Suomi Sampoa takomaan

Urbaanin politiikan yksi keskeisiä teesejä on niin kutsuttu aitovieriläisyys. Tällä urbaani, ituja syömään opetellut, kaupunkilainen tarkoittaa maaseutumuotoista elämäntapaa vaikkakaan ei, mitä ilmeisimmin, tiedä, mitä esimerkiksi aita tarkoittaa. Jos ymmärtäisi, niin kävisi oitis selväksi, että samassa aidassa on kaksi puolta, kaksi aitoviertä. Näin ollen urbaani kaupunkilainen olisi yhtä lailla aitovieriläinen. Tosin aidan turmeltuneemmalla puolella. Turmeltuneisuudella tarkoitetaan tässä tuhoutuneita ympäristöarvoja.

Tuntuu myös, että takapajuisuuskin on urbanisoitunut. Ei ainoastaan urbaaniin ympäristöön muuttanut ihminen. Poliittista keskustelua seuraava kansalainen joutuu tämän tästä ihmettelemään, miksi nykyajan ongelmat tuntuvat olevan niin kovin vaikeita nimenomaan urbaanille ihmiselle, jolla luulisi olevan käytössään ihmiskunnan edistynein tieto ja taito. Mutta ei, ei näy tulevan valmista sen enempää sotesta kuin muistakaan niin kutsutuista rakenneuudistuksista, joista taas kukaan ei tiedä edes sitä, mitä niillä tavoitellaan. Säästöjäkö vaiko vain muuttamista muuttamisen ilosta.

Kukaan ei ole ainakaan kertonut, miten sote ja kuntauudistus vaikuttavat kestävyysvajeeseen, huoltosuhteeseen tai maailmanmarkkinoihin. Sen sijaan, jos keskityttäisiin vaikkapa vain älykkäiden koneiden ja laitteiden keksimiseen, niin ongelmien ratkaisu olisi huomattavasti lähempänä ja kustannussäästöjäkin syntyisi puhumattakaan tuloista, joita alkaisi kertyä, kun kauppakin lähtisi lentoon, nousukiitoon, kuten on tapana sanoa.

Perinteiset ”aitovieriläiset” ovat jo ammoisina aikoina oivaltaneet koneiden ja teknologian merkityksen hyvinvoinnin luomisessa. Jos urbaani poliitikko olisi lukenut esimerkiksi Kalevalan, hän tietäisi, että juuri Sampo, Kirjokansi, ratkaisi useita tuon ajan ongelmia jauhamalla rahaa, viljaa ja suolaa. Siis niin syötäviä kuin myötäviäkin.

Niinpä jos meillä tänä päivänä olisi vastaava laite, niin mitään ongelmaa huoltosuhteen osalta ei olisi, kun keksittäisiin Sammon kaltainen leipäkone, josta aina nälän yllättäessä voisi valita itselleen sopivan leipäannoksen. Vaikkapa gluteenittoman. Tai jos olisi kosmopoliitti, niin sitten ranskanleivän, junttapullan. Kestävyysvaje poistuisi niin ikään tuossa tuokiossa, kun vain käännettäisiin Sammon rahaa sylkevää suutinta hieman suuremmalle. Kyllä velat muuttuisivat äkkiä vähintäänkin saataviksi.

Toki olimme tässä jo lähellä uuden Sammon keksimistä, kun valtakuntaamme yllättäen ilmestyi Nokia, joka muutaman vuoden ajan jauhoi miljoonia ainakin muutamalle yhtiön nokkamiehelle ja samalla on kerrottu myös yhtiön positiivisista vaikutuksista bruttokansantuotteeseen. Ilmeisesti nokkamiesten miljoonat ovat olleet erityisen runsaslukuiset.

Kenties valitettavasti tällekin Sammolle kävi ohraisesti, kuten esikuvalleenkin. Molemmat hulahtivat vesistön pohjaan. Varhaisempi versio taisi upota jonkinlaisen rettelöimisen seurauksena ja jälkimmäinen ihan vain siitä syystä, että veneeseen oli valittu maakrapu kippariksi. Senhän tietää, että jos ihminen on ikänsä kasvanut kuivalla maalla edes salaojituksen vuoksi vettä näkemättä, niin eihän veneen ohjaamiselle ole edes teoreettisia edellytyksiä. Jos hihasta puuttuu vielä ruis, niin Sampo kyllä vajoaa veden pohjaan lähes sataprosenttisella todennäköisyydellä.