Kunkkua pukkaa, Niinistö avittaa, Vartiainen, Stubb ja sitten joku "TALOUSMIES ruotsista" ,puhumattataa näistä veropakolaisista ( maksavat verot Ruotsiin niin ne meistä tykkää ) ,osa mennyt Portukaliin.Ylessä vain himo ruotsittajat kelpaa ?! Me tavikset maksetaan että nää pääsee NOKITTELEEN meittii TAVIS Suomalaisia.
Ehdottomasti POIS pakkoruotsi / virkamiesruotsi. Ettei vaan persujen Timokin PEHMENNYT
Ehdottomasti POIS pakkoruotsi / virkamiesruotsi. Ettei vaan persujen Timokin PEHMENNYT
Vastaukset 8
Vanhimmat
Nyt se veropakolainen antaa lausuntoja MTV3 puolella,asenteella mulle kaikki.
Ainoa hyväksyttävä ja rehellinen kanta on pakkoruotsin vastainen kanta. Pakkoruotsille ei löydy perustelua, se on todettu aina ja uudestaan näissä keskusteluissa.
Pakkoruotsin perusteluksi esitetään argumentointivirheitä, omia mielipiteitä tai valheita. Mitkään näistä ei pakkoruotsia pysty perustelemaan.
Suomalaisen demokratian tasosta kertoo se että pakkoruotsin poistoon vaaditaan perustelut, mutta pakkoruotsin puolustaminen ei perusteluja tarvitse. Pakkoruotsi on häpeäksi Suomelle.
Pakkoruotsia ei tarvitse Suomessa perusteella, mutta kielivapautta emme saavuta vaikka sen perustelemme.
Se ei riitä että olemme pakkoruotsin vankilassa vaan eduksi on jos olisimme ruotsinkielisiä kuten tapaus Biaudet ja monet muut esimerkit osoittavat. Joudumme kärsimään syrjinnästä pakkoruotsin lisäksi.
Surullista on se että ruotsinkieliset päättävät edelleen mitä kieliä saamme opiskella. He päättävät myös siitä mistä saamme puhua.
Hävetkää suomalaiset heikkouttanne. Suomen demokratia on jossain pohjois-Korean tasolla. Pakkoruotsi säilyy vaikka 75% kansasta vastustaa pakkoruotsia.
Virkamiesruotsi / pakkoruotsi on ELITIN työkalu. Se on alusta ETUILULLE:::SIINÄ SYY.
Vaalikoneessa on iso liuta valehtelevia ehdokkaita. Luota vain ehdokkaaseen joka on äänestänyt pakkoruotsia vastaan, eikä vain tehnyt katteetonta vaalilupausta vaalikoneeseen.
Tarkista vaaliehdokkaan kanta pakkoruotsiin vaaleissa 2015
Hakukone kertoo ehdokkaan kannan pakkoruotsiin HS haukkoneessa ja kansalaisaloitteen kannatuksen eduskunnan äänestyksessä maaliskuussa 2015.
Vihreä kommentti ehdokkaan alla kertoo että ehdokas on jo äänestänyt pakkoruotsia vastaan eikä vain antanut vaalilupauksia pakkoruotsinvastaisuudestaan. Kansalaisaloitteen kannatuksesta voit arvioida varmemmin ehdokkaat jotka ovat jo tehneet jotain pakkoruotsia vastaan, kuin katsomalla HS vaalikoneesta.
http://vapaakielivalinta.fi/eduskuntavaalit-2015.php?
Jotta voi olla varma poliitikon pakkoruotsin vastaisuudesta kannattaa äänestää vain niitä jotka ovat osoittaneet tehneensä jotain pakkoruotsia vastaan, eikä vain tehneet vaalilupauksen vaalikoneeseen. Jos poliitikko on äänestänyt jo pakkoruotsia vastaan häntä voidaan pitää luotettavana pakkoruotsin vastustajana joka äänestää pakkoruotsia vastaan. Tällaiset poliitikot ovat merkattuna vihreällä tekstillä listauksessa.
Pidän vaalikoneeseen merkattuja mielipiteitä epäluotettavina ennusteina joilla ehdokas haluaa kosiskella tiettyjä ihmisryhmiä. Vaalikone on täynnä ehdokkaita jotka väittävät olevansa pakkoruotsia vastaan mutta eivät kuitenkaan tukeneet kielialoitetta eduskunnan äänestyksessä.
Ohjelma 'Suomi on ruotsalainen' on seurausta suomenruotsalaisten ruotsalaisesta äärinationalistisesta, huonosta ja vääristyneestä itsetunnosta ja identiteettikriisistä.
Ohjelma on mahdollinen vain siksi että YLE on ruotsalainen.
Ohjelma osoittaa sen että suomenruotsalaisten väite että he ovat 'vain ruotsinkielisiä' suomalaisia, on suurta harhautusta. He edustavat ruotsalaista äärinationalistista liikettä Suomessa. He ovat niin ruotsalaisia että haluavat kieltää suomalaisuuden meiltäkin ja käännyttää meidät ruotsalaisiksi. Vaikka pakolla, pakkoruotsilla ja virkamiesruotsilla.
Ohjelman alussa kerrottiin Suomen vaakunan olevan ruotsalaista alkuperää jo ajalta kun suomalaisilta ei siitä kysytty. Onko suomalaisilta koskaan kysytty minkäläisen vaakunan haluatte? Onko suomalaisilta kysytty kenet haluatte ottaa kansallisrunoilijakseksenne? Suomenruotsalaiset tahot ovat kovasti tunkeneet ruotsiksi kirjoittanutta Runebergia.
Kuinka jollekin tulee edes mieleen ruveta muistuttamaan Suomen ruotsalaisuudesta vain siksi että Suomen leijonavaakuna on alunperin jonkin ruotsalaisen ylimyssuvun vaakuna? Ruotsinkieliset ovat siitä päättäneet kysymättä suomalaisilta. Leijona on kyllä ihan alunperin Afrikasta jonka suomenruotsalaiset ovat omineet ruotsalaisille, siis itselleen.
Tanskan vaakuna on satoja vuosia vanhempi kuin Suomen ruotsalainen vaakuna. Voitte huomata mistä ruotsalaisten vaakuna on kopioitu. Suomi on ruotsalainen- ohjelma on sairas hyökkäys suomalaista identiteettiä vastaan.
Wikipedia:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_vaakuna
Tanskan vaakuna, täältä näkee mistä Tre Kronor on myös kopoitu.
http://da.m.wikipedia.org/wiki/Danmarks_rigsvåben
Ohjelma on täynnä kummallisia väitteitä ruotsalaisten sivistävästä roolista suomalaisten historiassa vaikka muualta se sivistys on Ruotsiinkin tullut. Oikeasti ruotsalaisten pitäisi olla nöyriä heille muiden tuomasta sivistykestä kielestä lähtien. Ruotsi on saksan ja tanskan kielen sekoituksesta syntynyt kieli. Kuningas on ranskalaista sukua ym.
Omien väitteidensä mukaan suomenruotsalaiset ovat olleet Suomessa vuosisatoja, kuitenkaan suomenruotsalaisille ei ole kehittynyt mitään omaa kulttuuria. Heidän on ollut helppo opetella Bellmanin ryyppylaulut ja tuoda Lucia-neidon perinne Ruotsista. Heillä on kaikki samat ryyppylaulut, pyhäruuat, juhannussalot ja luciat kuin Ruotsissa.
Totuus on aivan päinvastainen kuin Freudenthal väitti. Suomenruotsalaiset ovat ne jotka eivät ole vielä tähän päivään mennessä osoittaneet mitään kykyä kehittää omaa kulttuuriaan.
Ohjelma Suomi on ruotsalainen osoitti vain sen että YLE on ruotsalainen.
Taxellin paradoksi keksittiin että olisi jokin perustelu alistamiselle, identiteetin muokkaukselle, rasismille ja Suomen olemattomalle kaksikielisyydelle.
Rasismia, alistamista ja identiteetin muokkausta on aina yritetty perustella eri tavoin mutta aina yhtä huonoin perusteluin.
Lainaus:
RKP:ssa kehitettiin niin kutsuttu "Allardtin-Taxellin paradoksi". Se tarkoittaa kaksikielisyyden ajamista suomenkielisten suhteen, mutta yksikielisten ruotsinkielisten instituutioiden säilyttämistä ja vaalimista. Kielikylpy sopisi näin ollen vain kieli-enemmistölle.
Linkki lainaukseen:
http://www.pakkoruotsi.net/kaksikielisyys.shtml
Taxellin paradoksi tarkoittaa sitä että suomenkielisen pitää oppia ruotsia mutta ruotsinkielisten ei tarvitse oppia suomea.
Taxellin paradoksi on keksitty Suomessa koska missään muualla ei yritetä väittää että 5%n vähemmistö tekisi maasta kaksikielisen.
Taxellin paradoksi osoittaa että Suomi ei ole kaksikielinen maa vaan suomenkielinen maa jossa on pieni vähemmistö ruotsinkielisiä. Taxellin paradoksia käytetään tekosyynä että suomenkielisen identiteetti voidaan muuttaa ruotsinkieliseksi. Todellisuudessa mitään Taxellin paradoksia ei edes ole, on vain rasismia jota yritetään perustella sairailla teorioilla.
Jos ruotsi olisi elinvoimainen kieli Suomessa niin siihen ei vaikuttaisi enemmistön toiminta suuntaan tai toiseen. Mutta ruotsi ei ole elävä kieli Suomessa, eikä Suomi ole elävästi kaksikielinen, niin enemmistön pitää tekohengittää ja varjella sitä pakkoruotsin, virkamiesruotsin ja kaksikielisyyden muodossa.
Tämäkään ei riitä vaan ruotsinkieliselle pitää antaa paremmat mahdollisuudet elämässä korkeamman koulutuksen muodossa.
Taxellin paradoksi osoittaa että ruotsi ei ole juurtunut Suomeen eikä ole oikeasti edes kuulunut Suomeen.
Jos Suomi olisi aidosti kaksikielinen kuten Belgia tai kuten aidosti monikielinen Sveitsi, niin Taxellin paradoksia ei syntyisi.
Belgiassa flaami ja ranska jatkavat elämää rinnakkain ilman mitään Taxellin paradoksia, koska molemmat kielet ovat paikallisia juurtuneita kieliä, joilla on puhujia kaikissa kansanosissa.
Ruotsin kieli on kansantaloudelle todella tuhoisa.
Yhteistyöstä Ruotsin kanssa Suomelle jää aina Musta Pekka käteen.
Hyvät suomalaiset yhtiöt on vallattu ja verot menevät veroparatiiseihin.
Kukaan politiikko ei uskalla sanoa ääneen tätä tosiasiaa.
Venäjän kieltä pitäisi alkaa kiireesti opiskelemaan. Pakotteiden poistuessa venäjän markkinat nostavat Suomen talouden nousuun.
Toinen talouden kannalta tärkeä kieli on saksa.
Espanja avaisi uudet markkinat Etelä Amerikkaan.
Ahvenanmaan irroittaminen valtakunnan budjetista säästäisi satoja miljoonia.
Näillä rahoilla voisi maksaa lapsilisät täysimääräisinä.
Olkaa rohkeita puolustakaa suomen kieltä ja - kulttuuria.