Iloinen valosta

valo_rakkaani

Vihaan ja pelkään taas että kohta se on jo juhannus ja päivä taas auringonvalon suhteen lyhenemässä. Mutta kun tulee myöhäsyksyllä kellojen siirtoaika tunti taaksepäin, angstini on ohi.
Putoan turvalliseen tundratyypin pimeyteen. Kurjimmassakin tammikuun pyrypäivässä on nanoripauksen verran kevättä.
Mua pidetään yleisesti kahjona kylähullutyyppinä, mutta kaikki me lopultakin samassa veneessä Telluslautallamme ollaan. Lääkärikunnan vanhin, arkkiatri Risto Pelkonen sanoo; pidetään huolta toisistamme.

2

125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pimeys.ystäväni

      Pian se reilun 7 kk aika hujahtaa ja päästään todelliseen elämään kun alkusyksy saapuu jälleen pimenevin illoin. On ihan hyvää ja tervettä latautua sitä varten. Sillai met pärjäämmä.

    • mitähän.viä

      Iloinen siitä, että maksoin huhtikuun vuokran ennakkoon. No siks, että huhtikuun sanotaan olevan kuukausista julmin. Sitä lisäisi lemput kämpästä.
      Hurjassa kunnossahan kämppä on, mutta siivoaminen ei vaan sovi miehelle. Säästän rahaa niin, että voin tilata siivoojan kerran kuussa.
      Se motkottaa turhan rojun säilyttämisestä, mutta saahan totuuden sanoa. Vaikutuin taiteilija Plenzan taideteoksesta, hahmoista ulkona korkeiden pylväiden päässä.
      Ohjelma tuli just Tv-2 Matkapassi ohjelmassa. Iloinen omasta 25l omppoviinistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      516
      1568
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1166
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      862
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      845
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      837
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      766
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      76
      751
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      707
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      695
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      691
    Aihe