Uskosta osattomat paljonkin keskustelee siitä, mitä uskoontulo on. No, minä pidin sitä erilaisuutena. Pidin uskovia - kun heita tiesin ja joitain tunsin - toisaalta arjessa hyvin normaaleina keskivertokansalaisina, joista ei sinänsä voinut päätellä olemuksen tai käyttäytymisen perusteella mitään erityistä. Tietysti havaitsin ajan myötä heidän keskimäärin paremman käyttäytymisensä ja elämänhallinnan. Moni riesa ja hankaluus puuttui heidän elämästään. Ei se silti minuun juurikaan vedonnut. Ja se toinen puoli, uskominen ja siihen liittyvät tavat ja tottumukset. Niiden perusteella pidin heitä ehkä toisaalta hieman psykiatrisen hoidon tarpeessa olevina. Ei tullut mieleeni, että miksi esim noin moni ihminen voi tuollaisella joukolla olla noiden asioiden "harrastajia" vuosikymmenestä toiseen. Ei tullut esim mieleen, että taitaa olla sittenkin jotain kaiken takana.
No, tänä päivänä olen yksi heistä, meistä monista. Kaverin kutsusta lähdin heidän kokoukseensa ja sille tielle jäin. Aivan vapaaehtoisesti. Mikään ei estä minua hylkäämästä uskoani, syntien sovitusta, pelastusta, omaa valintaani. Paitsi tietysti se, etten tahdo hylätä. Ei ole mitään syytä hylätä. Mitään en koe menettäneeni. Jumala ei ole tehnyt minulle mitään pahaa näinä 20 vuotena. Miksi kääntäisin Hänelle selkäni? Minulle Jeesus Kristus on Herra, ja Hänen sovittamaksi ystäväksi tulleena sitten myös pelastajani.
Minun elämääni kuuluu kaikenlaista. Opiskelua, työtä, perhe, harrastuksia, tietysti myös uskosta osattomia hyviä ystäviä jne. Normaalia elämää vaikeuksineen kaikkineen. Ja tietysti seurakunta. Kukaan ei ole tullut ns kadulla sanomaan, että minut pitäisi viedä hoitoon tai tappaa. Näin ehkä vain siksi, että ei otsassani lue hihhuli. Silti tiedän, että tämä valinta jos jokin herättää raivoa ja vihaa. Vain siksi, että uskon. Ei tällä lukemattomien ihmisten kokemalla samalla elämänmuutoksella tietysti voi olla olematta ihmettelijöitä. Minä kuitenkin kohtasin Jumalani ja minun puolestani oli sitä myös rukoiltu tietämättäni. Lopulta ihan itse tahdoin muutosta sinänsä melko korkeankin moraalin elämääni. Pyysin Jeesusta elämääni tosissani sitä tarkoittaen ja Hän todella vastasi kuten Raamatussa luvataan. Ilman temppuja. Oli siinä itselläkin ihmettelemistä. En ole koskaan valintaani katunut. Ei ole syytä. Ja mihin muualle menisin? Siinä perusteita tietysti myös kysyä: minne sinä olet menossa? Vapaasti saat valita. Todellisuudessa kukaan ei pakota, mutta mahdollisuuksia tarjotaan. Mene ihmeessä paikalliseen kristilliseen seurakuntaan edes muutamia kertoja ja tutustu ihmisiin. Sitten tiedät enemmän.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.