Kelttiläisen tietotoimiston mukaan eräänä kohtalokkaana iltana sattui ikävä välikohtaus Hotelli Claymoressa Arrocharissa. Vastavihitty pariskunta oli ajautunut mustasukkaisuusdraamaan, joka johtui rouvan ja erään hotellityöntekijän orastaneesta romanssista.
Aviomies sattui kuulemaan jotakin sellaista, mitä hänen korvilleen ei ollut tarkoitettu ja siitä kehkeytyi interfaalinen riita, joka huipentui aviomihen uhatessa leikata kilpakosijan pään irti. Kolmas osapuoli ymmärsi häipyä tässä vaiheessa ja pariskunta jäi keskenään selvittelemään välejään hotellin pihalla.
Äänekkään riitelyn keskellä aviomies vaati nuorikkoaan luovuttamaan sormuksensa ja sen jälkeen aviomies hoippui hotellin läheisyydessä sijaitsevan järven rannalle heittäen sormukset järveen. Tietolähteeni mukaan riidan osapuolet olivat nauttineet illallisella alkoholia melko reippaasti.
Aviomies sattui kuulemaan jotakin sellaista, mitä hänen korvilleen ei ollut tarkoitettu ja siitä kehkeytyi interfaalinen riita, joka huipentui aviomihen uhatessa leikata kilpakosijan pään irti. Kolmas osapuoli ymmärsi häipyä tässä vaiheessa ja pariskunta jäi keskenään selvittelemään välejään hotellin pihalla.
Äänekkään riitelyn keskellä aviomies vaati nuorikkoaan luovuttamaan sormuksensa ja sen jälkeen aviomies hoippui hotellin läheisyydessä sijaitsevan järven rannalle heittäen sormukset järveen. Tietolähteeni mukaan riidan osapuolet olivat nauttineet illallisella alkoholia melko reippaasti.
Vastaukset 72
Vanhimmat
vois hyvinkin kuvitella olevan tottakin. Hitsi kun tolle jässminille sattuu dramaattisia ja jänskiä elämänkäänteitä.
Kysykääpä Hanna Juntolta, pitääkö tämä paikkansa. Seuraavassa Seiskassa tästä on tarkka raportti.
Juntin rapsa vain on myöhässä, tämän stoorin jälkeen pitäisi jo kehittää hiukan lisää draamaa!
Sivumainintana on kerrottava, että kolmaspyörä ei ole kuka tahansa tarjoilijanketale, vaan hän saanut tunnustusta työskentelystään eräässä pubissa, jolle annettiin tunnus Pub of the Year 2004!
Sääli nuorta miestä, kun Jassuun erehtyi sekaantumaan. Maksaa nyt kalliisti hetken huvistaan, ja Jassu ei kun brassailee paapan kotsa ja skotin kuoret kuvissaan. On tyrkyllä otsaa (=tyhmyyttä)...
Voi hyvinkin pitää paikkansa. Esim. Yarmouthin kuvissa ei zäässillä ollut sormusta..
Henkilö (brittiläinen), joka kuuli ja näki tämän episodin oli ihmetellyt, kuka julkisuudenhenkilö rouva on, kun aviomies oli raivonnut joistakin jutuista lehdissä. Hän ei ollut saanut tarkemmin selvää, mistä jutuista oli kysymys. Rouva oli valitellut, ettei mies anna hänelle riittävästi huomiota ja muuta sekavaa humalaisten hölötystä. Episodia oli seuraamassa muitakin ihmisiä. Seuraavana aamuna pariskunta oli poistunut hotellista.
eipä niitä sormuksia näkynyt enää helmikuun viidennen päivän jälkeen. Ihan uteliaisuuttani tarkistin, HYI MINUA, HÄPEÄN, mutta .......
Alkoholi yhdisti parin Rodoksella ja erotti Skotlannissa? Hah hah hah!
Mies oli illan päätteeksi ottanut uuden huoneen hotellista itselleen, koska hän ei halunnut nukkua samassa huoneessa petollisen vaimonsa kanssa. Silminnäkijä kertoi, että aviovaimo puhui kummallisella korostuksella ja hän oli päätellyt tämän olevan kotoisin joko Intiasta tai Pakistanista. Tämä tieto on tullut monien välikäsien kautta, mutta totta tämä on.
Vaimo oli silminnäkijän mielestä huomattavasti miestään nuorempi ja se oli herättänyt jo aiemmin huomiota ja ihmetystä. Pariskunta oli ollut jotenkin sivistymättömän oloinen, vaikkakin he olivat esiintyneet "näyttävästi". Vaimon julkisuus Suomessa oli ollut yllätys silminnäkijälle pienen googlettelun jälkeen :)
Jos tämä juoru pitää paikkansa, niin se on ihan parasta parhautta, suorastaan ihqua.
Maailmalla pitäisi osata käyttäytyä, sillä koskaan ei voi tietää kuka vierestä seuraa.
Nolata nyt itsensä julkisesti.
Tuo googlettaminen osoittaa kertomuksen olevan keksittyä sontaa. Kukaan ei kykene googlaamaan ketään tuntematonta, jota päättelee olevan Intiasta tai Pakistanista. Aikaisemmasta käy ilmi, että "googlaaja" ei tiennyt Jasminin henkilöllisyyttä. Jos fiksu ihminen haluaa levittää keksittyjä tarinoita, niin hän ei jää kiinni tuollaisista lapsuksista.
Illalla ei tiennyt, mutta aamulla kaikki tiesivät, ei ne nimet jää salaisuudeksi pikkuhotellissa.
Kaiketi aloittaja kertoi (natiiville) silminnäkijälle tissi-Mäntyläskän nimen, ja googlasi Hymy-kuvat.
Juuri näin se meni.
Jasminilta oli udeltu suhteen tilaa, kuka kumma antoi seiskalle vinkin, eihän täällä periferialla muuten mitään tiedettäisi , varsinkaan kun ei olla itse paikanpäällä. Pitää ihan pellenä-------
Yleensä ihmiset jotka pettää puolisoaan tekevät sitä aina uudestaan ja uudestaan. Kerran kiinni jäätyään vannovat etteivät tee sitä enää koskaan, mutta heti kun tilaisuus tulee se on niin makea hedelmä ettei siitä pysty kieltäytyyn. Tosin kuolevat myöskin yksinäisenä,katkerana ja hylättynä.
Sormukset järven pohjassa, käteen jäi vaan tyhjät kuoret. Ihan parhautta ja niin mua!
reps ja kops
Viina on viisasten juoma. Pappa ja sen tyttäret saanet selvästi tiedon Jassun törkyisestä "julkisuudesta": nipsnaps, dildocase, rattijuoppus, abortti, homo- ja vanhat miehet... Sormukset toteuttivat mummo1/2:n haaveen Skotlannissa asumisesta. Jäivät sinne ikuisiksi ajoiksi, ellei joku sukella "aarteet" joku päivä.
Uudet Kinder-muna rihkamasormukset voi ostaa halpis tavaratalosta, jos siihen tarvetta.
Heidän liittonsa ei minun mielestä tule jatkumaan. Rouva ei ole enää luottamuksen arvoinen ja mies kärsii jo aisankannattaja-maineesta.
Perjantai ja 13. päivä tullee olemaan liiton loppu, kun uusimman Seiskan jutut kiirivät papan lähipiirin tietoon. Rajansa papan nöyryyttämiselläkin. Seiskalla vain ei ole mitään "uutta" paljastettavaa, siitä kiitos kelttiläisen tietotoimiston ansiokkaalle lähteelle, jolta kernaasti kuulemme lisäinfoa.
postii vaan boroon. Hyvä että saavat tietoonsa kaiken mitä täällä julkisuudessa kerrotaan.
On tainnut jo silmät aueta millainen mummopuoli on saatu.
Onhan täällä jo yksipuoleisesti haukuttu, tenun ex-vaimo, kerrottu nipsnaps operaatit, pornonpunaiset käsiraudat, hehkutettu skottikännykänkuoria ja shaissee.
Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.
Kuka ottaa kopin? Joku täällä kertoi aiemmin toimittaneensa jutun papan väelle. Peukutan.
