Nato-jäsenyys ei pakottaisi Suomea luopumaan aseve

Nato-jäsenyys ei pakottaisi Suomea luopumaan asevelvollisuudesta
Poteronkaivu routaiseen isänmaahan. Ryömimisharjoitukset loskaisella kasarmikentällä. Sissiteltan pystytys metriseen lumihankeen. Sotilaskodin rasvaa tihkuvat berliininmunkit.

Vaikka Suomi joskus liittyisikin sotilasliitto Natoon, eivät nämä varusmiesajan peruskokemukset olisi oitis vaarassa kadota, sillä Nato-jäsenyys ei välttämättä lopettaisi yleistä asevelvollisuutta Suomesta.

Nato-asiantuntijoiden mukaan sotilasliitto ei puutu millään lailla siihen, onko sen jäsenmaissa ammattiarmeija, yleinen asevelvollisuus vai jonkinlainen niiden välimuoto. Olennaista on, että maa hoitaa velvoitteensa.
On jokaisen maan omassa päätösvallassa, miten se puolustuskykynsä järjestää, puolustusministeriön neuvotteleva virkamies Heidi Fransila sanoo.

Nato edellyttää, että jäsenmaat huolehtivat oman alueensa puolustuksesta ja kantavat kortensa kekoon sotilasliiton yhdessä päätetyissä operaatioissa.

– Naton näkökulmasta tärkeämpää on lopputulos kuin se keino, jolla siihen päästään, Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen pääopettaja, majuri Tommi Lappalainen tiivistää.

Ammattiarmeijat yleisimpiä
Nato-maista vain Kreikassa ja Turkissa on laajamittainen yleinen asevelvollisuus, kaikissa muissa on palkka-armeija tai jollain lailla rajattu asevelvollisuus. Vaikka monet Nato-maat ovatkin jäsenyytensä myötä luopuneet yleisestä asevelvollisuudesta, Lappalaisen mukaan Natossa ei ole mitään sellaista, mikä sysäisi maat automaattisesti luopumaan asevelvollisuudesta.

– Yleisestä asevelvollisuudesta on luovuttu ennen muuta turvallisuusympäristön muuttumisen vuoksi. Kylmän sodan päättymisen jälkeen Nato-maissa ei ole pidetty todennäköisenä, että Euroopan valtiot kävisivät sotaa keskenään, Lappalainen selvittää.

– Sen sijaan on haluttu panostaa Euroopan ulkopuolella toteutettuihin kriisinhallintaoperaatioihin, joihin on ollut helppo lähettää kansainvälisiin operaatioihin koulutettuja ammattisotilaita.

Turvallisuusympäristön muutoksen lisäksi myös sodankäynnin teknistyminen on Lappalaisen mukaan kannustanut Nato-maita ammattiarmeijan käyttöönottoon, sillä monimutkaiset asejärjestelmät edellyttävät käyttäjiltään entistä perusteellisempaa osaamista.

Ei varusmiehiä Turkkiin
Lappalainen pitää Suomen luopumista yleisestä asevelvollisuudesta epätodennäköisenä, sillä asevelvollisuudella on vahva kannatus kansalaisten ja poliittisten päätöksentekijöiden keskuudessa.

Hän muistuttaa, että Suomen vallitseva puolustusdoktriini edellyttää mittavan reservin olemassaoloa, sillä mahdollisena pidetyn laajamittaisen maahyökkäyksen torjumiseen ei miesmäärältään pieni ammattiarmeija riitä. Laajan reservin olemassaolo puolestaan edellyttää yleistä asevelvollisuutta.

Entä voisiko suomalainen varusmies tai reserviläinen joutua Nato-jäsenyyden myötä puolustamaan esimerkiksi Turkkia tai Portugalia, velvoittaahan Naton perussopimuksen viides artikla muita jäsenmaita puolustamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsenmaata?

– Ei ole millään lailla realismia, että olisi tilanne, jossa suomalainen asevelvollinen joutuisi pakotettuna lähtemään kansainväliseen operaatioon, Lappalainen sanoo.

Hänen mukaansa Suomen mahdollinen sotilaallinen osallistuminen Nato-operaatioon hoidettaisiin ammattisotilaista ja vapaaehtoisista koostuvilla yksiköillä. Lappalainen ja Fransila korostavat myös, että sotilaallinen tuki ei suinkaan ole ainoa tapa, jolla hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsenmaata voidaan auttaa.

– Hyökkäyshän voi olla erimerkiksi kyberhyökkäys, Fransila muistuttaa.
mtv
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

  • Mistä rahat kun jo nyt on leikattu, supistettu??
    Aikoja sitten todettiin ettei Suomella ole varaa molempiin.....yleiseen asevelvollisuuteen ja Natoon.
    Muutenkin Nato asiassa on jo edetty perustuslain vastaisesti, josta mm. ent. ulkoministeri Korhonen mainitsi isäntämaasopimuksen salassa kyhäämisen häpeäksi koko Suomelle.

    Äänestä

  • ERommel kirjoitti:

    Mistä rahat kun jo nyt on leikattu, supistettu??
    Aikoja sitten todettiin ettei Suomella ole varaa molempiin.....yleiseen asevelvollisuuteen ja Natoon.
    Muutenkin Nato asiassa on jo edetty perustuslain vastaisesti, josta mm. ent. ulkoministeri Korhonen mainitsi isäntämaasopimuksen salassa kyhäämisen häpeäksi koko Suomelle.

    Haluttaessa on varaa molempiin. Nato maksaa noin 40 miljoonaa vuodessa.

    Isäntämaa-sopimus on täysin rauhankumppanuussopimuksen sisällä. Sopimusta ei ole kyhätty salassa. Korhonen ei ole vaivautunut perehtymään asiaan.

    Äänestä

  • Tiltun-valetta kirjoitti:

    Haluttaessa on varaa molempiin. Nato maksaa noin 40 miljoonaa vuodessa.

    Isäntämaa-sopimus on täysin rauhankumppanuussopimuksen sisällä. Sopimusta ei ole kyhätty salassa. Korhonen ei ole vaivautunut perehtymään asiaan.

    Samaa mieltä. Hyvä että totuus tulee selville että nato kammoiset saa valehdella mitä huvittaa.

    Äänestä

Eikös Korhonen ole Kekkosen ajan haamu? Suomi Natoon ja pian.

Äänestä

Koskapa Venäjä näyttää valinneen nyt linjansa, eikä sen politiikasa ole tervehtymisen merkkejä, tulee Suomi liittymään Naton jäseneksi.
Putin ei nyt näytä jättävän Suomelle muita vaihtoehtoja !

Äänestä

Idässä on Ikävästi jo unohtunut nl romahdus ja uho Länteen. Nyt nl aikaiset haaveilee nl paluusta ka taas uhotaan Länttä vastaan. Voi voi no itä tulee taas romahtamaan kunnolla kun ei kykene yhteistyöhön Länsimaiden kanssa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

natoon kirjoitti:

Nato-jäsenyys ei pakottaisi Suomea luopumaan asevelvollisuudesta
Poteronkaivu routaiseen isänmaahan. Ryömimisharjoitukset loskaisella kasarmikentällä. Sissiteltan pystytys metriseen lumihankeen. Sotilaskodin rasvaa tihkuvat berliininmunkit.

Vaikka Suomi joskus liittyisikin sotilasliitto Natoon, eivät nämä varusmiesajan peruskokemukset olisi oitis vaarassa kadota, sillä Nato-jäsenyys ei välttämättä lopettaisi yleistä asevelvollisuutta Suomesta.

Nato-asiantuntijoiden mukaan sotilasliitto ei puutu millään lailla siihen, onko sen jäsenmaissa ammattiarmeija, yleinen asevelvollisuus vai jonkinlainen niiden välimuoto. Olennaista on, että maa hoitaa velvoitteensa.
On jokaisen maan omassa päätösvallassa, miten se puolustuskykynsä järjestää, puolustusministeriön neuvotteleva virkamies Heidi Fransila sanoo.

Nato edellyttää, että jäsenmaat huolehtivat oman alueensa puolustuksesta ja kantavat kortensa kekoon sotilasliiton yhdessä päätetyissä operaatioissa.

– Naton näkökulmasta tärkeämpää on lopputulos kuin se keino, jolla siihen päästään, Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen pääopettaja, majuri Tommi Lappalainen tiivistää.

Ammattiarmeijat yleisimpiä
Nato-maista vain Kreikassa ja Turkissa on laajamittainen yleinen asevelvollisuus, kaikissa muissa on palkka-armeija tai jollain lailla rajattu asevelvollisuus. Vaikka monet Nato-maat ovatkin jäsenyytensä myötä luopuneet yleisestä asevelvollisuudesta, Lappalaisen mukaan Natossa ei ole mitään sellaista, mikä sysäisi maat automaattisesti luopumaan asevelvollisuudesta.

– Yleisestä asevelvollisuudesta on luovuttu ennen muuta turvallisuusympäristön muuttumisen vuoksi. Kylmän sodan päättymisen jälkeen Nato-maissa ei ole pidetty todennäköisenä, että Euroopan valtiot kävisivät sotaa keskenään, Lappalainen selvittää.

– Sen sijaan on haluttu panostaa Euroopan ulkopuolella toteutettuihin kriisinhallintaoperaatioihin, joihin on ollut helppo lähettää kansainvälisiin operaatioihin koulutettuja ammattisotilaita.

Turvallisuusympäristön muutoksen lisäksi myös sodankäynnin teknistyminen on Lappalaisen mukaan kannustanut Nato-maita ammattiarmeijan käyttöönottoon, sillä monimutkaiset asejärjestelmät edellyttävät käyttäjiltään entistä perusteellisempaa osaamista.

Ei varusmiehiä Turkkiin
Lappalainen pitää Suomen luopumista yleisestä asevelvollisuudesta epätodennäköisenä, sillä asevelvollisuudella on vahva kannatus kansalaisten ja poliittisten päätöksentekijöiden keskuudessa.

Hän muistuttaa, että Suomen vallitseva puolustusdoktriini edellyttää mittavan reservin olemassaoloa, sillä mahdollisena pidetyn laajamittaisen maahyökkäyksen torjumiseen ei miesmäärältään pieni ammattiarmeija riitä. Laajan reservin olemassaolo puolestaan edellyttää yleistä asevelvollisuutta.

Entä voisiko suomalainen varusmies tai reserviläinen joutua Nato-jäsenyyden myötä puolustamaan esimerkiksi Turkkia tai Portugalia, velvoittaahan Naton perussopimuksen viides artikla muita jäsenmaita puolustamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsenmaata?

– Ei ole millään lailla realismia, että olisi tilanne, jossa suomalainen asevelvollinen joutuisi pakotettuna lähtemään kansainväliseen operaatioon, Lappalainen sanoo.

Hänen mukaansa Suomen mahdollinen sotilaallinen osallistuminen Nato-operaatioon hoidettaisiin ammattisotilaista ja vapaaehtoisista koostuvilla yksiköillä. Lappalainen ja Fransila korostavat myös, että sotilaallinen tuki ei suinkaan ole ainoa tapa, jolla hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsenmaata voidaan auttaa.

– Hyökkäyshän voi olla erimerkiksi kyberhyökkäys, Fransila muistuttaa.
mtv

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu