Suomen politiikka rypee korruption syövereissä ja vaalirahoituksia jaellaan suurpuolueille veronkiertosäätiöistä ja hyvävelitoiminta voi mainiosti.
"RKP ei kannattanut korruption kriminalisointia Euroopan neuvoston yleissopimuksen mukaisesti."
Ymmärrämme miksi RKP-Kokoomus ja Vihreät vasdustavat korruption kriminalisointia maassamme sehän turvaa heidän veronkiertoisen lahjontansa säätiöittensä rahoituksilla johon vaalirahoitukset pääsääntöisesti kuuluvat.
Maamme media on mukana tuossa korruption suojelussa eikä sille löydy julkaisijaa mistään lehdistössämme ja syy on ne saavat itse lahjusrahaa, näin ne pysyvät tiukasti isäntiensä ohjauksessa.
YLE:n toiminta on kyseenalaista kun kansa maksaa sen toiminnasta pakkoveroa mutta puolueellista sen toiminta on silti mitä se ei saisi missäntapauksessa olla.
Korruptio jatkuu politiikassa ja eduskunnassa, samalla jatkuu suomalaisen pääväestön kyykyttäminen pakkoruotsituksilla ja muilla RKP:n kannattajien meille keksimillä simputusmuodoilla.
Tulevat vaalit näyttävät ketä edustajia saamme eduskuntaan ja mitä päätöksiä pakkoruotsin aikaistamiseksi on tulossa ja miten RKP:n privilegiot kohdistavat simputustaan suomenkieliseen pääväestöön.
Kansa joka joutuu äänestämään takinkääntäjiä
9
88
Vastaukset
- SuomiSuomalaisille
Kansalaisten pitää äänestää suomalaisia eikä ruotsalaisille enää mitään päätösvaltaa.
- suomionjosuomalaisilla
Ruotsalaiset eivät saa äänestää Suomen vaaleissa. Suomen vaaleissa saa äänestää ainoastaan Suomen kansalaiset säätyy, sukupuoleen tai etniseen taustaan riippumatta.
Perustuslakia tiedoksi persulle.
Puoluekorruption persut oppivat muita nopeammin ja tehokkaammin. Puoleen varat ovat parin tyypin takana ja verottajankin ulottumattomissa. Persuissa pelaa täyttä häkää hyvä-veliverkostoleikkiä.
Media paljastaa pintakiiltoa mutta ei puutu suuriin talousrikollisiin ja hyysäilee kansalaisuutta vaihtavia rikkaita veronkiertäjiä. - purro
Persut rypevät jo korruptiossa kaulaansa myöten.
Miten luulette muiden haukkumisen lisäävän kannatustanne vai onko kyse ainoastaan suuren pettymyksen purkamisesta kun oma uskonto ei oikein saa kannatusta vaikka se niin hyvältä tuntuukin?
- fibs
niin on.
Totta kai monetkin tahot haluavat auttaa niitä tahoja vaaleissa jotka heidän mielestään vievät Suomea oikeaan suuntaan. Tekiväthän kommunistitkin niin aikoinaan kun niitä vielä oikeasti oli.
Teitähän rahoitti isoveli tuolta idästä eikä hommasta paljoa suomettumisen hengessä huudeltu vaikka siitä tiedettiinkin varsin yleisesti.
Miksi siis muiden rahoittaminen olisi suurempi synti kuin teidän???
Olihan teilläkin aikoinaan "edistyksellinen osuusliike" ja muutakin kaupallista toimintaa kuten vakuutusyhtiö Kansa mutta teidän tavoillanne ne menivät selvitystilaan joten välttäkäämme sitä muiden yritysten osalta ja pitäkäämme kommunistiset tavat jossain missä niistä ei ole haittaa.- Ihme_porukkaa
Minkään rääpimisen, haukkumisen ja kiukuttelun tuloksena ei kommunistien kannatus nouse yhtään.
Luuletteko Te kommarit, että kansa ryntää äänestämään kommareita joilla ei ole itsellään mitään järjellistä toimintaa tai ohjelmaa, vaan pelkkää Perussuomalaisten typerää rähjäämistä?
Vai ettekö muuhun edes pysty? - tutkitaanvaan
Persut vaativat korruption kitkemistä. Kommunistit ovat samaa mieltä. Voidaan aloittaa vaikkapa perussuomalaisista ja edetä Kokoomukseen. Näissä puolueissa raha-politiikka-vastavuoroisuus toimivat eniten. Isketään ensin vakavimpiin. Kommunistien tilit kestävät tarkastelun.
Göbbels-Työeläkeläinen saa tulla tutkimaan huomenna.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!11612042Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla1079086Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa
Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.1355107Yksi kuoli kolarissa Outokummussa
-toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei854384- 1024301
Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon
Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka504224Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti73963Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j113739Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista
Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden403633Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle313595