Mooses elokuvasta tuli mieleen, miksi eivät egyptiläiset kääntyneet kristinuskoon, kerta huomasivat heidän jumalan ainakin olevan todellinen.
Exodus....
chrbale
2196
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
No siis eivät he he kristinuskoon olisi voineet kääntyä koska silloin ei ollut vielä kenelläkään tietoakaan kristinuskosta.
Mutta jos tarkoitat että miksei egyptilaiset alkaneet palvoa Mooseksen edustaman israelin kansan Jahve.jumalaa, kyse oli varmasti pitkälti siitä että egyptilaiset tulkitsivat sen olevan jumalten tahto että Mooseksen väki päästettäisiin menemään.
Muutenkin ennen aikoinaan jumalat olisvat hyvin paikallisia, muiden kansojen jumalten uskottiin monesti olevan yhtä oikeita kuin ne omat jumalat, Täten muiden jumalten olemassaoloa ei pidetty asiana joka kumoaisi niiden oman kansan jumalten olemassaolon.
Saattaa johtua siitäkin että ko. tarinan keksijä ei sitä juttuunsa sisällyttänyt. Mitään todisteita Exoduksen todenperäisyydestä ei ole olemassa.
Miksi eivät kaikki ateistit käänny kristityiksi tässä heti ja nyt?
Kun kristittyjen juttuja kuuntelee, saa sen vaikutelman että heidän jumalansa on kertakaikkisen ylivertainen. Loputtoman viisas, täydellisen hyvä jne. Ja antaa häneen uskoville kaiken muun hyvän lisäksi ikuisen elämän.
Mikä on kun ei kelpaa?
Ehkä siksi kun kristittyjen jutut ovat ristiriidassa raamatun kanssa, raamattua lukemalla kun saa sen vaikutelman että heidän jumalansa on kertakaikkisen toivoton tunari, loputtoman typerä, pahempi kuin kaikki maailman tyrannit yhteensä jne.
Ja pistää kaiken lisäksi häneen uskomattomat ikuiseen kidutukseen koska ei kykene edes niin yksinkertaiseen tehtävään kuin osoittamaan olevansa olemassa.
Miksiköhän kristityille ei kelpaa Shiva, Odin, Zeus, Ra jne.
Jos mittaat lämpötilaa kellolla, niin tulokset jäävät olemattomiksi.
Esim. siksi, että se kristittyjen jumala on se sama naurettava VT:n Jahve, joka ei tiedä miten päin makaisi.
Olen aina ihmetellyt, että miten ateisti voi olla noin mieleltään rajoittunut ja kykenemätön loogiseen ajatteluun, mutta ehkä se jojhtuu juuri siitä, että jotkut ovat ateisteja.
Tämä piti olla tuolle neekerile.
Voisiko ihmettelysi johtua siitä että projisoit omaa rajoittunutta mieltäsi ja kykenemättömyyttäsi loogiseen ajatteluun muihin? Samasta syystä te uskovat kuvittelette että me ateistit olemme moraalittomia ilman jumalaa koska te olette itse sellaisia, jopa jumalanne kanssa. Moni uskova on myöntänyt että ilman jumalaa he raiskaisivat ja tappaisivat surutta ja samaa he tekevät ihan jumalan kanssakin, moni on myöntänyt olevansa empatiakyvytön mikä näkyy hyvin monien uskovien käytöksessä.
Vain narsistiset psykopaatit tarvitsevat jumalaa, joka vielä raamatun satujen mukaan vasta supernarsistinen superpsyko onkin. Normaalit tervejärkiset ja tervehenkiset ihmiset eivät tarvitse satuolentoja ja näkymättömiä mielikuvituskavereita kyetäkseen elämään ihmisiksi.
