Kepu Lehtomäki puolustaa neukkujen maakauppoja TV1

Suomi-Neuvostoliitto seuran puheenjohtaja Paula Lehtomäki (kepu) puolustaa paraikaa a-talkissa venäläisten erikoisia maaostoja Suomesta. Herääkin kysymys, onko kepun virallinen linja yhtä neuvosto-myönteinen kuin Lehtomäen?
32<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Mutta näkeehän tuon, että kukaan suomen ministereistä ei näytä tajuavan, etää mitä pitäisi tehä, kun tuo nykyinen tilanne on kaikkien mielestä HYVIN EPÄMIELLYTTÄVÄ :

Ja YHTÄ MINÄ IHMETTELEN- ettei tuon ohjelman vetäjät ole kynsineet ainuttakaan venäläistä suomenmaan ostajaa kuulusteluun,-joka ALKAISI OLLA JO AJANKOHTAISTA !!!

Äänestä

Jos sitä Sakari Kilpeläisen johtamaa sekoilu ohjelmaa tarkoitat, niin Lehtomäki ja Haglund siellä täyspäisimmät olivat.

Äänestä
  • ja molemmat kannattivat ulkomaalaisten kiinteistö ostoja lukuun ottamatta tiettyjä erikseen harkittavia erityistapauksia. tuon sanoman esiin tuomiseksi olisi tarvittu vain ja ainoastaan kaksi minuuttia lähes tunnin turhan sönköttämisen sijaan.

    Äänestä

  • Nämä kaksi vittuuntuivat silmin nähden näihin ala-arvoisiin keskusteluun osallistuneisiin vieraisiin sekä haahuilevaan ohjelman juontajaan.

    Äänestä

  • En oikein ymmärrä miksi arvottomia talon reuhkoja pantataan tai kielletään sen osto kansalaisuuden perusteella?Jos kiduttaja jenkit tulisi ostamaan niin kaikki loistaisi kun aurinko!

    Äänestä

  • kauppakäy kirjoitti:

    En oikein ymmärrä miksi arvottomia talon reuhkoja pantataan tai kielletään sen osto kansalaisuuden perusteella?Jos kiduttaja jenkit tulisi ostamaan niin kaikki loistaisi kun aurinko!

    Ketä jenkit kiduttaa? Muslimiterroristejako?

    Äänestä

  • kauppakäy kirjoitti:

    En oikein ymmärrä miksi arvottomia talon reuhkoja pantataan tai kielletään sen osto kansalaisuuden perusteella?Jos kiduttaja jenkit tulisi ostamaan niin kaikki loistaisi kun aurinko!

    Mutta mehän voidaan tienata sillä (sanoisi edellinen hallitus), että jenkit pistää kidutuslaitoksensa natsien keskitysleirien tapaan maamme korpimetsiin. Lainsäädäntöä pitää vain yhtenäistää tältä osin, että korpimetsissä kidutus saadaan sallituksi.

    Äänestä

  • fgfasdfgdgdfg kirjoitti:

    Ketä jenkit kiduttaa? Muslimiterroristejako?

    Suurimmalla osalla jenkkien kiduttamista ihmisistä ei ollut mitään tekemistä terrorismin kanssa, mikä on useaan otteeseen tullut ilmi ja myönnetty myös jenkkilässä. Saati sitten niillä siviileilä, jotka tapettiin erilaisissa pommituksissa tai vaikka vain järkensä menettäneen yhdysvaltalais sotilaan luodista.

    Äänestä

  • Ei_aivan kirjoitti:

    Suurimmalla osalla jenkkien kiduttamista ihmisistä ei ollut mitään tekemistä terrorismin kanssa, mikä on useaan otteeseen tullut ilmi ja myönnetty myös jenkkilässä. Saati sitten niillä siviileilä, jotka tapettiin erilaisissa pommituksissa tai vaikka vain järkensä menettäneen yhdysvaltalais sotilaan luodista.

    Jenkit ovat käyttäneet "kidutuskeinona" lähinnä harmitonta "vesikidutusta", joka ei aiheuta kohteelleen yhtään mitään vahinkoa. Ja KAIKKI vesikidutuksen kohteet ovat olleet yhteydessä terrorismiin, ja heitä pidetään terroristeille varatussa vankilassa Guantanamossa. Menetelmällä ollaan säästetty tuhansien viattomien siviilien henkeä, kun sen avulla ollaan saatu puristettua tietoja terroristiorganisaatioista.

    Kaltaisiasi vasurianarkisteja moinen asia tietenkin harmittaa.

    Äänestä

Neuvosto- taidat elää pahasti menneisyydessä, vanhus

Äänestä

Keskustapuolue kannattaa hyviä korrekteja suhteita Venäjään ja niin kannatan itsekin vaikken Lehtomäen kannattaja olekaan. Ryssäviha ei ole terve tapa lähestyä tätä kysymystä.

Äänestä

typerä muija tuo lehtolapsi,oikein mummojen kusikanisterivahti. näkee päälle päin,sitä sisällä liikkuu. puhuu soopaa sanomatta mitään. tollo mikä tollo.

tosiasia on,että ns. venäläisten "yksityisostot" suomesta venäjän valtio voi ottaa haltuun noin vain ilmoitusasiana....eli eilen omistit,tänään et mitään. idän ihme toimii kaikessa äärettömän sairaasti,kuten tiedetään.

juuri ko. tapa toimia on todellinen vaara suomessa. myös rikollisuus ja pesuraha on tuhannen varmasti kuvioissa mukana kaikissa ostoissa heti tai tulevassa ajassa. se on aivan saletti,on turha väittää muuta.

tv-keskustelu oli kuin tupaillan kevytversio tapahtuma,lapsellista lätinää todellisesta uhasta. on raukkamaista puolustaa selkeää ja väärää idän tapaa toimia. arvaamattomuus elää joka suonessa,se tulee käsittää ainakin sata vuotta eteenpäin.

jos itä ei myy muille,miksi per-ke-leessä täällä myydään itään? miten suomen johto voi olla noin uskomattoman typerää ja pöljää,joita nokasta vedetään kuin pikku lasta. herrojen päässä pyörii vain märät ja homeiset muhat miten sattuu.

alunperin määräaikainen kiinteistön vuokraus olisi ollut max tapa toimia 1kk sopimuseroajalla ja heti haltuunotolla tilanteen muuttuessa väärään suuntaan. ko. tapa sopii vain rehdeille kansalaisille,ei maan johdon tavoille ja tavoitteille.

normaali venäjän kansalaisia tuskin kukaan täällä vihaa,päinvastoin
tervetuloa käymään. maan johdon tavoitteet ei kuitenkaan ole soveliaita,kuten on kauan tiedetty.

Äänestä
  • Tuo ehdottamasi määräaikaisuus on hyvä idea!
    Mutta mietipä ja tarkennapa tuota, mitä tarkoitetaan Paula Lehtomäen useaan kertaan mainitsemalla "tavallisella" venäläisellä?
    Minusta se on samanlainen satuolentojen joukkoon, (BATMAN, Teräas-Mies yms) kuuluva kuin viisas-R Y S S Ä.
    "Tavallisella" venäläisellä ei ole rahaa tulla EDES käymään Suomessa!
    Kun tutkaille venäläsita keskiansiota ja keskimääräistä omistusta, niin sehän on jotain turkkilaista tasoa!
    Eipä paljon matkustella, saati omistella huviloita rikkaassa naapurimaassa.

    Äänestä

  • SeAvarakatseinen kirjoitti:

    Tuo ehdottamasi määräaikaisuus on hyvä idea!
    Mutta mietipä ja tarkennapa tuota, mitä tarkoitetaan Paula Lehtomäen useaan kertaan mainitsemalla "tavallisella" venäläisellä?
    Minusta se on samanlainen satuolentojen joukkoon, (BATMAN, Teräas-Mies yms) kuuluva kuin viisas-R Y S S Ä.
    "Tavallisella" venäläisellä ei ole rahaa tulla EDES käymään Suomessa!
    Kun tutkaille venäläsita keskiansiota ja keskimääräistä omistusta, niin sehän on jotain turkkilaista tasoa!
    Eipä paljon matkustella, saati omistella huviloita rikkaassa naapurimaassa.

    tavallinen=keneenkään todellisuudessa ei voi luottaa,koska säännöt voi muuttua minuutin välein tai mielivaltaisesti milloin vaan ns. ylempää asennettuna. ostaja on vain välikpl jatkossa.
    kun katto vuotaa,kastuu alakerta tuhannen varmasti.

    Äänestä

Lehtomäki oli Yle:n toimittajan kanssa ainoat normaalit keskusteluissa.

Haglund ja Sotilas-lehden soturi olivat jo mieleltään sairaita peikkojen ja mörköjen näkijöitä.

Jos Espanjassa, Italiassa, Kreikassa olisi haglundeja ja sotilaslehden vainoharhaisia maat olisivat konkurssissa.

Äänestä
  • Olet oikeassa. Haglund on naurettava hiiri, joka pelkää omaa varjoaankin ja jolle Venäjä on fobian aihe N.ro 1. Lässyttää jatkuvasti Krimistä ja Ukrainasta, aivan kuin ne Suomea jotenkin koskisivat. Kertaankaan tämä pelle ei tuominnut laitonta vallankaappausta Ukrainassa, josta koko konfikti alkoi. Ilman sitä Krim olisi yhä osa Ukrainaa. Uuteen fasitiseen hallintoon päästettiin avoimesti fasistinen puolue, jonka EU oli aiemmin rasismista julkisesti tuominut.

    Äänestä

Onko tämä Lehtomäki käsittänyt Suomen kansanedustajan tehtävän väärin?
Edustajan tehtävä on kai huolehtia Suomalaisten asioista ja eduista, ei suinkaan "tavallisten" venäläisten "edullisista" maakaupoista Suomessa.

Tällä "kansanedustajalla" on omituinen CV! (mitähän kansaa SE oikein edustaa)
Kouluja on sentään käynyt, mutta oikeaa työtä ei ole tehnyt kuin jonkin oikean työntekijän "varalla" yhden vuoden!
Tuppautunut joka toimikuntaan/lautakuntaan. Ja Kainuun perukoilta Helsinkiin!
On kai nyt toiveammatissaan R Y S S I E N äänitorvena = TILTUNA Suomessa?

P.S. Mikä on "tavallinen" venäläinen, jolla on (oli) eurorahaa kuin roskaa?

Miksi tavallinen venäläinen tunkeee Suomeen? Tavallinen venäläinen voisi rakentaan (siirrettävän)huvilansa R Y S S Ä-valtion ryöstämälle Karjalan maille ja nykyisen ITÄ-rajan taakse toistaiseksi .... ja poissirrettäväksi .... odottamaan Karjalan palautusta Suomelle.

Äänestä
  • Ei pidä myöskään unohtaa, että Lehtomäki "antoi" meidän verorahoja etelä-Amerikan huijareille ilman vastinetta. Koska siis mitään ei tehty, mitä varten rahat maksettiin!!!
    Tavallinen venäläinen ei tule ostamaan Suomesta varikkojen ja linkkimastojen vierestä kalliilla rahalla murjuja!
    Tavallinen venäläinen käy halpaostoksilla ja tutustuu reissuillaan tavallisiin suomalaisiin, eikä käyttäydy ylimielisesti missään. Meillä oli kyseinen tuttu tavallinen venäläinen, joka Pietarissa tapettiin ja ryöstettiin.
    Koko Karibia on myös nykyisin täynnä niitä röyhkeitä putinin kätyreitä.
    Karjala on tuhottu neuvostovallan aikana, siis mitä eivät polttaneet sota-aikana.

    Äänestä


  • Mitä höpiset ryöstämiestä tollo? Hitlerin kätyri Suomi HÄVISI Karjalan sodassa. Murha- Marski tapatti siis aivan turhaan suomalaisia hyökkäyssodassa. Pitikö lähteä yhdessä Hitlerin kanssa hyökkäämään ja häviämään Itä naapuriin, vaikka mikään ei siihen pakoittanut, paiti Suomen himo saada takaisin talvisodassa hävityt maat yhdessö Hitlerin kanssa.

    Ei riittänyt vanhakaan raja, kun pullisteltiin eteenpäin voiman tunnossa ja Hitleriin täysin luottaen.
    Suur-Suomi jäi tulematta, mutta saimme sentään NL:n armosta pitää loput maa-alueet.
    Suomalaiset korpisoturit juoksivt löysät housuissa karkuun, kun naapuri ensi kerran alkoi tosissaan hyökätä. Sitä ennen NL taisteli etupäässä toisaalla ja siellä nujerrettiin Saksan armeija lopullisesti.
    Suomea vastassa oli vain murto-osa NL:n sotavoimista ja niistäkin suurin osa kaikkein heikoimpaa sotilasainesta ja jopa naisia.

    Äänestä

lehtomäki (lehtopöllö) oli suurin yksittäinen syyllinen kepun vaalitappioon viime eduskuntavaaleissa toimittuaan tolkuttoman typerästi ympäristöministerinä! Tuonkaltainen olento pitäis poistaa ylemmiltä päätöksentekopaikoilta vaikka tarkastelemaan päätoimisesti kapustaläiskämalluaisten elämää.....

Äänestä
  • On edun tavoittelija siinä missä muutkin politiikot!

    Äänestä

  • on tunnettu maalaismummojen kusi paskatörppöjen pakkolaitoista. miten ko. muija voi olla "kansaa" edustamassa???

    Äänestä

Mitä "erikoisuutta" näissä kiinteistökaupoissa on?
Lehtomäki muistutti keskustelijoita siitä, ettei kyse ole nimenomaan venäläisten tekemistä kaupoista, vaan kaikkien ETA-alueen ja ETA:n ulkopuolisten maiden kansalaisten tekemistä kaupoista. Mutta kun se nyt on niin, että kansa ymmärtää vain venäläisten tekemät kaupat. Onhan muutkin ulkolaiset tehneet kauppoja Suomessa.
Eniten rajavartiolaitoksen entisistä kiinteistöistä ovat kauppoja tehneet suomalaiset. Tuossa tv-ohjelmassa eniten häiriköi ohjelman juontaja. Hänellä taisi olla asioiden ymmärtäminen hukassa.
Kukaan ohjelmassa esiintyneistä ei ymmärtänyt, miten kiinteistökauppa Suomessa tapahtuu, eikä varsinkaan sitä, miten kiinteistökauppaa voidaan valvoa yhteiskunnan taholta. Ei puolustusministerikään sitä tajunnut.

Äänestä
  • Jolellei Sinun mielestäsi ollut "erikoista", niin kerropa miten "erikoista" porukkaa ovat NE Lehtomäen tuttavapiiriin? kuuluvat "tavalliset" venäläiset, jotka huviloita ja huvilatontteja ostelevat/ovat ostelleet Suomesta ? Laivaväylan rannanvarretkin kiinnostavat? Tykkääkö NE katsella Ruotsinlaivoja? JohtuukoSE kaipuusta vielä kauemmaksi LÄNTEEN?

    Mahtaa olla ostelut osteltu sekä tontit että talot ja myynti edessä? Voisikohan noita vähän "tavallista" varakkaampi esim, ministeri, tai kansanedustaja (SUOMALAINEN) ostella kohta takaisin ..... sukkahousuilla?

    Karmeat luvut julki - Venäjä köyhtyy
    http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015031219348050_ul.shtml

    Puolustusministerille, puolustushallinnolle, kiinteistövirastojen ja -rekisterin henkilökunnalle on saavava Venäjänmaalta konsultti neuvomaan miten kiinteistökauppoja valvotaan ... ja etenkin 50 km ITÄ-rajan pinnassa. (molemmin puolin rajaa)

    Äänestä

  • SeAvarakatseinen kirjoitti:

    Jolellei Sinun mielestäsi ollut "erikoista", niin kerropa miten "erikoista" porukkaa ovat NE Lehtomäen tuttavapiiriin? kuuluvat "tavalliset" venäläiset, jotka huviloita ja huvilatontteja ostelevat/ovat ostelleet Suomesta ? Laivaväylan rannanvarretkin kiinnostavat? Tykkääkö NE katsella Ruotsinlaivoja? JohtuukoSE kaipuusta vielä kauemmaksi LÄNTEEN?

    Mahtaa olla ostelut osteltu sekä tontit että talot ja myynti edessä? Voisikohan noita vähän "tavallista" varakkaampi esim, ministeri, tai kansanedustaja (SUOMALAINEN) ostella kohta takaisin ..... sukkahousuilla?

    Karmeat luvut julki - Venäjä köyhtyy
    http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015031219348050_ul.shtml

    Puolustusministerille, puolustushallinnolle, kiinteistövirastojen ja -rekisterin henkilökunnalle on saavava Venäjänmaalta konsultti neuvomaan miten kiinteistökauppoja valvotaan ... ja etenkin 50 km ITÄ-rajan pinnassa. (molemmin puolin rajaa)

    ei se käsitä,mitä kirjottaa. on napaa myöten lehtolapsen mieltä.
    totuus on,ongelmia voi tulla vain venäläisten kanssa. muita ei kannata toistaiseksi asiaa sotkea.
    maan umpitollot k-tolpat "lakitieteilijät" ovat huipputyhmiä,eivät näe nokkaansa pitemmälle.
    kun ei osaa,pitää selittää tyhjää paskaa.

    Äänestä

  • ota hotapulveri,olet niin lyhytnäköinen tolvana.

    Äänestä

  • Yksikään keskustelussa ei tajunnut kiinteistökaupoista sitä vertaa , että jokaisella kunnalla ja kaupungilla on etuosto-oikeus kun maa-alue saavuttaa määrätyn kokoluokan. Jos etuostoa ei käytetä, niin turhaa on vikistä jälkikäteen. .

    Äänestä

Tuskin kumolaiset myy meetriäkään maata venäläisille tai muillekaan, ovat metsärikkaita ja sitä on paljon usealla isännällä

Äänestä

Maata ja rakennuksia on myyty liian paljon ja strategisilta paikoilta. Karttaa kun katsoi
ostoissa on selkeä johdonmukaisuus. Ja miksi raja-asemat sun muut jäävät tyhjilleen?
ja rapistuvat?

Ohjelmassa taas pidettiin kissa pöydän alla. Hymisteltiin ja kierreltiin asiaa.
MIKSEI TUULA MALINIA OLTU KUTSUTTU OHJELMAAN! NIIN MIKSEI, SIKSI
KUN OISI TULLUT ASIAA!

Äänestä
  • Parempi, kun ostaisivat vaan Espaniasta niitä loma-asuntoja. Niinhän ne köyhät suomalaisetkin tekevät. Rikkaat suomalaiset taas reissaavat Thaimaassa, jopa asuvatkin siellä, lämpimässä ja halvassa maassa!
    Suomalaisten lähimatkailu on siirtynyt Neuvostoliitto ajoista Viron matkailuun. Sieltä saa halpaa viinaa ja parturilla käyntikin kannattaa tehdä viinan haun ohessa!

    Äänestä

Riisitaudin vaivaama pikkumies ja sivari Haglund on tunnetustusti phemmanluokan pelkuri ja ryssäfobisti. Voiko äijänrääpäle olla niin tyhmä, että kuvittelee venäläisten hankkivan maata ja mökkejä Suomesta, vakoilutarkoituksessa? Jos Venäjä tänne haluaisi tullä valtaamaan maata, niin koko maa olisi vallattu viikossa parissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


feadcs kirjoitti:

Suomi-Neuvostoliitto seuran puheenjohtaja Paula Lehtomäki (kepu) puolustaa paraikaa a-talkissa venäläisten erikoisia maaostoja Suomesta. Herääkin kysymys, onko kepun virallinen linja yhtä neuvosto-myönteinen kuin Lehtomäen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu