Joo siis jos tutustun uusiin ihmisiin oon aluks hirveen epävarma, ujo ja rupee ahdistamaan tilanteessa, mutta sit ku mut tuntee puhun oikeestaa aika paljon tai sillei. Mut nytkin jos joku tuntematon tulee puhumaan mulle oon ihan himo epävarma ja haluun pois paikalta millä tahansa tekosyyllä ku oikeesti rupee ahistamaan ihan himona mut sitku oon ollu siin porukas jossa on tuttuja ja tuntemattomii oon alus ihan hiljanen ja epävarma ja tarkkailen niinku sivusta ihmisiä mut sitten ku on kulunu aikaa uskallan avata suuni ja nii tiiätte kyl.. Mut miten pääsisin tosta eroon tavallaan ettei mua ahdistais tai en olis nii epävarma ja saisin avattuu suuni aikasemmin ku nyt D:
Onko muillakin tällei D:
Apuatarvitsevaxdd
4
133
Vastaukset
- detonppa
Mulla taas on toisinpäin!
Ennen olin vielä nykyistä ujompi enkä uskaltanut puhua kenellekään, mutta vuosien varrella olen tiedostamatta kehitellyt itselleni sellaisen "asiakaspalvelurohkeuden" jolla ventovieraiden kanssa on helppokin tulla toimeen. Esimerkkinä uusi työpaikka:
Kun tulen uutena työntekijänä uuteen porukkaan, olen pirteä ja sosiaalinen, heitän läppää ja ihmisten kanssa on ihan suht helppo olla. En tunne ketään, joten kukaan ei tiedä ongelmastani niin keskustelu sujuu. Toiset kyselevät minulta asioita ja minä toisilta.
Kun aikaa menee viikko, kaksi, kolme... puhuminen muuttuu aina vain vaikeammaksi!
Ihmiset tuntevat minua sen verran että alkavat huomata sen "roolin" ja minä toisaalta olen kysellyt kaikki perusasiat, ja nytpä en enää oikein keksikään kysyttävää. Sen roolin pitäminen ei toimi kauaa. Eli se sosiaalisen suhteen syventäminen on minulle mahdotonta. Toisten välille alkaa kehittyä hiljalleen toverillisempaa suhdetta ja alkavat puhua toistensa kotiasioita jne, mutta minulta puuttuu tämä kyky ja tässä vaiheessa hiljenen ja se sama tuttu ahdistus alkaa vallata tilaa. Lopulta kahvi- ja ruokatauot alkavat olla yhtä helvettiä, kun joutuu istua siinä puolitutussa porukassa vartin - puoli tuntia putkeen tekemättä mitään, puhumatta mitään ja silmiin katsominen alkaa olla mahdotonta. Viimeisissä kahdessa työpaikassani käynyt molemmissa tämä sama juttu... toisaalta edistystä tämäkin on siihen nähden että ennen pelkäsin niin kuollakseniihmisiä heti alkuun etten pystynyt koskaan puhua mitään. BTW, täytyy sanoa että tällainen pelko ja arkuus on pahin kirous minkä ihminen voi luonteeseensa saada!- gwegweg
Tiedän itsekin ujona tuon tunteen kun aloittaa uudessa koulussa tai työpaikassa. Kenelläkään ei ole vielä ennakkokäsityksiä sinusta joten voit olla alussa rennosti ja puhuttavaa riittää vielä ihan hyvin.
Vähän samoin on käynyt itsellä myös tapailun suhteen, alussa riittää puhuttavaa ja toinen on kiinnostunut mutta mitä enemmän toinen minuun tutustuu niin sitä enemmän hän huomaa että en ole oikeasti niin puhelias eikä elämäni ole kiinnostavaa. Mulla on sama ongelma. Pystyn täysin uusille ihmisille puhumaan niitä näitä, mutta mitä enemmän tutustun johonkin niin sitä vaikeampi on puhua. Tosin kyllä uusillekkin ihmisille puhuminen on vaikeaa tilanteesta riippuen, mutta näen sen helpompana, koska voin ajatella, että mun ei tarvitse enää koskaan nähdä heitä.
- humanless
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 635154
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai564615Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas1234569Mikä on vaikeinta siinä, että menetti yhteyden kaivattuun, jota vielä ajattelee?
Mikä jäi kaihertamaan? Jos jokin olisi voinut mennä toisin, mitä se olisi ollut? Mitä olisit toivonut vielä ehtiväsi san3271874- 851513
- 911472
- 2351370
- 3201083
- 200961
Pääsit koskettamaan
Sellaista osaa minussa jota kukaan ei ole ennen koskettanut. Siksi on hyvin vaikea unohtaa sinut kokonaan.51893