Lapset joilla on näkymättömiä mielikuvituskavereita ovat toki hellyyttäviä, mutta aikuiset joilla on sellaisia ovat vain ja ainoastaan säälittäviä. Näkymättömien mielikuvituskavereiden kuvitteelliset käskyt ovat muutenkin huonoin mahdollinen peruste yhtään millekään. Myöskin moraalille, jonka kaikki uskovat ovat aina tulkinneet eri tavalla kautta historian - ja edelleenkin tekevät.
"Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: sitokaa miekka vyöllenne, kulkekaa edestakaisin leirin halki portilta portille ja tappakaa jokainen, jonka kohtaatte, olkoonpa vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen." Leevin heimon miehet tekivät Mooseksen käskyn mukaisesti, ja kansasta sai sinä päivänä surmansa noin kolmetuhatta miestä. Mooses sanoi: "Teidät on tänään vihitty palvelemaan Herraa. Te olette käyneet jopa poikianne ja veljiänne vastaan, ja siksi te saatte tänään siunauksen."
Eli saat siunauksen ja sinut on vihitty palvelemaan raamatun Jumalaa, kun olet tappanut omat poikasi ja omat veljesi? Mihin minä tarvitsen tuollaista Jumalaa, miksi minun pitäisi palvoa tuollaista käsittämättömän sadistista julmuutta. Sopii vain sadistisille narsistisille psykopaateille, joilla ei ole mitään käsitystä moraalista.
Onko mielestäsi loogista ja järkevää ajatella ikuista kärsimystä rangaistuksena ihmisen vääristä ajatuksista?
Oikeastaanhan he ovat samaa uskoa, jos uskovat Jeesuksen Jumalaan, kuten Jeesuken opetuslapset.
Olivatpa nuo egyptiläset kristittyjä Jeesuksen ajoilta 600 luvulle asti!
Mutta eivät Mooseksen aikoihin. Egyptiläisestä uskonnostahan on paljon lainattu kristinuskoon.
Ainakin juutalaisuuteen. VT:ssä on joitain pätkiä jotka on voitu jäljittää muinaisegyptiläiseen kirjallisuuteen.
Ympärileikkaus on laina egyptiläisiltä. Tämä kerrotaan Raamatussakin. Herodotos komppaa...
>Olivatpa nuo egyptiläset kristittyjä Jeesuksen ajoilta 600 luvulle asti!
Kerro lisää tuosta egyptiläisten salamannopeasta kristinuskoon kääntymisestä. Jeesuksen eläessä ei edes Palestiinassa ollut kristittyjä kuin muutama sata, mutta Egyptissä siis jo pari miljoonaa. Tämä on Herran ihme, josta aivan liian harvoin puhutaan.
No, ehkä siksi ettei koko exodusta koskaan tapahtunut. Raamattu ilmoittaa Egyptistä paenneen enemmän porukkaa kuin koko maassa oli ihmisiä....
Miksei Moosesta palkattu Saimaan kanavalle sulkuportiksi? Rakennuskustannuksissa olisi säästetty pitkä penni.
Ei egyptiläisten tarvinnut kääntyä kristinuskoon, koska heillä oli Horus.
Tiedät varmaan, että Horus syntyi neitsyestä joulukuun 25 päivä. Tähti johdatti kolme viisasta miestä palvomaan häntä. Syntymänsä jälkeen hän pakeni hallitsijan vihaa.
Lapsena hän opetti papistoa temppelissä. Kastettiin 30 vuotiaana. Hänellä oli 12 opetuslasta.
Eläessään hän teki ihmeitä mm. käveli veden päällä.
Naulittiin ristille ja nousi ylös kuotuaan.
Joten, mihin ihmeeseen egyptiläiset Jeesusta olisivat tarvinneet?
Tuo taitaa olla jotain myöhempää synkretismiä. Kristinuskon ja egyptiläisten muinaisuskonnon sekoitetta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Horus
Muistaakseni raamatussa oli jotain että Jumala paadutti egyptiläisten syddämet tai jotain sinnepäin...