Jo alkukantaisten ihmisten uskomuksiin kuului ilmeisesti uhrit jumalille? Joka tapauksessa kaikki myytit ja kertomukset eri kansoista kertovat uhrilahjoista joita on käytetty lepyteltäessä jumalia, henkiä, vainajia jne.
Uskottiin ettei mitään saa ilman uhria, ja mikäli se unohtui, uskottiin että siitä seuraisi jokin onnettomuus, sairaus jne.
Silloin tarvittiin sovitusuhria.
Uhreiksi käytettiin sekä ihmisiä että eläimiä, sekä ruuasta, verestä erilaisiin esineisiin asti.
Egyptiläisen mytologian mukaan Osiris oli Egyptin ensinmäinen kuningas ja jonka tappoi hänen veljensä Set.
Osiris muumioitiin ja hänestä tuli manalan valtias.
Osiris oli ensinmäinen uhri samalla tavoin kuin kreikkalaisille oli ollut Dionysos ja kristityille oli Jeesus.
Koska myyteissä ensinmäinen uhri oli ollut sekä kuningas että jumala, varhaiset sumerilaiset ja seemiläiset pitivät kuninkaitaan ensinmäisen uhrin symbolisena edustajana.
Koska kuningas edusti kuolevaa ja uudestisyntyvää, hänet uhrattiin.
Aikojen saatossa kuninkaat muuttivat tietysti käytäntöä ja alkoivat uhrata omia lapsiaan, esikoispoikiaan.
Raamatun tarina Jumalasta, joka vaati Aabrahamia uhraamaan oman poikansa, sekä faaraon ja Herodeksen käskyt surmata esikoiset liittynevät samaan asiaan.
3000 vuotta sitten Lähi-idässä palvottiin hedelmällisyyden jumala Baalia, joka vaati esikoisuhreja.
Esikoislapset poltettiin jumalaa kuvaavassa patsaassa, jota kutsuttiin Moolokiksi.
Myöhemmin esikoisten uhraaminen korvattiin eläiuhreilla.
Manalan jumalten uhri poltettiin kokonaan, eli se oli polttouhri.
Polttouhri oli myös koko yhteisön puhdistusuhri, sillä haluttiin lepyttää jumalia, mikäli niiden uskottiin olevan vihaisia.
Usein puhdistusuhrin rooli oli vastaava kuin ”syntipukilla”.
Tiedossa on, että kreikkalaiset ja persialaiset uhrasivat ihmisiä ennen taisteluja, kuten esm ennen Salamin taistelua 480 eKr, persialaisten kuningas Kserkses hautasi elävältä yhdeksän poikaa ja tyttöä ennen kreikkaan purjehtimista.
Ateenan joukkojen komentaja Themstokles uhrasi kolme nuorta vankia toisen puunilaissodan aikana 218-201 ekr.
Samoin tiedetää roomalaisten, että karthagolaiset, mm 200 esikoista Moolokin kitaan, kun roomalaiset olivat piirittäneet kaupunkia 3 vuotta.
Uhraamiseen luonteeseen on kuulunut myös naurunalaiseksi tekeminen.
Uhri pitää tehdä naurunalaiseksi, jotta häntä voitaisiin vihata ja jotta hänestä voitaisiin tehdä ”syntipukki”, näinhän tehtiin Jeesuksenkin kanssa ennen ristiinnaulitsemista tarinan mukaan, häntä pilkattiin ensin?
Syntipukin nimikin jo paljastaa, että se ottaa niskoilleen kaiken pahuuden, Jeesuksen tapauksessa kaikki synnit.
Syntipukki oli myös alunperin todellinen eläin.
Israelissa korkea-arvoinen pappi uhrasi kaksi vuohta.
Toisen pukki uhrattiin Jahvelle ja toinen syntipukkina demoni Azazelille.
Pappi laittoi tällöin kätensä syntipukin päälle ja tunnusti kaikki Israelin lasten synnit, joiden sitten uskottiin siirtyneen eläimelle.
Kristinuskon tarinassa Jeesuksen kerrotaan sovittaneen ihmisten synnit, oliko siis Jeesus eräänlainen ”syntipukki” legendassa jossa ihmisten synnit sovitettiin ja jossa Jumalan kerrotaan uhranneen esikoisensa, eli ainoan poikansa ihmiskunnan syntien sovittamiseksi?
Siis vain yksi legenda muiden samanlaisten joukossa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.