"Uskonnonvapauslain perusteella Suomen evankelis-luterilainen kirkko saisi edelleen asettaa lisäehtoja avioliittoon vihkimiselle eli kieltäytyä samaa sukupuolta olevien vihkimisestä, mutta yhdenvertaisuuslain mukaan ketään ei saa syrjiä seksuaalisen suuntautumisen perusteella.
Oikeustieteen akatemiaprofessori Kaarlo Tuori kertoo Ylelle, ettei syrjintäajatus ole täysin poissuljettu, mikäli laki astuu voimaan ja yksittäiset papit kieltäytyvät vihkimästä samaa sukupuolta olevia avioliittoon.
Ratkaisevaksi kysymykseksi muodostuukin, tulkitaanko kirkon kanta samaa sukupuolta olevien avioliittoon syrjiväksi vai ei."
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kotimaa/5569/kirkon_kanta_samaa_sukupuolta_olevien_vihkimiseen_saatetaan_tuomita_syrjintana
Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, niin homomyönteisyyttä tullaan tässäkin asiassa lobbaamaan sellaisella raivolla, että kirkolta otetaan väkisinkin pois oikeus kieltäytyä vihkimästä homoja. Tämä tarkoittaa sitä, että konservatiiviset herätysliikepapit joutuvat jättämään papinvirkansa ja kirkkoon jää vain ääriliberaaleja pappeja. Samalla lähtevät myös herätysliikkeet kirkosta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tämä riita selviää pahtaiten niin, että erotaan kirkon jäsenyydestä ja liitytään sellaiseen seurakuntaan. mikä ei tuki, mitä on morsion/sulhon (voiko sanoa noin?) ..... no sanotaan niin, että mitä on vihittävän parin houhuissa!
Avioliitto käsitteenä näyttää olevan epämääräinen. Kutsuttakoon solmittavaa liittoa vanhaa kaatunutta ja melkein unohtunutta Ystävyys-, Yhteistyö- ja Avunantosopimusta kunnioittaaksemme Neuvosto-Liitoksi. (sana vappaa uudiskäyttöön?)
Sitähän tai ainakin noita asioita alkavassa liitossa tarvitaan, siis ystävyyttä, yhteistyötä, avunantoa ja anteeksiantoa? Onnea!
Jehovien ja muiden täytyy myös vihkiä niitä, ja ottaa papeiksi jne.
Samoin täytyy kastaa perätilasynnytyksessä kahdelle ja jopa kolmelle miehelle syntyneet lapset.
aina voi erota kirkosta!!