KTT nappasi skoopin Seiskan ja Vappunenän edestä! Parhautta :)
Jos aloittajalla on tunnukset seiskaan. Niin postaappa kelttiläisen tietotoimiston uutinen sinne käyttäjiltä osioon. Vaikeessa parisuhteessa olevat kateelliset haukkujat on tiedotuksessaan nopeampia, kuin salaileva päätähti ja luottotoimittaja.
Nopeimmat syövät hitaat = first come,first service
On se kumma ja tumma. Missä on tyrkyn moraali ja kirkoissa luvatut asiat? Järven pohjassa #niinmua.
Parhautta olisi jos joku infoaisi papan lapsia tyrkyn tekosista, nipsnaps- ja tekopenis-juttujen myymisestä SeiskaHymyihin... Luulisi lasten puuttuvan papan hyväksikäyttöön. Samanlaiset irvokkaat feikkihäät Jassuilla ja Jossuilla. Suku pellen roolissa. Miten alas Jassu voi vajota..?
Missäköhän Jassu mahtaa Pääsiäisenä Mämminsä syyä,
Brittibaarissa,vai Oulun burgerissa,heh,heeehe......!
Parasta parhautta, viimeisin lehtijuttu on skannattu ja selitetty Paappa-murulle, Paappa-murun tyttärelle ja myös skottimiehelle. Ainakaan ei näy että olisivat lukeneet inbox-viestinsä, voi olla että on mennyt muut-kansioon.
Hyvä hyvä! Saavat faktaa siitä, mitä Jassu kertoilee totuuden tapaisena tapahtumista... :-D
Miten Jassu muka "hyväksikäyttää" pappaa, kun eihän sillä ukolla ole mitään omaisuutta mitä hyväksikäyttäisi...? Yksi mikä pisti aloituksessa epäilyttämään on se, että miten joidenkin nobodyjen hotellivieraiden tekemiset on levinnyt Suomeen asti? Toki jos mukana on ollut suomalaisia jotka ovat riidan juorunneet heti Suomeen niin ymmärrän, mutta kuulostaa oudolta että joku vaan on on soittanut Suomeen riidan nähtyään.
Ja aloituksessa ei kerrottu kuka riidan näki, oliko työntekijä vai joku suomalainen.
Enkä puolustele Jassua, ihan vahingoniloisena luen täällä rouvan sekoilusta, mutta halusin tuoda esille muutaman pienen epäkohdan.
on muutakin hyväksikäyttöä kuin rahallista, ja ilmoituksen tai vihjeen on antanut, arvaa kuka? Olisiko selepritimodelli Jasmin B Mäntylä ihan omassa persoonassaan. Varovainen veikkaus
Asuu ja elää paapan siivellä, ja kiitokseksi pettää aviomiestään. Hyväksikäyttöä ja vanhan ukon julkinolausta kaiken kukkuraksi. Kolho akka luulee luita lihaksi...
Jossain, missä on alko-oikeudet?!? Ilman viiniä ahistaa, palaa toimeton arki mieleen? #no money no honey
Viinaksien juonti liittyy moneen selkkaukseen Jassun elämässä. Näyttää että juominen on tärkeä mutta hallitsematon osa elämää. Syödään huonosti, jotta kaloreita jää "jemmaan" viinin juomiseen?
Tämä juonenkäänne oli juurikin sitä parhainta parhautta. Enkä voisi olla vahingoniloisempia. Lisää näitä Jaz!
Nähtäväksi jää, onko papsu tarpeeksi tossu jatkaakseen ihanaa yhdessäoloa.
Papsu osaa nähtävästi suuttua kuitenkin ihan kunnolla kun tarpeeksi ärsytetään, joten JOS avioliittoa jatketaan, niin kannattaisi Jassun katsoa kunnolla sinne lintupeilin syövereihin ja muuttaa omaa käytöstään.
Jotenkin on tullut tunne, että muuten tämä avioliiton tapainen saattaa päättyä jopa hirveällä tavalla. En pidä ihmisten manipuloinnista, mutta en myöskään hirveästi diggaa väkivallalla uhkailustakaan.
