Oottako ihmiset huomanneet, että Ukrainan konfliktin jälkeen CIA-agenttien määrä Euroopassa on dramaattisesti lisääntynyt. Nykyisin lähes joka hallituksessa on vähintään yksi agentti ja presidenttejäkin löytyy. Niinistön ja Haglundin lisäksi Ruotsin Carl Bildt on liittynyt CIA:n.
CIA:n agentit
K.Ingofsweden
11<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Minuakin on pyydetty, mutta en suostunut, kun maksavat niin huonosti. Olen mieluummin työttömänä. Rahaa tulee kaljaan, eikä tarvi tehdä yhtikäs mitään.
huonoin trolli pitkään aikaan
Venäjän virallisen tiedon mukaan Bildt ryhtyi CIA-agentiksi kostaakseen sen, että Ruotsi hävisi Pultavan taistelun joskus kivikaudella.
Sakari Topelius oli CIA:n agentti sen takia kun hänen isänisänisänsä vietiin Isonvihan aikana Venäjälle orjaksi. 'Koivu ja tähti' -runo kertoo Kristoffer Topeliuksen paluusta Venäjältä.
CIA:n johtavan agentin La Fontainen varoitus Suomelle oli tuolloin tärkeä. Karhunpalvelus, hyvää tarkoittava teko joka vahingoittaa autettavaa, on peräisin eräästä agentti La Fontainen raportista, jossa ystävällinen karhu auttaa hätistämään puutarhurin nenältä kärpästä kivenmurikan avulla. Onnittelut topeliaanisesta havainnostasi.
Mistä tunnistaa CIA agentin? Minä en tiedä ainoatakaan. Paitsi Snowden, kait, mutta sekin on ex-cia.
Päällisin puolin agentteja ei tietenkään tunnista, koska harva agentti kertoo työstään julkisesti. Paras keino tuntea agentteja on varmaan katsoa Snowdenin ja muiden tietovuotajien julkistamaa USAn diplomaattiviestintää Wikileaksista.
https://wikileaks.org/plusd/cables/06KIEV1706_a.html
Tuolta löytyy esim. juttua "Our Ukrainian insiderista", joka istuu itse asiassa nykyään presidenttinä. Ollut näköjään USAn sisäpiiriläinen jo vuosikausia. Muutakin mielenkiintoista sivustoja selaamalla toki löytyy.
CIA pelasti Janukovitsin raivoisien Ukrainalaisten käsistä.
Nyt FSB on päästänyt amerikkalaiset agentit huutamaan päättömyyksiä Moskovan torille.
Venäläiset valehtelevat muiden tekevän aina juuri sitä, mistä ovat itse jääneet kiinni. Tässä tapauksessa juuri uutisoitiin, että kolmasosa venäläisistä diplomaateista on vakoojia. Tämän uutisen "neutraloinniksi" pitää sitten pajattaa höpinöitä CIA:sta.
Eikä minua kyllä tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa ahdistaisi, vaikka pressa olisikin CIA:n leivissä. CIA ainakin on Neuvostoliiton vihollinen.
Jenkit valehtelevat muiden tekevän aina juuri sitä, mistä ovat itse jääneet kiinni. Tässä tapauksessa juuri uutisoitiin, että kaksikolmasosa jenkki diplomaateista on vakoojia. Tämän uutisen "neutraloinniksi" pitää sitten pajattaa höpinöitä Venäjästa.
Eikä minua kyllä tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa ihmetytä, vaikka pressa onkin CIA:n leivissä.
appiass elää menneisyydessä, Neuvostoliitto on lakannut olemasta jo -90 luvulla.
CIA on todellisuudessa kaikkien vihollinen.