Tuulivoiman syöttötariffi leikkauslistalle.
Puhelahjoille saa hyvän palkan, kun yhdestä voimalasta kilahtaa tuulivoimayhtiön kassaan vuosittain yli puolen miljoonan euron voitto, josta veronmaksajien osuus esitettyjen laskelmien mukaan on yli 400 000 euroa.
Seuraava hallitus voisi ottaa järjen käteen, kun se tuntuu edellisiltä unohtuneen. Energiantuotannossa tulee panostaa aidosti työllistävään kotimaiseen energiaan. Tuulivoima ei sitä ole, yhden tai kahden kesän mittaisen rakentamisajan jälkeen suomalaisille ei töitä juurikaan jää. Energiantuotannossa on lähdettävä siitä, että sen työllistävä vaikutus on mahdollisimman suuri niin rakennus- kuin tuotantoaikanakin. Sijoitusyhtiöiden pussiin ei pidä veronmaksajien rahoilla pelata.
Tuulivoiman syöttötariffi teki tuulivoimasta loistavan bisneksen. Luotiin järjestelmä, joka pumppaa veronmaksajien rahoja kiihtyvällä tahdilla sijoitusyhtiöiden taskuihin. Lopulliseksi hintalapuksi takuuhintajärjestelmälle on arvioitu yli 3 miljardia euroa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.