Britit on luokkatietoista väkeä ja intialaiset maahanmuuttajat on sitä alinta kastia, joten tuskin pappamuru jää intianihmettään suurestikaan kaipaamaan. Kunhan vaan pääsee siitä ensiksi eroon, veikkaan että akka istuu asunnon avaimet kadessään allekirjoittamansa vuokrasopimuksen päällä eikä aio hievahtaakaan. Noloahan se olisi kaiken suitsutuksen ja toitotuksen jälkeen palata lojumaan mummon mökin vinttikomeroon työttömäksi vanhapiikatyttäreksi.
Jos noin käy, niin pappamuru haukutaan kyllä maan perusteellisen lyttyyn. Kuinka oli kauhea ihminen ja kauhea suku, hirveä luukku asuntona kamalassa slummissa, ei siellä kunnon ihminen voinut olla ja elää.
Jassu haukkuu aina eksänsä. Jassun loppuversiossa papsu oli se joka petti xD
Todellisuus karannut Jassulta. Tai sitten on vaan keskenkasvuinen...
Skottikuorista vittuilu Ellabeeltä olla Jassulle vähän liikaa. :D Kukahan se olikaan se kateellinen...?
Jassu se huokailee edelleenkin skottijäbän perään, ei malta luopua skottikuorista vaan heiluttelee niitä vimmatusti niin instassa kuin blogissaankin. Instassa on kuorineen vielä alasti suihkussa, aika teinimeininkiä yrittää saada hotellivirkailijaa tolleen vokoteltua, mutta on taas niin mua, ihan parhautta ja woppotiwoo! Eipä oo tainnut skotti vastata Jassun yhteydenottokerjuisiin, niin epätoivoista tuo Jassun viestittely jo on, hah hah!
Mennääköhän kesällä vielä ihanaan Claymoreen? Selvittään keskeneräisiä asioita eli sukeltaan ne vihkisormukset järvestä, silloin sinne tarkenee jo pulahtaakin. Vaan Jassu ei taida enää maisemissa olla.
Kyllä tekin menette samaan lankaan kuin Jassun miehet ja media. Tähän kaikkeen on tasan yksi syy, huomionhakuisuus. Luultavasti Denun kanssa kaikki ok, Skotin kanssa on vielä kavereita, sormukset tallessa jne. Alastomana kriisissä ja ilman sormuksia sitä huomiota vain sattuu saamaan paremmin.
´No, kuule ihan sama riutuuko Jasu rakkauvesta hörökorvaskottiin vai elääkö hyvässä parisuhteessa eläkeläisukkonsa kanssa. Itseäänhän se tässä shoessaan tekee vaan naurettavaksi ja sille me nauretaan. Tuskin tosikko Jasu tahallaan tekee itsestään naurunalaista, vaikka huomioo hakeekin, joten se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa! Eli me. Viihdettähän tää vaan on. Seuraavaksi oottelenkin Jasun uusia poliittisia kannanottoja, ne on aina niin mielenkiintoisia.
Jassu nauraa aina kun siitä puhutaan, sille sentään maksetaan siitä ja se on se mistä se nauttii. Oon tuntenut sen muutama vuosi sitten ja se ei ole koskaan välittänyt yhdestäkään miehestään. Tuskin välittää nytkään. Naureskeli aina kaikkien selän takana vaikka edessä päin oli mielin kielin, sitte kun halus päästä niistä eroon, myi jutun lehteen ja uhkaili ne muut hiljaiseksi.
https://instagram.com/p/0EI98YlY3z/?modal=true
jasminmantylaofficial
9 tuntia sitten
This is soooooooo my love! My own little fan...
https://instagram.com/p/0EI98YlY3z/?modal=true
jasminmantylaofficial
9 tuntia sitten
This is soooooooo my love! My own little fan... #lovingit #niinmua #tuuletin #munrakkaus #justsaying #justshowing #mylove
Noi kapineet on oikeesti ihan tehottomia mutta ilmeisesti muisto Claymoren homehotlasta ja ihaasta hotellivirkailijasta? Tulenpalavasta rakastumisesta on sanottu että se on kuin hukkuva tarttuisi oljenkorteen ja Jassun tapauksessa teoria pitäneekin paikkansa....Niin ankeaa, tyhjää ja sisällötöntä on friidun elämä huonossa parisuhteessaan xD.
