Ilmastonmuutoksen uskominen on saanut erittäin vankkaa jalansijaa ennen kaikkea liberaalihellarien nuorten keskuudessa. Mitkään faktat eivät kuitenkaan tue väitettä luotettavasti, että se olisi vain ihmisen aikaan saannosta. Kuitenkin tähän ovat ilmeisesti leimautumisen pelon/ mielipiteettömyyden omaksuneet hellaritkin ratkenneet.
Ilmastonmuutos lienee jo länsimaiden suurin uskonto. Kannattaa kuitenkin joskus kyseenalaistaakin asioita. Tuskin globalisaatio kaikkine huonoine lieveilmiöineen olisi näin laajalle levinnyt, ellei ensin olisi saarnattu ilmastonmuutoksesta.
Miksiköhän muuten Irakin sodan alla siitä pidettiin niin kovaa meteliä, muttei nyt? Usakin on irtisanoutunut tavoitteistaan ja on kohta suurin öljyntuottaja...
Kehoittaisin vanhemmistoja tekemään päätöksiä, ettei vihreitä saarnoja niin vaan saarnattaisi jo nyt vahvassa eksymisvaarassa oleville nuorille. Päätöksen teko saattaa tietysti jo itsessään olla vaikeaa, koska naisnäkökulman lisäännyttyä seurakunnissa päätöksentekoa vältellään usein vahvasti. Kaiken lisäksi se nojaa yhä enemmän inhimilliseen viisauteen...
Ilmastonmuutos lienee jo länsimaiden suurin uskonto. Kannattaa kuitenkin joskus kyseenalaistaakin asioita. Tuskin globalisaatio kaikkine huonoine lieveilmiöineen olisi näin laajalle levinnyt, ellei ensin olisi saarnattu ilmastonmuutoksesta.
Miksiköhän muuten Irakin sodan alla siitä pidettiin niin kovaa meteliä, muttei nyt? Usakin on irtisanoutunut tavoitteistaan ja on kohta suurin öljyntuottaja...
Kehoittaisin vanhemmistoja tekemään päätöksiä, ettei vihreitä saarnoja niin vaan saarnattaisi jo nyt vahvassa eksymisvaarassa oleville nuorille. Päätöksen teko saattaa tietysti jo itsessään olla vaikeaa, koska naisnäkökulman lisäännyttyä seurakunnissa päätöksentekoa vältellään usein vahvasti. Kaiken lisäksi se nojaa yhä enemmän inhimilliseen viisauteen...
Vastaukset 12
Vanhimmat
Joko taas ilmoista, joku puhuu pukeutumisen syntisyydestä.
Ai ilman pilaantuminen olis uskon asia, uskotaan uskotaan kyllä ilmastonmuutos uskoa tosin kyllä tosiasia se on todistettu mittauksilla.
Mittaukset ovat manipuloituja. Ilmastonmuutos on maailman valtaeliitin (Rockefellerit, Rotschildit ym.) ajama uhkakuva, jonka avulla kansoja yritetään saada luopumaan itsenäisyydestään. Sitä voisi sanoa yhdeksi aikamme suurimmista huijauksista, johon valitettavasti myös monet uskovat ovat langenneet.
Älä viitsi höpöttää joutavia selvästä asiasta.
Viestisi on vitsi? Onhan?
Siinä on uskonnon piirteitä. Maapallosta saatiin lämpimämpi kun lisättiin olemattomia sääasemia Siperiaan ja Moskovaan.
http://www.heinola.org/~patato/CRUTEM3-4.gif
Vatikaanissakin myönnetty ilmastomuutos, evoluutio, alkuräjähdys, taanmuksilliset uskonnot eivät koska heidän uskonsa on heikko.
Tästä on jo varoitettu 20-30 sitten näin saattaa lähitulevaisuudessa käydä jos kolf virta pysähtyy se tietää jääkautta
http://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/pohjois_atlantin_virtaus_on_jo_hidastunut
Olisi hyvä tiedostaa se tosiasia, että ilmaston mittaus laitteita ei ole ollut kuin vasta hyvin vähän aikaa !!!
Siis niin pienen otoksen kautta tehdyt tulkinnat eivät ole luotettavia millään, vaan pelkkiä arvailuja ja teorioita siis vain !
Maapallolla on ollut ennenkin muutoksia, ja nyt ei voida tietää sitä, onko edes nykyinen mitattukin lämpötilanvaihtelu ihan ns."normaalin vaihtelun" piirissä, kun niitä todellisia ja faktisia mittaustuloksia ei ole kuin hyvin lyhyeltä ajalta !!!
Siis tuo termi "normaali vaihtelu" tarkoittaa sitä, että maapallon ilmastossa kaiken aikaa on vaihteluja, eli kuten aallokossa on huippunsa ja pohjansa, niin myös on säiden ja lämpötilojen kanssa !
Eli nyt on siis hyvin vähillä pohjatiedoilla ja vähien pohjatietojen kautta tehty jonkun ihmisen/ihmisten kehittämiä "teorioita", eikä niillä siis ole riittävää fakta pohjaa, joten koko ilmastonmuutos homma on siis ns. uskon varassa, eikä oikeaa tiedettä, joka oikea tiede siis perustuisi huomattavasti laajempaan otantaan !
Ai ettei pystytä tutkimaan, kyllä eslm. Hiilidioksidin määrästä fossiilisten aineitten käytön takia, tietysti on vaihteluita kuten maapalon kaltevuus ja magneettikenttän muuttuminen sekin saattaa johtaa
Sinä ole paneutunut taikauskoosi ennustaja eukkoihin jotka väittää muka joku jeesus olisi tulossa, yhtä tyhjän kanssa.
Maailma on evoluuttinen alkuräjähdyksestä lähtien eikä luotu 6000 vuotta sitten eikä kukaan mene taivaaseen se on yhtä varma kuin jumalaa ei ole eikä jumalan sanomisia, todistakaa väitteenne hihulit.
Todista itse se alkuräjähdys teoriasi !!!
Siitä ei ole mitään näyttöä, se on vain jonkun tai joidenkin ihmisten kehittelemä teoria, eli uskomus, eli sinä/te olette itse uskovia, kun uskotte jonkun ihmisen kehittämiin teorioihin !!!
Muuten alkuräjähdys teorian mukaan ensin paljon ainetta pakkaantui yhteen pieneen pisteeseen !
Kerrotko mistä se pakkautunut materia tuli ???
Sitä ei kukaan kykene selittämään, eli pelkkää uskottelua ja teoria pelleilyä !
Lisäksi siinä sanotaan, että se materia pyöri kovalla vauhdilla myötäpäivään !!!
Fysiikan lakien mukaan, jos myötäpäivään pyrivästä kappaleesta irtoaa osia, niin nekin pyörivät myötäpäivään, tämä on ihan fysiikan perusteita !
Kerrotko sinä tai joku minulle, miksi sitten useiden planeettojen kuut kiertävät niitä vastapäivään ???
Eli se siitä teoriasta ja sen oikeeellisuudesta !!!
Suhteellisuusteoria on lähellä totuutta ja miten teidän teoria luomisesta jonka kehittivät paimentolaiset nuotion äärellä vai jumalako heille kävi kertomassa että kirjoittakaa ylös mitä kerron teille, niinkö.
Jos haluat tietää enemmän Raamatun asioista, kannattaa itse lukea ja perehtyä !!!
2. Tim. 3:16 Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa,
Siis Raamattu on Jumalan sanaa, jonka ihminen vain on kirjannut !
Mutta tämä siis on Uskon asia, ihan kuten ateisteilla ja Jumalan kieltäjillä on uskon asia se, että he eivät siis usko Jumalaan ja Hänen olemassaoloonsa !
Siis ateistit ja Jumalankieltäjät erittäin usein vaahtoavat uskoville, että ÄLKÄÄ TUPUTTAKO USKOANNE !
Miksi teillä vain on lupa tuputtaa omaa uskoanne ???
Huomaa ero siinä mihin me uskomme ja mihin te !
Me Uskomme Jumalaan, mutta te uskotte ihmisen "viisauteen" ja ihmisen kehittämiin TEORIOIHIN, eli se on uskon asia, ei faktista tiedettä, ymmärrätkö tämän perus asian ???
Moni teistä sanoo, että kun ihminen kuolee, elämä vain loppuu, me taas sanomme Elämämme jatkuvan ja meillä on siis ikäänkuin Takuu ja Vakuus itsellämme siitä, joten kumpi meistä on paremmassa asemassa, jos te olettekin erehtyneet ???
Siis meidän Uskomme mukaan on Taivas ja kadotus, ja jos kuitenkin, ja kaikesta teidän vastustelusta huolimatta onkin niin, niin miten teidän käykään, kun teillä ei ole Vakuutta ?
Siis ihan ajatus leikkinä, kummalle käy paremmin toisessa tapauksessa, sillä teidän oppinne mukaan meille siis kävisi samoin, joten emmekö Jumalaan Uskovina ole tieteellisesti ajetellen paremmassa asemassa, eli Uskova voittaa 1-0 toisessa tapauksessa ja toinen menee tasan 1-1 !