näen, että lasikatto on olemassa ja naiset eivät etene urallaan samalla tavalla kuin miehet.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tarkoitatko, että työnantaja valitsee henkilöitä johtotehtäviin sukupuolen perusteella?
"Nuorempana en luonut tietoisesti uraa ja uskoin, ettei sukupuolella ole vaikutusta työelämässä."
Ja nytkö olisit valmis luomaan uraa tietoisesti, mutta työnantajat eivät huomaa pätevyyttäsi, koska olet nainen?
Ei työnantajat ole idiootteja, jotka valitsevat omin etujensa vastaisesti huonoja johtajia sukupuolen perusteella. Johtajuus vaatii ääretöntä sitoutumista ja johtajiksi valitaan sellaisia tyyppejä, joilla on pyrkyä ja kunnianhimoa. Kukan ei tarjoa valtaa, ellei sitä olla valmiita ottamaan vastaan. Itse asiassa valta täytyy kuvainnollisesti ottaa ihan itse. Kaikista ei voi tulla johtajia tai oikeammin toiset etenevät urallaan nopeammin kuin toiset ja kolmannet eivät yksinkertaissti etene ollenkaan.
Kone OYJ:n hommissa miehet tekevät raskaat ja likaiset käytännön asennustyöt (kävelevät paljain jaloin lasinsirpaleitten päällä). Miksi naisilla ei ole tunkua siihen suuntaan? Sieltä ei ainakaan lasikattoja löydy, vaan toivotetaan lampimästi tervetulleeksi!
Sohvi ihmetteli jossain edellisessä viestissä, että mistä johtuu tuo Colli nimimerkin perässä? Se johtuu siitä, että joku briljantti kissa on jo rekisteröinyt Colli nimimerkin. Vielä kohtaan tuon varkaan näillä foorumeilla! Silloin nähdään kummalla on terävemmät kynnet.
En minäkään päässyt huippujohtajaksi, vaikka olen hyvin koulutettu mies. Mikähän vika siinä oli? Meitä oli monta, jotka jäimme alemmille tasoille, ja seurasimme kateellisina niitä harvoja jotka nousivat, usein meitä päähän potkien, huippupaikoille. Aikanaan, kun heidän alamäkensä alkoi, toki osasimme vauhdittaa heidän putoamistaan. - Kyllä jokaisen joka haluaa pääjohtajaksi, pitäisi tuo homma saada edes viideksitoista minuutiksi.
Johtotehtäviin sopivia naisia ei yksinkertaisesti ole yhtä paljon kuin miehiä. Älykkäitä, bisnesmaailmassa tarvittavaa kovuutta omaavia, kunnianhimoisia, riskinottokykyisä ja tunne-elämältään tasapainoisia ihmisiä on naisissa on vähemmän kuin miehissä. On olemassa melko paljon älykkäitä ja tunne-elämältään tasapainoisia naisia, mutta heiltä yleensä puuttuu kunnianhimo ja bisnesmaailmassa tarvittava kovuus esim. lääkärit edustavat tätä ryhmää. Feministit taas ovat kunnianhimoisia ja ehkä älykkäitäkin, mutta tunne-elämä on häiriintynyt. Feministin psyyke on täynnä patoutunutta vihaa ja kateutta. Tunne-elämän häiriöissä on se huono juttu, että mitä enemmän se on häiriintynyt, sitä vähemmän asiaa tiedostaa henkilö itse. Kun kunnianhimo ylittää kyvyt on seurauksena on katkeroituminen ja vääryyden tunteen kokeminen, varsinkin jos puuttuu realistinen käsitys omista kyvyistä. Feministeillä tilanne on näin. Jos esimies on tunne-elämältään häiriintynyt, se ennustaa ongelmia työyhteisön viihtyvyydessä.
Tunne-elämältään häiriintynyt, katkera, kateellinen ja vihaava. Siis kerroit itsestäsi. Neuvon sinua kokeilemaan ongelmiisi terapiaa.