Suomalaiset talouskurimukseen eli ruotsalaisten Anders Borgin ja Juhana Vartiaisen teesit Suomelle. Juhana Vartiainen toimi vuosia ruotsalaisena "demarina" vastaavissa tehtävissä Ruotsissa ennen Suomeen tuloaan ensin demareihin ja nyt kokoomukseen. Anders Borg on ruotsinen entinen pääministeri. Eikö Suomessa ole omia asiantuntijoita, kun pitää maksaa raportista ruotsalaiselle Borgille ja mitä se tuli maksamaan?
8 ehdotusta edellämainituilta Suomelle (Iltalehti 12.3.)
1. Kilpailukyky
Kilpailukykyyn vedoten Suomessa on tehty 0-ratkaisuja ja kolmikantasopimuksia useiden eri hallituten aikana. Pätkätyöt ovat lisääntyneet ja kun palkka ei enää riitä asumiskustannuksiin, suuri osa palkansaajista saa asumistukea. Tuotantoa on siirretty ulkomaille ja vienti Suomesta vedä, jos tehtaat sijaitsevat Intiassa, Brasiliassa tai muissa halpamaissa.
Kilpailukykyyn vedoten Suomessa suuret pörssiyritykset saavat erilaisia yritys- ja verotukia vuosittain 3.000 - 4.000 miljoonaa euroa. Tutkijoiden mukaan suuret yritystuet vääristävät kilpailua eikä uusia innovaatioyrityksiä tueta, kun tuki lankeaa vanhoille tuensaajille kuin "manulle illallinen". Yritystukia ei peritä pois niiltä, jotka siirtävät tuotannon halpatyövoiman maihin.
Suomessa on yhteisövero alennettu 20 %:iin mutta todellisuudessa yritykset maksavat yhteisöveroa vain muutaman prosentin siihen maahan, jossa heillä on tuotantoa ja yhteisövero on lähes olematon. Pääomatulojen verotus ja myyntivoittojen verotus on alhainen.
2. Työttömyysputki poikki
Jos työttömyysputki poistetaan, se merkitsee useiden työntekijöiden siirtymistä kortistoon ennen eläkkeelle pääsyä. Suomessa yli työttömien 50-vuotiaiden työnsaanti on lähes mahdotonta. Näin iäkkäät joutuvat leipäjonoihin tai siltojen alle, kuten monen on nykyään käynyt.
3. Palkat vientiteollisuuden ehdoilla
Se merkitsisi Suomessa halpatyövoima-maiden kaltaista palkkapolitiikkaa. Suomen elinkustannukset, asumiskustannukset ja sote-palvelut edellyttävät suomalaista palkkapolitiikkaa ei halpatyövoiman maiden. Ruotsin, Saksan ja monen muun EU-maan irtisanomissuoja ja palkat verrattuna elinkustannuksiin ja asumiskustannuksiin ovat Suomea paremmat.
4. Vuorotteluvapaa pois
Ei mitään järkeä siinä, että poistettaisiin hyväksi havaittu vuorotteluvapaa. Vuorotteluvapaalla voidaan elpyä burn out'sta tai vaikkapa opiskella ja samalla työtön saa työharjoittelua.
5. Lisää maahanmuuttajia
Suomessa on runsaasti ulkomaalaisia työntekijöitä, jotka työskentelevät harmaana työvoimana hyvinkin epäinhimillisissä oloissa. Suomen työttömyysluvut ovat sitä luokkaa, että ulkomaalaisia työttömiä ei tarvita työttömyyslukuja nostamaan ja kolmen kohdan kotoutusta saamaan.
6. Riidat poikki aiemmin
Työriitoja ei synny, jos työehtosopimukset päivitetään nykyajan tasolle huomioiden itseohjautuvien työryhmien ja nykyaikaisten digi-menetelmien lisääntyminen.
7. Äidit töihin
Niin - mihin töihin? Mikä naisvaltainen ala huutaa työvoimapulaa? Vanhemmuuden sovittaminen työantajan ehdoilla ei lupaa hyvää lapsiperheille. Suomessa lapsiperheet ja yksinhuoltajat ovat uusia ryhmiä leipäjonoissa johtuen vähäisestä sosiaalituesta, korkeista asumiskustannuksista ja pienistä palkoista.
8. Yrittäjyysilmapiiri paremmaksi
Suomi on saatava houkuttelevammaksi niille yrityksille, jotka eivät siirrä tuotantoaan ulkomaille. Yritystuet on sidottava työllistämiseen Suomessa ja tuet palautettava, jos tuotanto siirretään halpatyövoiman maihin. Yrityksiä olisi tuettava järjestämään koulutusta työntekijöilleen lomautusten sijaan laman aikana. Näin kilpailukyky lisääntyy ja koulutetun työvoiman yritykset ovat "iskussa" noususuhdanteen alkaessa kilpailijamaihin verrattuna.
Suomessa kaikki yritystuet pitäisi päivittää nykyajan tasalle. Myös veroedut (vajaa 20 miljardia vuodessa) tulisi käydä läpi ja tarkentaa. Maataloustuet, joita maksetaan yli 200 eri tukimuodon perusteella kaipaavat myös perkaamista. Maatalousyrittäminen pitäisi rinnastaa muuhun yritystoimintaan ja vapauttaa kilpailulle. Kolhoositiloista ja verottomasta sukuoikeudesta maatalousyhtiöissä pitäisi päästä.
Vartiaisen mukaan Suomella ei ole varaa palkankorotuksiin, kun on syöty sellaista kakkua, jota meillä ei vielä ollut. Mikä tulonsaajaryhmä tuota Vartiaisen kakkua on suomessa syönyt? Toimeentulotuki on n. 500 euroa ja kansaneläke pari sataa enemmän. Eläkeläiset, yksinhuoltajat, pätkätyöläiset tai työttömät noin MILJOONA SUOMALAISTA KÖYHÄÄ eivät ole tuota kansantulokakkua syöneet. Päinvastoin leipäjonoissa on haettu puutteellisen sosiaaliturvan korviketta. Myös EU:n ruokapaketit ovat sadoille tuhansille suomalaisille tuttuja, eivät näköjään Vartiaiselle tai Borgille.
Suomalaisten ostovoimaa pitää kasvattaa jos vienti ei vedä, osingonmaksukyvystä ei tarvitse valtion budjetissa huolta kantaa. Osingonmaksukyvystä huolehtivat isopalkkaiset yritysjohtajat, joiden optiot ja palkkiot perustuvat yritysten verokikkailuun investointien ja rehellisen yrittäjyyden sijaan.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Stubelo makso hyödylliselle idiootille sepustusten raapustamisesta muutamat kossuvissyt.
Rehelliseen tapaan seläntakana tietenkin.
Vaalien jälkeen odottaa pankkiirien palkkiovirka jossain Ranskan suunnalla...
KOKOOMUKSEN RIISTOHOLISTIT pitäisi saada hoitoon!
Kokoomuslaiset neuvovat Suomen kokoomuslaista pääministeriä. Onko raportin todellinen tarkoitus viestiä Elinkeinoelämän keskusliiton tavoitteista siten, että ne olisivat tärkeitä toteuttaa niin sanottujen asiantuntijoiden "viimeisenä varoituksena". Kokoomuksen ja EK:n tavoitteet eivät siten olisi yhteneväisiä, kun kokoomus yrittää toteuttaa EK:n tavoitteita.
Vienti vetää Pohjanmaalla, jossa isot yritykset työllistävät pieniä alihankkijoita. Vienti ei vedä Kaakkois-Suomessa, josta selluteollisuus on siirretty eugalyptus-maihin esim. Brasiliaan, jossa sellua tehdään eugalyptuksesta ei siis Suomen metsistä. Joten mitenkähän se vuorotteluvapaista luopuminen lisäisi Suomen selluvientiä?
Jos vienti ei vedä, pitäisi huolehtia suomalaisesten ostovoimasta, jotta suomalaisilla olisi varaa ostaa suomalaisten valmistamia tuotteita ja palveluita. Suomen lähes miljoona köyhää ostavat halpaa kiinalaista tavaraa ja Lildl'in tuotteita, joten köyhät eivät Suomessa työllistä.
Itsepalveluyhteiskunta on seurausta huonosta ostovoimasta eli pienistä palkoista ja heikosta toimeentuloturvasta. Jos iäkkäitä pidetään väkisin puolikuntoisina työssä nostamalla eläkeikää tai pienentämällä eläkkeitä, ei tulevaisuutta Suomelle luo. Nuorten pitäisi päästä työhön kiinni uusine oppeineen ja digi-tietoineen. Nuorten syrjäytymiseen on syynä työttömyys ja huono koulutus. Köyhyys periytyy sukupolvelta toiselle ja suuri osa köyhien perheiden nuorista jää ilman jatkokoulutusta ja seurauksena on syrjäytyminen työmarkkinoilta ja normaalielämästä, eli leipäjonot.
Suomessa eriarvoisuus on kasvanut, kun veroja ei kerätä veronmaksukyvyn mukaan vaan progressiiviset verot kerätään keski- ja pienituloisilta palkoista ja eläkkeistä. Kaikkein rikkaimmat maksavat pienemmät verot pääomatuloina eli tasaverona. Ihan ensimmäiseksi pitäisi korjata verotus oikeudenmukaiseksi, kuten hallintarekisteri, varallisuusvero palautettava, pääomatulot progressiivisen verotuksen piiriin, yhteisövero (pitäisi verottaa Suomessa kaikilta yrityksiltä samansuuruisena) jne.
Eläkekatto tai palkkakatto eläkkeiden laskemiseen olisi myös tärkeää, jotta eläketulot olisivat kohtuulliset ylisuurten eläkkeiden saajilla. Lähes kaikissa EU-maissa on eläkekatto tai eläkepalkkakatto.
Kun verotus on saatu oikeudenmukaiseksi ja veronmaksukykyä vastaavaksi, voidaan miettiä sosiaaliturvan uudistamista. Köyhiä ja pienituloisia ei saa kyykyttää, eli heikosti toimeentulvien ostovoimaa ei voida leikata. Toivottavasti ennen eduskuntavaalia saadaan asiaohjelmia televisioon suomalaisesta sosiaaliturvasta, verotuksesta sekä tukipolitiikasta eli miten käytetään yritysten ja maatalousyrittäjien saamat miljardituet. Suomalaisten asiantuntijoiden kertomina.
Kokoomustoloille kenkää..
00 raportissa ei mainittu , edes rivien välissä , miten veronkiertäjät saataisiin kuriin .
Tosiasiassa on kyse miljardeista .
Jä kyllä "löyhkää " kunnolla tämä tilaustyö ja tämän "kansankyykyttäjä" vartiaisen loikka siinä sivussa .
Muistetaan vaalipäivänä !
Eiköhän nää homoraportit jo ala riittään!
Täyttä paskaa ne on!