Tavis SDP-läiset:Tässä syy pakkoruotsiin ?

Ensin tulee VIRKAMIESRUOTSI jonka tueksi pitää olla PAKKORUOTSI muutenhan rakennelma ei ole kestävä.
Tämän kannattajia ovat ELIITTIHURRIT joille järjestelmän ylläpito on äärimmäisen tärkeää. Tavallinen RKP-läinen katsoo ettei PAKKORUOTSI ole tarpeellinen SUOMESSA ja lisäksi tavallinen rkp-läinen ei opi oikein mitään kieltä ehkä kuitenkin Suomea paremmin.
Myös soluttautujat joille kielten opiskelu on helppoa ovat liittyneet joukkoon ( ovat panostaneet siihen ). Lähes joka puolueessa on näitä SOLUTTAUTUJIA , Urpilainen Kokkolasta jossa vahva RKP-läisyys, Arhinmäki on käynyt ruotsinkielistä koulua / yliopistoa ei kuitenkaan valmistunut mihinkään lisäksi kasvuympäristä rkp-läinen ja Katainen ruotsittaa kun isot pojat ovat ohjeistaneet, eikä omien mielipide kelpaa ??!!
Näiden ruotsittajien LAPSET ovat ruotsinkielisissä kouluissa ja siitä syystä heille mahdollisesti avautuu kullitettu tie vihreälle OKSALLE .
Gettoutuminen on oleellinen osa etuuksien hankinnassa koska HYVÄVELI verkosto toimii näin parhaiten. Jos he asuisivat hajallaan niin omat päiväkodit , koulut ja yliopistot eivät olisi mahdollisia.
Espoota , Kauniaista ja Mustasaarta ei saisi liittää mihinkään suurempaan kokonaisuuteen koska rkp-läisten asema vähenisi oleellisesti. RKP tulee vastustamaaan kaikenlaisia kuntaliitoksia missä heidän asemansa heikkenee, muitten asemalla ei niin väliä.
Ahvenanmaalla 16-kuntaa väkiluvun ollessa n. 20000 kunnajohtajia ja sihteereitä pitää olla joka kunnassa. Ahvenanmaa saa valtionapuja 4000 € / nenä enemmän kuin mantereella.Eivät maksa TV-lupamaksuja Suomeen ja eivätkä käy varusmiespalvelusta Suomessa.
Osa RKP-läisten SÄÄTIÖISTA on valjastettu pitämään yllä VAHVAA ....RUOTSALAISUUTTA suomessa ??? Ruotsin valtio rahoittaa näitä edellä olevia tahoja eli sakaantuu Suomalaiseen politiikkaan.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Rinne haaskaa 3-mijardia joka ajautuu RKP-läisille tavalla tai toisella. Rahat menee EU:n suurpankeille josta se ohjautuu SUURsijoittajille, tuskin Kreikkaan muutako murusia.

Äänestä

Ajatelkaa KIURU toi Yleveron .....jonka jälkeen no tiedätte kyllä.

Äänestä

Verottomat säätiöt on saatava pois toimimasta politiikasta koska ne vääristävät demokratiaa.

Myös ulkomainen tuki poliitikoille pitää kieltää koska sen avulla ulkomaiset tahot saavat vaikutusvaltaa Suomen politiikassa.

RKP on Suomen mahtavin puolue. RKP pystyy määräämään pääministeristä enemmän kuin Keskusta tai Kokoomus yhteensä. Vain Persut voivat taittaa RKPn ylivallan, koska Persut eivät ole lähteneet pakkoruotsin puolustamiseen ja siten ovat joutuneet menestymään omin avuin ilman RKPn säätiöiden lahjuksia.

Siksi myös Persut ovat tuoneet eniten uutta näkemystä politiikkaan. He eivät ole vanhojen instituutioiden vankeja ja voivat oikeasti tuoda uusia ratkaisuja politiikkaan.

Äänestä

Tämä porukka harmaantalouden ja verosuunnittelun ARKKITEHTEJÄ.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


8766654440 kirjoitti:

Ensin tulee VIRKAMIESRUOTSI jonka tueksi pitää olla PAKKORUOTSI muutenhan rakennelma ei ole kestävä.
Tämän kannattajia ovat ELIITTIHURRIT joille järjestelmän ylläpito on äärimmäisen tärkeää. Tavallinen RKP-läinen katsoo ettei PAKKORUOTSI ole tarpeellinen SUOMESSA ja lisäksi tavallinen rkp-läinen ei opi oikein mitään kieltä ehkä kuitenkin Suomea paremmin.
Myös soluttautujat joille kielten opiskelu on helppoa ovat liittyneet joukkoon ( ovat panostaneet siihen ). Lähes joka puolueessa on näitä SOLUTTAUTUJIA , Urpilainen Kokkolasta jossa vahva RKP-läisyys, Arhinmäki on käynyt ruotsinkielistä koulua / yliopistoa ei kuitenkaan valmistunut mihinkään lisäksi kasvuympäristä rkp-läinen ja Katainen ruotsittaa kun isot pojat ovat ohjeistaneet, eikä omien mielipide kelpaa ??!!
Näiden ruotsittajien LAPSET ovat ruotsinkielisissä kouluissa ja siitä syystä heille mahdollisesti avautuu kullitettu tie vihreälle OKSALLE .
Gettoutuminen on oleellinen osa etuuksien hankinnassa koska HYVÄVELI verkosto toimii näin parhaiten. Jos he asuisivat hajallaan niin omat päiväkodit , koulut ja yliopistot eivät olisi mahdollisia.
Espoota , Kauniaista ja Mustasaarta ei saisi liittää mihinkään suurempaan kokonaisuuteen koska rkp-läisten asema vähenisi oleellisesti. RKP tulee vastustamaaan kaikenlaisia kuntaliitoksia missä heidän asemansa heikkenee, muitten asemalla ei niin väliä.
Ahvenanmaalla 16-kuntaa väkiluvun ollessa n. 20000 kunnajohtajia ja sihteereitä pitää olla joka kunnassa. Ahvenanmaa saa valtionapuja 4000 € / nenä enemmän kuin mantereella.Eivät maksa TV-lupamaksuja Suomeen ja eivätkä käy varusmiespalvelusta Suomessa.
Osa RKP-läisten SÄÄTIÖISTA on valjastettu pitämään yllä VAHVAA ....RUOTSALAISUUTTA suomessa ??? Ruotsin valtio rahoittaa näitä edellä olevia tahoja eli sakaantuu Suomalaiseen politiikkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu