Mitä tämä on? IL: Venäläiset motittaneet asevarikon Pohjanmaalla kuudella maakaupalla
Ähtärissä Etelä-Pohjanmaalla sijaitsevan maavoimien asevarikon ympärillä on tehty kuusi venäläiskauppaa vuoden 2007 jälkeen, kertoo Iltalehti.
Kyseessä on puolustusvoimien räjähdekeskuksen yksikkö, jonka päätehtävänä on huoltaa, varastoida ja jakaa kaikki puolustusvoimien käyttöön hankitut räjähdemateriaalit.
Uutiskirjeestä saat muutkin uutiset päivittäin.
Tilaa uutiskirje
Kiinteistöjen välittömässä läheisyydessä sijaitsee asevarikon lisäksi myös sähkönjakelun kantaverkkoja ja viranomaisliikenteen käytössä olevan Virve-verkon tukiasemia.
Venäläisomistukseen siirtyneet maa-alueet ja kiinteistöt sijaitsevat varikon suoja-alueen sisäpuolella.
http://www.talouselama.fi/uutiset/mita tama on il venalaiset motittaneet asevarikon pohjanmaalla kuudella maakaupalla/a2297118

Vastaukset 4
Vanhimmat
On TUO TOUHU Ihan uskomatonta . KETKÄsaatananTunarit menee myymään venäläisille tuollaisia alueita! KEITÄ HE OVAT !!!
Ja NYT pitäisi olla kaikille PÄIVÄNSELVÄÄ, että kysymys EI ole harmittomista maakaupoista,-varsinkaan kun ostajia ei löydy mistään,-JA MISSÄ OVAT MYYJÄT, ja KEITÄ HE OVAT !!!
Myyjänä oli metsäyhtiö UPM ja sen metsäomaisuutta hallinnoiva
yhtiö.
Keitääs UPM :n hallituksessa istuukaan ?
Venäläiset ovat jo tehneet kiitoradan alueelleen.
Onneksi meillä on puolustusministerinä todellinen taistelija, Hakalehdon Kalle eli kaverien kesken pelkkä Carl Haglund vaan! Kalle kun jyrähtää, niin jo vapisee ryssykän pussihousun puntti ja juostaan vinkkelitossu vilkkuen Uralin taakse unhoittaen maan ostot Suomessa.
Siitä saadaan synenergiaa, kun iivanan ammukset ovat ihan vieressä.
Ja me sitten ihmetellään Krimin pieniä vihreitä miehiä. Kukaan ei ole niin pöllö kuin suomalainen, lapsellisia hölmöjä kaikki.