Maajussit on vaan vähän turhan herkkiä, niitä ressaa jos tulotaso tippuu, vaikka saavat korvikkeeksi tukiaasia enemmän kuin lääkärit palkkaa. Tottahan se ressaa kun tukiaasten avulla ei voi laittaa lasten mönkijöitä yms verovähennyksiin, vaan ne ovat vaan pelkkää ilmaista ylimääräistä rahaa. Jokaanen saamatta jäänyt tulolantti tarkoottaa sitä, että jää jonkin verran vähemmän mahdollisuuksia laittaa mönkijät, moottorikelkat, mopot, lasten goretexkengät yms vähän kalliimmat vaatteet, biljardipöydät, kullatut patsaat, yms härvelit verovähennyksiin. Sehän niitä ketuttaa, kun ne on tottunu laittamaan kaiken (=ihan kaiken) verovähennyksiin, eli eivät ole tottuneet siihen että jostain pitää maksaa rahaa saman verran kuin normaalit ihmiset. Ne ei tajua että ne tukiaasetkin (=lääkärin palkka) tulevat heille kaiken muun palkan päälle, tekemättä mitään. Ja kaiken tämän heidän huvittelun maksajina toimii veronmaksajat, joita on kaikki muut paitsi maajussit itse.
Minä olen jo aikaa lopettanut lähes kaiken suomalaisen ruoan syönnin, tai ainakin maajussien tuottaman. En juo maitoa koska se on epäterveellistä ja aiheuttaa osteoporoosia. Kala on oikeastaan ainut suomalainen ruoka mitä syön, ja sitä syönkin paljon, ja saan sitä tutulta kalamieheltä niin paljon kuin haluan, sopuhintaan. Perunasta en pidä lainkaan, en ole koskaan pitänyt. Riisi ja pasta on parempaa kuin mauton kuminen peruna.
Mun mielestä Suomessa voisi lakkauttaa kokonaan kalliin ja veronmaksajien rahoja kuluttavan maanviljelyn ja karjatuotannon sekä maitotuotannon. Maitoa ei ole tarkoitettu juotavaksi muutenkaan, raaka-aineeksi maitoa tarvitaan toki moniin valmisteisiin, mutta sitä saisi halvemmalla vaikka virosta, tai tanskasta. Pärjäämme aivan hyvin ulkomaisella ruoalla, meidät on vain keskustalaisluterilaisesti koulussa opetettu syömään perunaa ja juomaan maitoa. Se on tyhmyyttä jos ei osaa kehittyä. Itse olen ns eurooppalaistanut ruokavalioni, vatsavaivat väheni, vyötäröltä hävisi läskiä, kunto on parantunut, lihasmassaa on tullut lisää, jaksan paremmin, ihonvärini on terveempi, on helpompi hengittää, jne. Kyllä kannatti.
On väärin että veronmaksajat joutuu elättämään maajusseja, jotka pröystäilee ostamalla kaikkea mahdollista verovähennyksiin, eivätkä maksa veroja. Ja saavat vielä tukiaisia. Tukiaiset kokonaan pois, siitä voisi aloittaa. Sitten voitaisiin oikeasti miettiä, kannattaako koko kallis leikki ollenkaan Suomessa. Hankkikoot oikeita töitä.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Helepottiko krapula jo? Aikasta varahinki jo tuli päälle ku kattoo koska kirjoitettu.Me Jussit ei tieretä eres mikä se rapula on, saamma olla töiski aina pienis ku ei tartte ku pihan yli ajaa mönkijällä navettahan kattohon ku robotit lypsää meille rahaaa.
Luuseri kunnasta joka elää Altiaa tuottamalla ja myymällä yrittää jotain säälittävää alkoholiläppää. Eikö siellä kyläkoulussa opetettu ettei kannata viisaimmille aukoa, vaan lähinnä rukoilla ettei ne elättäjä katkaise sitä napanuoraa. Altia teki roimat tappiot, joten Sipilä valehteli. Altia myydään virolaisille vaalien jälkeen ja Kivitippu suljetaan.
Onneksi tämän kirjoittaja ei ainakaa oo se VIISAAMPI.
Ja ne maajussit mikkä vie viliansa altialle saa viinakki iliman ilimajoen viinakaupasta köyhien pitää siitäki kuulemma maksaa
On se mukavaa tämä maajussin elämä! Ku muutaman lehemän laittaa nii rahaa tuloo vaikka kuinka! Lehemä, soon elään joka on TÄYNNÄ rahaa! Se aivan niistä vetimistä tirraa, se RAHA! Te sosiaalipummikki voisitta johonku autotallihin muutaman laittaa! Ropotin ku laitatta lypsämähän, nii ei tarttis ku aina vähä käyrä salroja tarkistelemas!!Sellaanen elukka se on LEHEMÄ, RAHANTEKOKONES oikee!!
Tää on kopiootu suoraan sjoen palstalta, johona oli puhe siitä tv-mainoksesta. Joku neropatti sen suoraan kopioinu ja liittäny tänne, omana avauksenaan. KYllä varsinaanen neropatti.