Kyllä ne sormukset on taas kohta käytössä, kun uutisoidaan suhteen kukoistamisesta. Ja sitten keksimään uutta kohua........
Häämatka on sukellusloma Skotlannin Loch Longille :-D
Reps ja kops!
Mites käy jos ero tulee, saako Jassu jäädä maahan?
Ero ei irtoa hetkessä eli Jassu joutuu elämänsä ensimmäistä kertaa olemaan pitkäjänteinen. Hauskuutta ja noloutta luvassa.
Millä Jassu Brittilässä eläisi, jos ero tulisi. Pitäisi itse maksaa asunto, ruoat ja viinit, vaatteet ja meikit. Ei tule mitään. Yliskammari kutsuu!
Saahan se maahan jäädä, mutta toimeentulon kanssa voi tehdä tiukkaa. Eikä sossustakaan varmaan anneta sille Englannissa mitään..heheheh
Taisi papsu yllättää Hassun ja Skotin itse asiassa, kun heitti sormukset järveen. Ja halusi vaihtaa huonetta. On sinne paliskunnan kiva palata, kun kännitappelu henkilökunnalla muistissa. Papparaukka nolattu monin tavoin, mahtaako tietää mitä kaikkea noloa Hassu on Suomen lehdille papsun yksityisasioista myynyt?
Alkaa säälittää paappa ja inhottaa tyrkky. Vastenmielistä käytöstä :-(
e on liian tyhmä ollakseen noin laskelmoiva. Sikstoisekseen kaikki sen miehet on olleet köyhiä tyhjäntoimittaja luusereita, paitsi Ike joka soitti poliisit sen perään ja Martti joka antoi sille veturipuistosta potkut.
Jos Jassulla käy tällä reissulla taas flaksi, niin skottikuoret vaihtuu Walesin punavihreään lohikäärmelippuun, nythän se raukka vieläkin viestittelee hörökorvalle Skotlantiin. Vai oliskohan nyt papamurun vuoro vaihtaa kännyn kuoret.
Jassun hymy hyytyy avioliiton myötä. Suru ja pettymys paistaa silmistä, Ei luotu tämäkään liitto kestämään vaikka kuinka rakkauttaan ylistäisi. Julkisuudesta ja rahasta solmittu liitto, mitähän seuraavaksi...........
Mistä ihmeen rahasta? Papsun eläke, 25.000e/vuosi on ihan minimitasoa. Jos rahaa olisi, niin ilo ja voitonriemu paistais Jassun silmistä eikä tarttis papsuakaan pettää. Vaan kun rikkaat haistaa onnenonkijat jo kaukaa eivätkä käy Jassun syöttiin..Papsu taitaa olla sellanen ns vähän onnellinen ja siksi helppo (ja ainoa mahdollinen) saalis jassulle. Sääliks käy ukkoa.
Papsulla ei rahaa ole, mut Seiskalta ja iltapäivälehdlstähän on tämän liiton myötä tullut jotain pennosia...
Mäkin luulen, et papsu on kyl jotenkin yksinkertainen, jos ei vieläkään tajua mistään mitään. Kuljettaa sitä oikuttelevaa "nuorikkoansa" ympäri Brittein saarta aina ja aina vaan viikosta toiseen. Tietysti onhan se rankaa myöntää itselleen ja lapsilleen, et muija kesti yhteiseloa alle puoli vuotta. Sääli todellakin äijää. Ouluun tuskin ikinä enää tulee naamaansa näyttämään. Joutunut raukka naurunalaiseksi ihan ilman omaa syytään.
Mahtaa tuolle pariskunnalle naureskella jo tyämiästen klupillakin kaikki Deenun kaverit ja tuttavat.
Vastahan se paappa olikin siellä klupillaan yksin, ja jätti Jassun kotiin. Onkohan niin, ettei enää kehtaa ottaa celebrity modellia mukaansa?
Yhtä tyhmiä ne on molemmat. Veikkaan, että matkoilla ei käydä pelkästään Jassun vaatimuksesta, vaan äijä haluaa esitellä "näyttävästi" nuorikkoaan. Täytyyhän sitä päästä köyhän duunarin tyrkkimään saalistaan ihmisten ihmeteltäväksi, mitä muutakaan iloa siitä olisi. Voin hyvin kuvitella vanhan imperialisti-rasisti-sovinisti-gubben omahyväisen ylimielisen käytöksen halpishotelleissa lievän känän siivittämänä kananen kainalossaan.
jasmiinikin on niiiinhuonolla itsetunnolla varustettu, että alkaa PAAPPAikäisenkanssa köhnäämään, kun niiltä saa enemmän imarteluita ja RAHAAKIN!!!
Eipä todellakaan kukaan nuorimies ala tuollaista julkisuudenKIPEÄÄ ja KOLHONnäköistä elättämään :D
Veikkaan kans että yksi syy noihin jatkuviin matkoihin on se että Jassu pääsee laittautuun ja "edustamaan" muka rikkaan papparaisen kanssa, haluaa ett ihmiset luulee että siinä on varakas vanha mies nuoren rakastajattarensa kanssa "lomalla". Borossa ja työmistehklupilla feikkileikki ei onnistu. Valitettavasti vaan tää äveriäs pohatta suosii halpoja hotlia tarjoushintaan..Joten pieleen menee, Jassu. Et pääse kylpylöihin etkä viiden tähden hotelleihin. Arvosanoilla 10-5 toikin nykyinen hotla Walesissa on saanu vaan 6 pistetta. Hmmm.
Toinen syy jatkuvaan kiertolaiselämään on tietenkin se ettei kumpikaan taida kestää toisiaan Boron luukussa muutamaa päivää pidempään. Yhteiselämä yhteisessä kodissa on yhtä tuskaa. Pois on päästävä.
Yhdessä blogissaan Jassu paljasti ettei Denu ole juurikaan matkustellut ja moni lähiseudun paikkakin on ollut Denulle uusi tuttavuus. Joten aiemmin Denu on viihtynyt hyvin kämpässään ja Borossa....
oi muakin on huvittanut että noissa kolmosluokan hotelleissa sitten oikein tälläydytään baari-iltaa varten. Muut asukkaat kun sitten on sitä tavallista työläisrahvasta. Varmasti herättää (hilpeää) huomiota kun tää pariskunta porhaltaa baariin viimesen päälle tälläytyneenä, papsullakin varmaan ykköset päällä ja kravatti kaulassa, Jassusta nyt puhumattakaan. Kovastihan se aina postaa kuvia itsestään baariin menossa. Siis illallisillahan noi ei käy, on varmaan omat eväät ja chips and fishit huoneessa...Ja sitten istutaan ryyppäämässä ja yritetään saada pöytään muutakin seuraa, kunnes on aika kontata sänkyyn sammumaan.
Mahtaa Reva-neitiä vituttaa kun ei pääse vinttikomeroon, pitää suhdetta Denu-ukkoon hoidella.
Jasmini. Joo. Tissinainen. tussunainen. Mutta saako orgasmia yhdynnässä. Iso osa naisista ei tutkimusten mukaan saa. Ne teeskentelee. Tapasin naisen joka kertoi tämän ja harrastimme seksiä niin että hän aina sai. Joo ja sitten suhteemme ajautui tuhoon.
Kiitos Elämä.
Ja kiitos hienosti toimivat Suomi24:sen sivut. Tökkii ja tökkii. Kiitti.
Hassun halpa Primark-look sopiikin halpamestoihin. Tekokuitu ja -nahka käy rahvaan pubityylin kanssa yksi yhteen. Pari kuin suoraan Benidorm-sketsistä.
Ei vaan ne on Klonkun sormukset vaikka Jasmine muistuttaa kyllä hieman Klonkkua.
Tämä juonenkäänne on niin parasta parhautta. Papsu osoittautui draaman mestariksi. Voiko enää hauskempaa Benidormiin tyylistä episodia ollakaan.