Ilmoitus raiskaajasta Kalevassa- hiukan myöhään ?

Vasta kun etsintäkuulutettu ilmottautui itse poliisille. Itse uutisia seuraavana en ainakaan ole huomannut ilmoituksia. Ilmeisesti siksi, koska pahantekijä on ollut mamu taas. Kyseessä albaani, joka syyllistyi kahteen raiskaukseen. Eli eipä ole näkyvämmin kerrottu, että raiskaaja liikkuu vapaalla.

Tällainen on Kalevakin, maahanmuuton haittapuolien peittelijä, sen kritisoimisen mustamaalaaja. Antaa palstatilan säännöllisesti EU:n ja kaikenlaisen maahantulon puolestapuhujille.

Ei kirjoituksia joukkoraiskauksista (oulussakin kahdesti raaka pakolais/mamujen tekemänä), ei kirjoituksia juuri tapahtuneesta eikä Helsingin joukkoraiskauksesta. Se rasismi ja ennakkoluulohöpötys tulee aina Yhdysvaltojen tapahtumia myöten kylllä. Minä en haluaisi, että nuo mamuhyysärit kirjoittelee mihinkään, he ovat niin yhdellä puolella aina eli kantaväestöä vastaan.

Suomen journalistiväki ei ajattele suomennolevan suomalainen tulevaisuudessa. Lehdissä rummutetaan nk. Monikulttuurisuutta, maahanmuuttoa ei niinkään oikeasti sitä työperäistä, koska afrikkalaisia ja lähi-itäläisiä ja ties mitä sosiaalipakolaista vastaanotetaan.

Minulle kävisi heidän sijasta vaikka miljoona japanilaista, jos haluaisivat tulla. He ovat aivan eri maata, toivottuja noiden yllämainittujen rinnalla.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Poliitvastuu kirjoitti:

Vasta kun etsintäkuulutettu ilmottautui itse poliisille. Itse uutisia seuraavana en ainakaan ole huomannut ilmoituksia. Ilmeisesti siksi, koska pahantekijä on ollut mamu taas. Kyseessä albaani, joka syyllistyi kahteen raiskaukseen. Eli eipä ole näkyvämmin kerrottu, että raiskaaja liikkuu vapaalla.

Tällainen on Kalevakin, maahanmuuton haittapuolien peittelijä, sen kritisoimisen mustamaalaaja. Antaa palstatilan säännöllisesti EU:n ja kaikenlaisen maahantulon puolestapuhujille.

Ei kirjoituksia joukkoraiskauksista (oulussakin kahdesti raaka pakolais/mamujen tekemänä), ei kirjoituksia juuri tapahtuneesta eikä Helsingin joukkoraiskauksesta. Se rasismi ja ennakkoluulohöpötys tulee aina Yhdysvaltojen tapahtumia myöten kylllä. Minä en haluaisi, että nuo mamuhyysärit kirjoittelee mihinkään, he ovat niin yhdellä puolella aina eli kantaväestöä vastaan.

Suomen journalistiväki ei ajattele suomennolevan suomalainen tulevaisuudessa. Lehdissä rummutetaan nk. Monikulttuurisuutta, maahanmuuttoa ei niinkään oikeasti sitä työperäistä, koska afrikkalaisia ja lähi-itäläisiä ja ties mitä sosiaalipakolaista vastaanotetaan.

Minulle kävisi heidän sijasta vaikka miljoona japanilaista, jos haluaisivat tulla. He ovat aivan eri maata, toivottuja noiden yllämainittujen rinnalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu