Aito avioliitto kansalaisaloitteen julkistutus

HUOM ! Aito avioliitto -seminaari kansalaisaloitteen julkistus
28. maaliskuuta 2015 kello 14:00 Heureka paikkakunnalla Vantaa

20.2.2015 18:09 Susanna Koivula, Sukupuolineutraali avioliitto

Päivä, jolloin avioliitosta tuli lainsuojaton.
"Tänään Sauli Niinistö vahvisti avioliittolain muutoksen ja sukupuolineutraali avioliittolaki tulee voimaan maaliskuussa 2017.

"Tasa-arvo"- propagandan avulla Suomen kansaa hämättiin tukemaan ja ajamaan avioliittolain muuttamista.
Avioliitosta alettiin puhua röyhkeään sävyyn; se on syrjivä instituutio, joka ylläpitää ihmisten epätasa-arvoa. Mikään näistä ei tietenkään pidä paikkaansa. Avioliitto on yhden naisen ja yhden miehen välinen liitto, joka kuuluu avioliiton olemukseen. Avioliitto on luonnollinen instituutio, joka takaa parhaiten lapsen oikeuden kasvaa biologisten vanhempiensa kanssa.

Perinteisen avioliiton puolesta puhujat leimattiin homofobisiksi, suvaitsemattomiksi ja sivistymättömiksi tiukkapipoiksi. Media loi kuvaa, jossa vain vanhat ja hölmöt uskonnolliset ihmiset vastustavat avioliittolain muutosta.Totuus on toisenlainen, täysin toisenlainen.

Gallupit toitottivat kiihkeästi pitkin viime vuotta, että "suurin osa" tai "melkein suurin osa suomalaisista" on sukupuolineutraalin avioliittolain kannalla. Gallupit tehtiin pienelle joukolle eikä niistä hyvällä tahdollakaan pystynyt päättelemään "kansan tahtoa".

Yksityisissä keskusteluissa monet ihmiset sanoivat minulle, etteivät uskalla enää sanoa mielipidettään ääneen. Eräs toimittaja totesi hyvin eräässä radio-ohjelmassa tähän tapaan: "miehen ja naisen välisestä avioliitosta on tehty perversio, jonka kannattamisesta on tullut häpeällistä."

Avointa keskustelua avioliitosta ja sen olemuksesta ei ole käyty. Keskustelua rajattiin ja puhuttiin sivuseikoista; "ei kaikki saa lapsia, joten onko heidän avioliittonsa oikea" tai "sinun mielestäsi siis yksinhuoltajat ovat pahoja ihmisiä". Tämänkaltaisesti keskustelua ohjattiin sivuraiteille, jottei edes vahingossakaan pohdittaisi itse avioliiton olemusta tai lapsen oikeuksia.

Sukupuolineutraalin avioliittolain kannattajat perustelevat lain oikeellisuutta mutu-tuntumilla ja miltä sinusta tuntuisi?- kysymyksillä. "Miltä sinusta tuntuisi, jos joku sanoisi, ettet voi mennä naimisiin? Avioliitto-kysymys on laajempi ja sitä ei voida arvioida vain minun tunteiden pohjalta."

"Etkö rakastaisitko lastasi, jos hän olis homo? Hei hetkonen, miten tämä hypoteettinen kysymys liittyy avioliittolainsäädäntöön? Emme puhu nyt kyvystäni rakastaa mahdollista lastani, joka olisi mahdollisesti homoseksuaali. Ja kyllä, rakastaisin ja pliiz takaisin asiaan."

Avioliittolain muutoksessa on kyseessä radikaali avioliiton uudelleen määrittely, ei sen laajentaminen.
Uusi avioliittolaki voimaantullessaan sotii vastaan lasten oikeutta kasvaa biologisten vanhempiensa kanssa ja lailla vahvistetaan lapsen lähtökohdaksi se, että joku voisi aina korvata joko hänen biologisen äitinsä tai isänsä. Lapsivaikutusarvioita ei tehty, koska aikuisten "oikeudet" asetettiin lapsen oikeuksien edelle. Adoptiolainsäädäntöä tullaan muuttamaan siten, että myös samaa sukupuolta olevilla olisi oikeus ulkoiseen adopitoon. Adoptoidulle lapselle se tulisi merkitsemään sitä, että hänen sosiaaliset vanhempansa eivät ole enää kahta eri sukupuolta.

Avioliiton palauttaminen yhden naisen ja yhden miehen väliseksi avioliitoksi on mahdollista. Kansalaisaloite siihen liittyen on tulossa. Avioliiton uudelleen määrittäjien on turhaa sanoa, että "ei noin voi tehdä", koska he itse uskovat, ettei ole mitään pysyviä instituutioita. Avioliiton voi määritellä siis uudestaan -ja palauttaa se ennalleen; yhden naisen ja yhden miehen väliseksi avioliitoksi. "

Avioliitosta on tullut lainsuojaton. Sen ei tarvitse olla niin.

https://www.facebook.com/avioliitto
582
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Millaia muutoksia olet omassa avioliitossasi huomannut tämän lain aihettaneen?

Sun ei liene nytkään pakko mennä naimisiin samaa sukupuolta olevan kanssa?

Todennäköisesti sua vain ahdistaa omat likaiset halut, joita et voi kuitenkaan olla ajattelematta. Mites jos suuntaisit turhautumisesi vaikkapa pilkkimiseen?

Äänestä
  • Älä jauha skeidaa.

    Äänestä

  • pilkiyksinäs kirjoitti:

    Älä jauha skeidaa.

    Ah, sä kuulut siis niihin, joiden on nyt kertakaikkiaan pakko osallistu homoseksiorgioihin. Muuttasko mitään jos tietäisit, ett se laki tulee voimaan vasta 2017?

    Äänestä

On se vain niin julmaa ja väärin, kun eivät kaikki hypi sinun mielihalujesi tahtiin ja elä tismalleen kuin sinä itse haluat. Avioliitosta vielä sen verran, että sen merkitys on muuttunut historian aikana monet kerrat ja samoin eri kulttuureissa. Suomeksi sanottuna = avioliitto ei ole muuttumaton käsite.

Äänestä

Arton uusi aloitus

>>> Media loi kuvaa, jossa vain...uskonnolliset ihmiset vastustavat avioliittolain muutosta<<<

Kyllä sitä muistini mukaan vastusti muutama liberaali, kulttuurikristitty ja ateistikin. Mutta julkisuudessa esille pääsi todella moni konservatiivinen kristitty. Sen luulisi olleen hyvä asia uskovien mielestä, koska saivatpa ainakin äänensä kuuluville.

>>>Gallupit tehtiin pienelle joukolle eikä niistä hyvällä tahdollakaan pystynyt päättelemään "kansan tahtoa".<<<
Kun gallupeissa kysytään esim puolueiden kannatusta, niin viimeisimmät vaaligallupit ennen vaaleja kertoo kohtalaisen tarkasti puolueiden kannatukset, kuten vaaleissa yleensä nähdään.
Mutta kun gallupit sanoi, että 65% kansasta kannattaa tasa-arvosista avioliittolakia, niin sitten se ei enää olisikaan totta. Väärä tulosko on syynä.

>>>Yksityisissä keskusteluissa monet ihmiset sanoivat minulle, etteivät uskalla enää sanoa mielipidettään ääneen.<<<
Varmaankin näin, oliko peräti kymmeniä vai satoja ihmisiä.
Voittepa lopultakin ylpeinä ilmoittaa, että teidän tosi-kristittyjen vaino on alkanut.

>>>Eräs toimittaja totesi hyvin eräässä radio-ohjelmassa tähän tapaan: "miehen ja naisen välisestä avioliitosta on tehty perversio, jonka kannattamisesta on tullut häpeällistä."<<<
Tämä sun olisi kannattanut jättää pois. Varmaankin on joku TV 7:n tai muun toimittaja sanonut noin, mutta mitä sitten.

>>>Avointa keskustelua avioliitosta ja sen olemuksesta ei ole käyty.<<<
Asiasta on keskusteltu paljon, mutta taidat tarkoitat, että laisesi kristityt, jotka asiaa pääosin vastustivat, eivät saaneet mielestäsi tarpeeksi mediatilaa ja omaa yle-kanavaa kansan käännyttämiseen. Ette te olisi onnistunut sittenkään, koska kansan enemmistöä ei teidän uskovien perustelut vakuuta.
Päinvastoin, teidän kristittyjen mediaesiintymiset ovat menneet välillä penkin alle, muistele vaikkapa sitä surullisenkuuluisaa homoiltaa.

>>> Avioliittolain muutoksessa on kyseessä radikaali avioliiton uudelleen määrittely, ei sen laajentaminen.<<<
Tästä on kanssasi eri mieltä jopa Luther-säätiön eli lähetyshiippakunnan pappi, Samuli Siikavirta (väitellyt tohtoriksi Cambridgen yliopistossa). Hän sanoi:

"Kristillinen avioliittonäkemys on siis yhteiskunnassa menetetty jo aikoja sitten. Lainsäädännön laajentaminen koskemaan myös samaa sukupuolta olevia pariskuntia on vain looginen askel tässä... kehityksessä.
Kristittyjen tulee herätä tähän jälkikristilliseen todellisuuteen ja lakata haikailemasta aikaa, joka on jo mennyt."

Eli herätkää todellisuuteen.

http://www.seurakuntalainen.fi/blogit/cam-joen_sillalta/1034/miksi_perinteinen_avioliitto_oli_jo_menetetty#.VHjJFCxm728.facebook#comments-end


>>>Avioliiton palauttaminen yhden naisen ja yhden miehen väliseksi avioliitoksi on mahdollista. <<<
Käytännössä ei ole. Asiaa ei aktiivisesti kannata kuin kristillisdemokraatit, eikä heidän kannatuksensa riitä yksinään enemmistöhallituksen muodostamiseen.
Perussuomalaisia lukuunottamatta kukaan muu ei lähtisi hallitusneuvotteluihin periaatteella että kaataisi jo päätetyn lain. Kokoomus, rkp, demarit, vihreät ja vasemmistoliitto olivat puoluekokouksissaan jo aiemmin päättäneet ajaa lain läpi. Eivät he lähtisi sitä nyt aktiivisesti kaatamaan.
Keskusta seuraava pääministeri Sipilä on luvannut saattaa lain voimaan ja keskustan hallituskaverina on mitä todennäköisimmin ainakin demarit.

>>>Avioliitosta on tullut lainsuojaton.<<<

Höpsis. Ei jo avioliitossa olevat edes huomaa mitään muutosta kun laki astuu voimaan keväällä 2017.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


28.3-2015 kirjoitti:

HUOM ! Aito avioliitto -seminaari kansalaisaloitteen julkistus
28. maaliskuuta 2015 kello 14:00 Heureka paikkakunnalla Vantaa

20.2.2015 18:09 Susanna Koivula, Sukupuolineutraali avioliitto

Päivä, jolloin avioliitosta tuli lainsuojaton.
"Tänään Sauli Niinistö vahvisti avioliittolain muutoksen ja sukupuolineutraali avioliittolaki tulee voimaan maaliskuussa 2017.

"Tasa-arvo"- propagandan avulla Suomen kansaa hämättiin tukemaan ja ajamaan avioliittolain muuttamista.
Avioliitosta alettiin puhua röyhkeään sävyyn; se on syrjivä instituutio, joka ylläpitää ihmisten epätasa-arvoa. Mikään näistä ei tietenkään pidä paikkaansa. Avioliitto on yhden naisen ja yhden miehen välinen liitto, joka kuuluu avioliiton olemukseen. Avioliitto on luonnollinen instituutio, joka takaa parhaiten lapsen oikeuden kasvaa biologisten vanhempiensa kanssa.

Perinteisen avioliiton puolesta puhujat leimattiin homofobisiksi, suvaitsemattomiksi ja sivistymättömiksi tiukkapipoiksi. Media loi kuvaa, jossa vain vanhat ja hölmöt uskonnolliset ihmiset vastustavat avioliittolain muutosta.Totuus on toisenlainen, täysin toisenlainen.

Gallupit toitottivat kiihkeästi pitkin viime vuotta, että "suurin osa" tai "melkein suurin osa suomalaisista" on sukupuolineutraalin avioliittolain kannalla. Gallupit tehtiin pienelle joukolle eikä niistä hyvällä tahdollakaan pystynyt päättelemään "kansan tahtoa".

Yksityisissä keskusteluissa monet ihmiset sanoivat minulle, etteivät uskalla enää sanoa mielipidettään ääneen. Eräs toimittaja totesi hyvin eräässä radio-ohjelmassa tähän tapaan: "miehen ja naisen välisestä avioliitosta on tehty perversio, jonka kannattamisesta on tullut häpeällistä."

Avointa keskustelua avioliitosta ja sen olemuksesta ei ole käyty. Keskustelua rajattiin ja puhuttiin sivuseikoista; "ei kaikki saa lapsia, joten onko heidän avioliittonsa oikea" tai "sinun mielestäsi siis yksinhuoltajat ovat pahoja ihmisiä". Tämänkaltaisesti keskustelua ohjattiin sivuraiteille, jottei edes vahingossakaan pohdittaisi itse avioliiton olemusta tai lapsen oikeuksia.

Sukupuolineutraalin avioliittolain kannattajat perustelevat lain oikeellisuutta mutu-tuntumilla ja miltä sinusta tuntuisi?- kysymyksillä. "Miltä sinusta tuntuisi, jos joku sanoisi, ettet voi mennä naimisiin? Avioliitto-kysymys on laajempi ja sitä ei voida arvioida vain minun tunteiden pohjalta."

"Etkö rakastaisitko lastasi, jos hän olis homo? Hei hetkonen, miten tämä hypoteettinen kysymys liittyy avioliittolainsäädäntöön? Emme puhu nyt kyvystäni rakastaa mahdollista lastani, joka olisi mahdollisesti homoseksuaali. Ja kyllä, rakastaisin ja pliiz takaisin asiaan."

Avioliittolain muutoksessa on kyseessä radikaali avioliiton uudelleen määrittely, ei sen laajentaminen.
Uusi avioliittolaki voimaantullessaan sotii vastaan lasten oikeutta kasvaa biologisten vanhempiensa kanssa ja lailla vahvistetaan lapsen lähtökohdaksi se, että joku voisi aina korvata joko hänen biologisen äitinsä tai isänsä. Lapsivaikutusarvioita ei tehty, koska aikuisten "oikeudet" asetettiin lapsen oikeuksien edelle. Adoptiolainsäädäntöä tullaan muuttamaan siten, että myös samaa sukupuolta olevilla olisi oikeus ulkoiseen adopitoon. Adoptoidulle lapselle se tulisi merkitsemään sitä, että hänen sosiaaliset vanhempansa eivät ole enää kahta eri sukupuolta.

Avioliiton palauttaminen yhden naisen ja yhden miehen väliseksi avioliitoksi on mahdollista. Kansalaisaloite siihen liittyen on tulossa. Avioliiton uudelleen määrittäjien on turhaa sanoa, että "ei noin voi tehdä", koska he itse uskovat, ettei ole mitään pysyviä instituutioita. Avioliiton voi määritellä siis uudestaan -ja palauttaa se ennalleen; yhden naisen ja yhden miehen väliseksi avioliitoksi. "

Avioliitosta on tullut lainsuojaton. Sen ei tarvitse olla niin.

https://www.facebook.com/avioliitto

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu