Joona oli valaan vatsassa

Peiliässässä

Miksi ihmeessä nykyaikana edelleen opetetaan lapsille näitä Joona pelastui valaan vatsasta juttuja ihan totena?

Keisarilla ei ole selvästikään vaatteita tässä kohtaa, mutta kovasti väitämme vaatteita silti olevan.

Vanhatestamentti tulisi vähintään rinnastaa Kalevalaan, sepitettyjä tarinoita ja satuja. Ei mitään hajua että olisi näin tapahtunut ja mahdottomat asiat eivät todellakaan ole tapahtuneet.

Uskonnollisuuden opettamienn ei kuulu koulun tehtäviin. Onneksi päiväkodilta se velvollisuus loppui nyt tänään hyväksytyn lain ansiosta.

9

328

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eipeilivaan_

      Joona - Jeesus onnistui onanoimaan namusetää aavikolla.
      Kyse on tulkinnasta ja piilostetusta viestistä. Kuten noissa paavin piireissä jo julkisestikin kerrotaan tapahtumista, on Joonan tarinan ydin: Anna pappisetien paneskella, niin saat ikuisen elämän. Osa varmaan saikin jotain ikuista, kuten kupan tms.

      • Haista_paskaa

        Kakka pissa kakka pissa kakka pissa kakka pissa kakka pissa kakka pissa


    • ilo333

      70 vuotta sitten kun kansa kärsi suurin osa kansasta rukoili ja kirkot oli täynnä jumalaa pelkääviä ihmisiä. Nyt on kansa yltäkylläisyydessään unohtanut kaiken, mutta ei enää kauan kun taas meitä muistutetaan. Jumalaa voisi verrata vaikka työnantajaasi, jos työnantajasi antaisi sinulle 100 000 bonusta ja ilmoittaisi vuotta myöhemmin että ei enää voi antaa palkkaa sinulle niin selänhän sinä kääntäisit. Niin Suomikin teki jumalalle kun luuli ettei enää häntä tarvitse.

    • free-witch

      Ihminenhän ei siis mahdu valaan kurkusta edes kulkemaan...

    • miksiihmeessänykyaikana

      Koska vainajat eivät vaikene.

    • Kissanpaskaa

      Kakka pissa

    • Hevosen_paska

      Kkkkkkkkkkkkkkkqaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaakkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkaqaqqqqaaaaaaaaaaaaaa piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiisssssssssssssssssssssssssssaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa kkkkkkkkkkkkkkkkaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaakkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkk






















      G
      G
      G
      G
      K
      A
      K
      A

      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A

      A
      A
      A
      A
      A
      A

      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A

      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A

      A
      A
      Aa
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      Q
      A

      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A
      A

    • Anonyymi

      Maikelille kävi miltei Joonat, muttei ihan joutunut mahaan asti, vaan valaskala sylkäsi miehen takaisin.

      https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008049304.html

      "...hän oli ollut perjantaiaamuna sukeltamassa noin 14 metrin syvyydessä, kun ”yhtäkkiä kaikki meni pimeäksi”. Packard luuli aluksi joutuneensa hain hyökkäyksen kohteeksi, mutta hän ei kuitenkaan tuntenut hain hampaita, eikä kipua.

      ”Sitten tajusin, että olen valaan suussa, ja se yrittää nielaista minut”

      Mies arvioi olleensa valaan suussa noin puolen minuutin ajan.

      Lopulta valas nousi ylös ja sylkäisi Packardin ulos."

    • Anonyymi

      Ei ollut valas, vaan kala. Tarpeeksi kun googletat,niin löydät useitakin vaihtoehtoja millaisesta kalasta voisi olla kysymys.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1732
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      109
      913
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      745
    4. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      105
      705
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      654
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      628
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      51
      575
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      51
      562
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      18
      549
    10. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      546
    Aihe