Miks mä aina rakastun miehiin jotka haaveilee

perheestä ja lapsista. Enhän mä voi olle esteenä tollasille haaveille, enkä toteuttaa niitä kun en oikeasti halua...
10189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Löytyy niitä miehiä jotka eivät unelmoi perheen perustamisesta vaan elämästä oikean naisen kanssa, joka nauttii elämässä samoista asioista ja toteuttaa itseään muualla, kuin perhekäsityksessä. Hyvää naistenpäivää!

Äänestä

Ei me kaikki välttämättä perhettä haluta. Elämänkumppani riittää kenen kanssa surut, murheet ja etenenkin ne ilon hetket jakaa. Kaikkia ei ole vain tehty vanhemmiksi. Jotkut haukkuvat itsekkääksi, mutta itseni mielestä se on parempi, että ne lapset menevät niille ketä heitä kaipaavat ja rakastavat yli kaiken. On nähty, niin paljon uutisissa ja lähielämässäkin, kun ihmiset mukautuvat tiettyyn malliin ja sitten se räjähtääkin käsiin jonain päivänä. Mutta on vaikea löytää naistakin, kuka ei lapsia haluaisi.

Äänestä

Voihan ne mielipiteetkin / valinnat matkan varrella muuttua. Siinäon aina 2 osapulta kuitenkin.

Äänestä
  • Voi ja on tietyllä tavalla oletettuakin, että muuttuvat. Mutta jos parisuhteeseen lähtee siltä pohjalta, että lapsia ei tule, niin kummankin osapuolen pitää pystyä luottamaan siihen. Jos kuitenkin toiselle tulee haluja saada lapsi ja toinen ei edelleenkään halua, tulee hänen sitten miettiä kumpi on tärkeämpi asia. Lapsi vai se kyseinen parisuhde? Ei toista voi pakottaa haluamaan eikä olla haluamatta lasta. Kyse on vain siitä, että mikä on kenellekkin tärkeintä ja joutuuko sitä hakemaan toisen ihmisen kanssa.

    Äänestä

  • Samaa mieltä ja jos mielipiteet muuttuu niin niistä voi keskustella, onko ne muuttuneet samaan suuntaan. Sitä en ymmärrä, että vielä tänä päivänäkin jotkut ihmiset pitää itsestään selvänä sitä, että jos sitoutuu parisuhteeseen, niin siinä samalla sitoutuisi lapsien tekoon ja perheen perustamiseen ja ettei asioista kannattaisi enää puhua. Nykyään nuoret on jo fiksumpia siinä, etteivät romantisoi liikaa vastuullisia asioita, eivätkä taivu vanhempiensa tai ympäristön painostuksesta, perheen perustamiseen liian varhain tai väärin syin ja sitoudu liian isoihin vastuisiin ehkä väärän ihmisen kanssa.

    Äänestä

koska olet typerä nainen ja sun pitäiisi oikeasti olla naisiin päin..

Äänestä
  • sinähän se typerys olet

    Äänestä

Aika aikaansa. Ongelmasi menee ohi.

Äänestä

tunnen yhden joka ei haaveile

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eienäääidiksi kirjoitti:

perheestä ja lapsista. Enhän mä voi olle esteenä tollasille haaveille, enkä toteuttaa niitä kun en oikeasti halua...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu