Suurin loukkaus

Tasa-arvoa kohtaan Suomessa tapahtuu eläkkeelle siirtymisen aikaan. Kansalaiset on jaoiteltu silloin hautaan asti olevaan eriarvoisuuteen terveydessä ja tuloissa mitattuna. Ne jotka ovat onnistuneet saaman yhteiskunnassa hyväpalkkaisia ja vähemmän vaarallisia tehtäviä, heidät palkitaan vielä hyvällä eläkkeellä. Eräät ammattiryhmät myös ennenaikaisella, mm. Puolustusvoimien kantahenkilökunta. Puolustusvoimissa tulisikn ottaa käyttöön muussakin yhteiskunnassa ihailtu Japaninmalli jossa kantahenkilökunta vapautetaan tehtävistään 55 vuotiaina, mutta eläkettä aletaan maksamaan vasta 65 vuotiaina. Vain TASAELÄKE tuo kansalaisille TASA-ARVON edes eläkkeen ja kuoleman välillä.Eikä tuo tarkoita suurimmalle osalle edes tulojen laskua sillä tämänhetkisten laskelmien mukaan se asettuisi 2800-3200€ /kk välille.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Uusi

" EI terveyspalveluja paperittomille ulkomaalaisille, EI rahan lapioimiselle Kreikkaan, EI sosiaaliperäiselle maahanmuutolle, EI pakkoruotsille, KYLLÄ ulkomaalaisten rikollisten karkoittamiselle, KYLLÄ veronmaksajat ja oman maan vähäosaiset ulkomaanelättien edelle. Noin esimerkiksi".Siinä on enemmän kuin tarpeeksi perusteluja miksi persuja pitää

äänestää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Alkuperäisille kirjoitti:

Tasa-arvoa kohtaan Suomessa tapahtuu eläkkeelle siirtymisen aikaan. Kansalaiset on jaoiteltu silloin hautaan asti olevaan eriarvoisuuteen terveydessä ja tuloissa mitattuna. Ne jotka ovat onnistuneet saaman yhteiskunnassa hyväpalkkaisia ja vähemmän vaarallisia tehtäviä, heidät palkitaan vielä hyvällä eläkkeellä. Eräät ammattiryhmät myös ennenaikaisella, mm. Puolustusvoimien kantahenkilökunta. Puolustusvoimissa tulisikn ottaa käyttöön muussakin yhteiskunnassa ihailtu Japaninmalli jossa kantahenkilökunta vapautetaan tehtävistään 55 vuotiaina, mutta eläkettä aletaan maksamaan vasta 65 vuotiaina. Vain TASAELÄKE tuo kansalaisille TASA-ARVON edes eläkkeen ja kuoleman välillä.Eikä tuo tarkoita suurimmalle osalle edes tulojen laskua sillä tämänhetkisten laskelmien mukaan se asettuisi 2800-3200€ /kk välille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu